Nuorten talousosaaminen heikkoa (ja vanhempienkin...)

Otan vanhemmiltaan oppivat tämän päivän nuorten vanhemmat tuntuvat olevan joko tukikikkailijoita tai näitä näennäisesti toimeentulevia keskiluokkaisia, joilla on överit asuntolainat ja lyhennysvapaat tapissa, kulutusluottoa toisensa perään ja hatara kyky pitää koko jättivelka kasassa.

Kummassakin tapauksessa raha tulee sieltä taikaseinästä ja tulevaisuus on täysin näköalaton.

Yksi esimerkki tästä heikentyneestä talousosaamisesta on palstallakin yleinen omistusasumisen halveksinta. Moni on sitä mieltä, että on järkevämpää asua vuokralla ja sijoittaa rahat johonkin korkeatuottoisempaan. Mitäpä jos maksaisi omaansa pois ja silti samalla sijoittaisi ylijäävät rahat johonkin korkeatuottoisempaan? Monien mielestä tämä on jostain mystisestä syystä mahdotonta, vaikka luulisi jokaisen täysjärkisen tajuavan, että kukaan täyspäinen ei vuokraa tappiolla (toisin sanoen omistusasumiseen ei mene enempää rahaa kuin vuokralla asumiseen, ja omistusasuessa maksaa itselleen ja maksut loppuvat joskus).

Tätä ajatusmaailmaa sitten perustellaan linkittämällä lehtijuttuja ihmisistä, jotka maksavat suuremman asuntonsa vuokraa omistusyksiönsä vuokratuloilla (sekin on jo aika eri tilanne kuin pelkkä vuokralla olo). Ja jankataan, että mitä jos jääkaappi menee rikki, tai tulee putkiremontti. Talousajattelu on monilla todella lyhytjänteistä, kuvitellaan ettei vuokralla joudu noiden asioiden maksumieheksi pidemmällä aikavälillä.

Tähän ei nyt tarvitse sekoittaa sellaisia tilanteita, jos on tärkeää päästä tarvittaessa muuttamaan nopeasti, ei saada lainaa sopivaan asuntoon tms. Lähinnä ihmettelen sitä, että moni nykyihminen perustelee vuokralla asumista sen taloudellisella kannattavuudella (muuttotappiopaikkakunnat on toki erikseen, mutta yleisesti...). Maalaisjärki on kadonnut.

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö vanhemmat karhunpalveluksen kun yrittää antaa lapselle kaiken mitä se haluaa? Ei osata käsitellä pettymyksiä. Tulee se tahto saada uusi Iphone kun muillakin on niin se on pakko ostaa oli rahaa tai ei! Ei vaan kestä sitä ettei saa jotain mitä haluaa. 

Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa meillä oli kotona hyvä tapa. Jos pyysin jotain uutta esimerkiksi polkupyörää, niin sitä ei hankittu heti. Jos halusin pyörää vielä useamman kuukauden päästä, niin silloin sen hankkimista saattoi jo harkita.

Tämä sama sopii hyvin meille kaikille. Mielitekoja tulee ja menee. Useimmiten jos malttaa harkita hankintaa muutaman viikon verran, niin huomaa, että useimmat mieliteot ovat turhia mainonnan luomia harhakuvia. Moni turha tarpeeton asia jää silloin hankkimatta.

Nykyään on niin helppoa ottaa erilaisia kulutusluottoja niin netissä kuin ihan fyysisissäkin kaupoissa. Aika monissa pienissä liikkeissä kassalla tarjotaan esimerkiksi Mash-laskua, jossa saa ostokset osamaksulla. Siinä tulee äkkiä houkutus ottaa vielä ne toisetkin ihanat kengät tai uusia samalla vaikka koko makuuhuoneen sisustus. Lomia saa laskulle, baarissa saa juomia laskulle, nettikaupoissa saa vaatteet laskulle ja luottokortin saa lähestulkoon kuka tahansa... Äkkiä ollaan tilanteessa, jossa kaikki menee mitä tulee. Lyhennyksiin uppoaa aivan valtava summa rahaa.

Itse elin monta vuotta näin. Kävin töissä, mutta palkasta suuri osa meni erilaisten osarien ja luottokorttien lyhentämiseen. Ihan omaa tyhmyyttähän se oli, mutta ajattelin, että niin kauan kun saa kaiken maksettua homma on ok. Kumppani joka ajatteli samoin ei varsinaisesti parantanut asiaa... Säästössä ei ollut euroakaan ja jos joku hajosi, oli aina joku luottokortti jossa tappia löytyi. Telkkari oli osamaksulla, tiskikone, pyykinpesukone, puhelimet, tietokoneet, aivan kaikki muutamaa satasta kalliimpi. Vasta kun tapasin nykyisen mieheni, tajusin miten kestämättömällä tasolla rahankäyttöni on.

Itse olen muuttanut pois kotoa jo alaikäisenä ja joutunut ottamaan valtavia opintolainoja elääkseni (on niitä toki mennyt muuhunkin). Mieheni taas muutti vasta 23-vuotiaana pois kotoa ja oli ehtinyt töissäollessaan ja kotona asuessaan kerryttämään kunnon säästöt itselleen. Helppoahan hänen on ollut, mutta hänen asenteensa rahaan oli myös aivan erilainen. Kun sitä oli, siitä halusi pitää kiinni. Olenkin hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hänen avullaan (niin rahallisella kuin henkisellä) olen viimein pääsemässä eroon kulutusluotoista.

Tulipa pitkä selostus, mutta pointti oli se, että nykyään vain velkaantuminen on niin helppoa. Vanhemmat käyttivät aina vähäisiä rahojaan fiksusti ja opin kotoa kyllä hyvän mallin, mutta mulle osamaksujen houkutus oli liian suuri.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on niin helppoa ottaa erilaisia kulutusluottoja niin netissä kuin ihan fyysisissäkin kaupoissa. Aika monissa pienissä liikkeissä kassalla tarjotaan esimerkiksi Mash-laskua, jossa saa ostokset osamaksulla. Siinä tulee äkkiä houkutus ottaa vielä ne toisetkin ihanat kengät tai uusia samalla vaikka koko makuuhuoneen sisustus. Lomia saa laskulle, baarissa saa juomia laskulle, nettikaupoissa saa vaatteet laskulle ja luottokortin saa lähestulkoon kuka tahansa... Äkkiä ollaan tilanteessa, jossa kaikki menee mitä tulee. Lyhennyksiin uppoaa aivan valtava summa rahaa.

Itse elin monta vuotta näin. Kävin töissä, mutta palkasta suuri osa meni erilaisten osarien ja luottokorttien lyhentämiseen. Ihan omaa tyhmyyttähän se oli, mutta ajattelin, että niin kauan kun saa kaiken maksettua homma on ok. Kumppani joka ajatteli samoin ei varsinaisesti parantanut asiaa... Säästössä ei ollut euroakaan ja jos joku hajosi, oli aina joku luottokortti jossa tappia löytyi. Telkkari oli osamaksulla, tiskikone, pyykinpesukone, puhelimet, tietokoneet, aivan kaikki muutamaa satasta kalliimpi. Vasta kun tapasin nykyisen mieheni, tajusin miten kestämättömällä tasolla rahankäyttöni on.

Itse olen muuttanut pois kotoa jo alaikäisenä ja joutunut ottamaan valtavia opintolainoja elääkseni (on niitä toki mennyt muuhunkin). Mieheni taas muutti vasta 23-vuotiaana pois kotoa ja oli ehtinyt töissäollessaan ja kotona asuessaan kerryttämään kunnon säästöt itselleen. Helppoahan hänen on ollut, mutta hänen asenteensa rahaan oli myös aivan erilainen. Kun sitä oli, siitä halusi pitää kiinni. Olenkin hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hänen avullaan (niin rahallisella kuin henkisellä) olen viimein pääsemässä eroon kulutusluotoista.

Tulipa pitkä selostus, mutta pointti oli se, että nykyään vain velkaantuminen on niin helppoa. Vanhemmat käyttivät aina vähäisiä rahojaan fiksusti ja opin kotoa kyllä hyvän mallin, mutta mulle osamaksujen houkutus oli liian suuri.

Toi on varmaan just se pahin tilanne kun niitä osamaksuja ja vippejä ja luottokortteja on kertynyt niin paljon, ettei enää rahat riitä niiden maksuun.  Ja aina saa uusia. Kukaan ei tsekkaa ennen kun luottotiedot on historiaa.

Mutta sä heräsit tilanteeseen! Moni ei.

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimerkki tästä heikentyneestä talousosaamisesta on palstallakin yleinen omistusasumisen halveksinta.

Eron jälkeen mulle tuli halvemmaksi ostaa asunto kuin mennä vuokralle... Lemmikkien takia en suostunu pysyvästi kerrostaloon ja rivarien vuokrat oli aivan järkyttävän suuret, en ois pystyny maksamaan.

Silti itsekin kuuntelen aina sitä miten omistusasuminen on NIIIIIN kallista. Jep.

Minä olen huomannut omassa kaveriporukassani saman, vaikka kaveriporukkani koostuu periaatteessa ihan järkevistä, vähän alle kolmekymppisistä ihmisistä. Perusongelma monilla on se, että elämäntyyli on ylimitoitettu tuloihin nähden. Minkäänlaisia säästöjä ei saada kasaan, vaikka oltaisiin oltu vuosia vakiduunissa. Jos tulee joku yllättävä meno, niin edes sitä tonnin puskuria ei ihan oikeasti ole. Sitten perutaan jo kauan sitten sovittu meno kavereiden kanssa, koska ei oikeasti pystytä lähteä.

Mihin se raha sitten menee? Isompiin ja pienempiin juttuihin. Ravintoloissa syödään usein, ja viikonloppuaamut alkavat usein brunssilla ulkona. Joka vuosi matkaillaan, usein kaukomaillakin, osamaksulla ostetaan tonnin puhelimia. Välillä palkitaan itsensä merkkilaukulla tai kalliilla kellolla. Hamstrataan kallista kosmetiikkaa. Tällaisia perusjuttuja, joista kasvaa kuukausien ja vuosien myötä aika suuria virtoja.

En väitä, etteikö mitään noista voisi koskaan tehdä. Minua kuitenkin ihmetyttää, mistä tavallisissa keskiluokkaisissa perheissä kasvaneille on tullut mielikuva, että tuo olisi tavallista keskiluokkaista peruselämää. Kenenkään lapsuudessa ei tuolla tavalla edetty. Voiko some todella vaikuttaa näin paljon ihmisten käsityksiin? Ehkä joillain sekin vaikuttaa, että kun nähdään, että oma merkonomiäiti yltää keski-iässä lähelle tuota elämäntyyliä, ajatellaan, että minä tradenomina ansaitsen vähintään saman. Vaikka sillä omalla merkonomiäidillä on ollut jo kauan maksettu talo alla ja ollessaan samanikäinen hänen elämänsä oli huomattavasti vaatimattomampaa.

Jos mietin omaa ja kahden sisareni lapsuutta asuimme ja elimme niukasti eli se oli elämää kädestä suuhun. Rahanpuute aiheutti häpeää. Vanhemmat lainasivat rahaa sukulaisilta. Mitään en kehdannut pyytää, kun tiesin ettei meillä ole rahaa. Uudet vaatteet ja ruokaa meillä aina oli. Eli perustarpeet oli tyydytetty. Äiti oli duunari, isällä parempipalkkainen työ.

Minä olin lapsuudessani paljon tekemisissä serkkuperheen kanssa, joka oli varakas. Samoin vanhempien sukulaisten kanssa, jotka olivat säästäväisiä, mutta eivät eläneet kädestä suuhun. Väittäisin, että tältä varakkaalta perheeltä ja säästäväisiltä vanhoilta sukulaisiltani sain parhaan rahankäytön mallin. Muistan lauseet raha ei kasva puussa, laina on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Kotonani sanottiin, että mitään ei saa ilman lainaa. Säästämistä ei arvostettu. Se, että perheessä ei ole rahaa ja sitä toistetaan lapsille ja sen takia riidellään ei opeta rahankäytöstä lapsille mitään.

Jostain syystä minä olin sisaruksistani ainoa, joka kävi kesätöissä 16-vuotiaasta alkaen. Tein myös lastenhoitokeikkaa silloin tällöin, opiskeluaikana olin töissä, sisarukseni eivät. Päädyin hyväpalkkaiseen ammattiin. Myönnän, että raha merkitsee minulle paljon, kun muistan lapsuudestani ne rahaan liittyvät riidat.

Molemmilla sisaruksillani on rahahuolia. Toinen opiskeli itselleen ammatin vasta 36-vuotiaana ja toisen oma yritys on vararikon partaalla ollut jo vuosia. Kaikki ostetaan osamaksulla. Minä olen ostanut osamaksulla yhden auton. Sisaruksillani ei ole omaa asuntoa tai taloa, minulla on.

Olen kerran lainannut ystävältäni rahaa ja maksoin sen seuraavasta tilistä takaisin.

Väittäisin, että rahaton vanhempi ei osaa rahankäytön oikeaa mallia kotona antaa.

Monella palkka ei ole kovin suuri, mutta eletään kuin se olisi.

Tuossa joku jo luetteli listan kaikkea "pientä" ja ei niin pientä mihin se raha uppoaa. Mutta jo pelkkään ruokaan ja herkkuihin uppoaa hitosti rahaa, eikä sitä kai ymmärretä edes?

Joka päivä käydään lounastauolla ulkona syömässä. Kymppi päivässä on pari sataa kuussa. Jos viitsisi tehdä eväät niin sillä kympillä söis viikon.

Kaupassa käydään lähes joka päivä ilman suunnitelmaa, aina mukaan tarttuu jotain ylimääräistä. Vaikka se on pientä niin kyllähän se kuukausitasolla tuntuu. Tai sitten ei jakseta mennä kauppaan ja mennään taas illalla ulos syömään.

Ja tottakai kahville tai yhdelle usean kertaa viikossa. Koska on onnistuttu näyttämään, että on jotenkin hienoa käydä ystävien kanssa kahviloissa/pubeissa.

Ei osata ajatella?

Rahaongelmista tulee jatkuva kierre kun nämä onnettomat opettaa lapsiaan.

up

Mulla talousosaaminen on vähän liiankin hyvää. Oon sellanen pula-aikaa elänyt pappa, joka ei koskaan osta mitään ylimääräistä ja kupsahtaa 20 vuotta ennen aikojaan, kun ei raaskinut lääkkeitäkään ostaa, vaikka tili pursuilee rahasta. Ei ole tämäkään elämä kovin onnellista

Suurta hupia pähkähullut ostokset kun vaikutusta tehdään ja kyllä mutsi ja faija jeesaa kun jo tonnien kulut ja ihan sama ja eiks oo pikkujuttu ökykavereihin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Mulla talousosaaminen on vähän liiankin hyvää. Oon sellanen pula-aikaa elänyt pappa, joka ei koskaan osta mitään ylimääräistä ja kupsahtaa 20 vuotta ennen aikojaan, kun ei raaskinut lääkkeitäkään ostaa, vaikka tili pursuilee rahasta. Ei ole tämäkään elämä kovin onnellista

Mulla toi koskee sellasia "ylimääräsiä" omia juttuja. Saatan miettiä jotain talvitakin ostoa vaikka miten hiton kauan vaikka vanha ois hajoamispisteessä. Tai kengät hajoaa niin on niin saakelin raskasta ostaa uudet. Tai juhlat tulossa ja tarvis mekon...ai että kun pitäis löytää joku superhalpa. Se on jotenkin niin kauheaa tuhlaamista.

Sitte taas joku koiranhihna "no ei se tätä välttämättä tarvi mutta jos joskus" on ihan helppo ostos.

Luoja sentään :D