Voi kumpa joku kauppaketju tajuaisi pitää edes yhden tunnin aukioloajastaan lapsettomana
Saisi kerrankin tehdä ostokset rauhassa, aikuiset keskenään olisi vailla huolen häivää eikä tarvitsi katsella sitä perheiden tappeluita.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Olipas harvinaisen typerä aloitus.
Kyse on valinnoista, kaupat nykyisin "aina auki"
Niin ja Suomessa ei ole ikinä ollut näin paljon lapsia. Vaikea löytää aikaa ettei näe yhtäkään.
Haen ruoat aina klo 21 jälkeen. Oluet pitää hakea erikseen. En kestä niitä kärryillä törmäileviä nassikoita. Ei mitään tapoja,
Erikoista. Okei, en käy ruokakaupassa päivittäin, mutta säännöllisesti sentään. En jaksa muistaa, milloin joku lapsi olisi häirinnyt siellä jotenkin minua. Ja tavallisesti asioin iltapäivällä tai alkuillasta. Mikä ap:tä noin ahdistaa lapsissa siellä kaupassa?
Mäkään en muista koskaan törmänneeni häiriköiviin lapsiin kaupassa, vaikka käyn kaupassa useamman kerran viikossa.
Jos ensin poistetaan kaupoista ne pikkuasioita hermostuvat joille ei lapsena opetettu perus käytöstapoja ja kärsivällisyyttä. Niitä jotka jonossa tökkii kärryillä ja huohottaa niskaan ei varmaan otettu lapsena mukaan minnekään ihmisten ilmoille aivan kuten aptakaan jota niin häiritsee muut ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn yleensä klo 14 kaupassa, eikä siellä ole juuri koskaan lapsia silloin.
Työ estää.
Pahempaa on se jatkuva älämölö kaiuttimista. Sitää joutuu kuuntelemaan aina.
Vierailija kirjoitti:
Haen ruoat aina klo 21 jälkeen. Oluet pitää hakea erikseen. En kestä niitä kärryillä törmäileviä nassikoita. Ei mitään tapoja,
Taidat tarkoittaa keski-ikäisiä miehiä jotka törmäilee kärryillä? Ne aina yrittää urkkia toisten pin-koodeja tai ainakin siltä vaikuttaa. Eli turvallisuuden takia keski-ikäisiä miehet pois.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin pois vanhukset joilla kestää 5 minuuttia punnita yksi hedelmä.
Ja tukkivat käytävät kärryillään kun jäävät juoruilemaan.
Tilaa kauppakassi kotiin, avuton!
Vierailija kirjoitti:
Tilaa kauppakassi kotiin, avuton!
Luuletko sää saa tanan pelle että joku kauppias toimittaa tänne kun lähin kauppa on 70km päässä
Näin kaupassa työskentelevänä voin sanoa, että useammin törmää siellä kun joku yksinäinen vanhus raivoaa myyjälle jostain pikkujutusta :D Ei lasten kanssa ole ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Saisi kerrankin tehdä ostokset rauhassa, aikuiset keskenään olisi vailla huolen häivää eikä tarvitsi katsella sitä perheiden tappeluita.
Jossainhan oli järjestetty autisteille ja muille erityistapauksille, jotka ei kykene olemaan muiden seurassa normaalisti, oma kauppavuoro sulkemisajan jälkeen. Voisit ehdottaa, tai laittaa huoltajasi ehdottamaan tätä lähikaupallesi. Voisit sitten hakea tempaukseen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaa kauppakassi kotiin, avuton!
Luuletko sää saa tanan pelle että joku kauppias toimittaa tänne kun lähin kauppa on 70km päässä
Varmasti toimittaa kun sovit sopivan summan.
Minä käyn aina 21-22. Ei ole lapsia eikä kaljaveikkoja
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn aina 21-22. Ei ole lapsia eikä kaljaveikkoja
Lisään vielä: Ei myöskään hitaita vanhuksia. Paras aika
Surullista kun joku ahdistuu noin paljon perheiden olemassaolosta
Vierailija kirjoitti:
Näin kaupassa työskentelevänä voin sanoa, että useammin törmää siellä kun joku yksinäinen vanhus raivoaa myyjälle jostain pikkujutusta :D Ei lasten kanssa ole ongelmaa.
Sama. Lasten kanssa ei ole ollut ikinä ongelmia. Sen sijaan vanhusten, romanien, narkkien ja varkaiden kanssa saa vääntää viikottain. Nämä valittavat, vit tuilevat, pöllivät ja/tai uhkailevat. Joskus laulavat :)
Ompa Kumpa