Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka olette ratkaisseet naimisiinmenon kun kummallakin on eri näkemys ja kuinka luopua haaveesta mennä naimisiin jos toinen ei halua?
30.01.2019 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja seurustelleet jo reilu 8 vuotta, joista 7 saman katon alla. Suhteessamme menee hyvin, kunnioitamme ja tuemme toisiamme. Ongelmista ja vaikeista vaiheista olemme selvinneet yhdessä. Elämänkatsomuksemme ja tulevaisuuden suunnitelmamme käyvät hyvin yhteen, paitsi naimisiinmeno. Minä haluaisin naimisiin, mutta mieheni ei. Olemme keskustelleet asiasta, hän tietää että haluan, mutta hän ei itse usko avioliittoon. Uskon, että hän on kyllä sitoutunut, meillä on yhteiset rahat, asunto ja olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Ainut mistä suunnitelmamme eroavat, on naimisiin meno. Hän on sanonut, että se ei johdu minusta, mutta hänen täytyy miettiä asiaa ja selvittää itselleen jotain itse naimisiin menoon/oloon liittyen. Tästä on kuitenkin jo pari vuotta ja alan kyllästyä toivomaan kosintaa. Ja jos kosin itse, niin tiedän miehen kieltäytyvän, mikä tuntuisi vielä kamalammalta kuin nykyinen tilanne. Enkä todellakaan halua pakottaa häntä naimisiin, ellei hän halua. Toisaalta pohdin, että samalla hän pakottaa minut olemaan menemättä. Kompromissia tähän asiaan ei valitettavasti ole, joko mennään tai ei mennä. Miten olette ratkaisseet tämän pulman omissa suhteissanne?
Kuitenkin, olen tullut siihen lopputulokseen, että rakastan miestäni enemmän kuin tarvetta mennä naimisiin. Huomaan tekeväni jonkinlaista surutyötä tai luopumista, mikä väsyttää ja itkettää. Miten näistä tunteista pääsee eroon? Yleensä olen uskoutunut vaikeista asioista miehelleni ja itkenyt surun pois, mutta tässä tapauksessa en halua uskoutua hänelle, koska kokisin silloin että painostaisin häntä ja hän saattaisi kosia ihan säälistä tai jotakin. Hän on kyllä huomannut, että jokin mietityttää minua ja halunnut tukea minua. Hän ei vaan tiedä mikä minua painaa. Ystäväni taas ovat ikisinkkuja tai onnellisesti naimisissa, joten en usko heidän ymmärtävän pulmaani. Olen vähän hukassa tämän asian suhteen, mitä teen ja miten luovun haaveestani.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on pelottavaa se, miten kuvitellaan että se antaa oikeuden omistaa puoliso. Ja miksi pitää ottaa sama nimikin? Minusta tuo kaikki kuulostaa ripustautuvalta ja läheisriippuvaiselta.
Tärkeämpää olisi käydä syvällinen keskustelu siitä, onko yhteiset tavoitteet.
Onko tarkoitus hankkia yhdessä lapsia. Montako? Milloin? Kuka niiden kanssa viettää aikaa? Miten pidetään huoli ettei lasten hoito ole vain naisen asia, ja ettei naisen palkka mene yksin kaikki perheeseen?
Onko tarkoitus hankkia yhdessä asunto, millainen, kuinka kallis ja kuka sen maksaa. Entä mökki, vene, käydäänkö vuosittain matkoilla, käydäänkö siellä perheenä?
Mitä lapset saavat harrastaa, saako se maksaa?
Kun he lähtevät opiskelemaan, autetaanko heitä taloudellisesti?
Kuinka tärkeää on työ ja raha, millä tavoin?
Kuinka tärkeää on ulkonäkö ja seksi?
Kuinka tärkeää ovat yhteiset harrastukset ja mielenkiinnon kohteet?Ehkä nämä olisivat tärkeämpiä puhua kuin ne häät.
Me olemme käyneet läpi aikalailla nuo kaikki, olemmehan olleet yhdessä jo jonkin aikaa. Avioliitostakin on keskusteltu paljon ja se onkin ainoita merkittäviä asioita missä näkemykset eroavat.
Mutta koska aloitus on jäänyt osittain lukematta niin selvyyden vuoksi (osa kertauksena): Yhteinen asunto on jo, mökkeily ei kiinnosta kumpaakaan, lapsia on tarkoitus hankkia tässä kolmen neljän vuoden päästä, kunhan saadaan eräs taloudellinen asia vietyä loppuun. Lapsia toiveena 1-3, kotiin jään ehkä minä, tai jos työtilanteeni on parempi niin mieskin pystyy jäämään kotiin. Lasten opiskeluista ja harrastuksista päätetään ehkä sitten, kun rupeamme niiden hankkimista kunnolla suunnittelemaan.
Rahankäytöstä meillä ei ole ollut ongelmia, talous on käytännössä yhteinen. Työ on varsinkin minulle tärkeää ja mies tietää sen. Hänelle se on lähinnä keino tulla toimeen, ei ole yhtä intohimoista suhdetta siihen.
Seksi sujuu hyvin, ulkonäkö ei ole kovinkaan tärkeä seikka kummallekaan. Meillä on sekä yhteisiä harrastuksia että omia ja yhteisen ajankäytöstä olemme päässeet kompromissiin.
Moni tuntuu lukeneen aloituksen hutiloiden (olikohan se liian pitkä). Esimerkiksi en ymmärrä miten siitä saa läheisriippuvaisen kuvan, jos haluaa naimisiin. En mielestäni ole sellainen, mutta toki hankala sanoa, minkälaisen kuvan annan itsestäni.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkääkö mies häitä vai avioliittoa?
Todennäköisesti molempia, jos nyt pelkäämisestä voidaan puhua. Kuitenkin hän on sanonut, ettei usko avioliittoon eikä se muuta hänen mielestään mitään. Olen ilmoittanut, että mielestäni häät voivat olla maistraatissa käynti ja kahvittelut lähimmille ystäville ja perheelle, mutta todennäköisesti en saa sitäkään.
Mun on ollut lopulta helpompi lähteä vuosien pituisista suhteista, kun ei ole kosittu tai haluttukaan naimisiin. On vaan tullut sellainen tunne, että en ole niin tärkeä toiselle. Sitten mies esittää hämmästynyttä, kun asiasta kuitenkin ollaan puhuttu aiemmin.
Että menee se näinkin päin, minä (naisena) lähden myös helpommin toisen matkaan, (kaikenlaista miestä pyörii ympärillä muutenkin) jos ei avomies tunnu ottavan suhdettamme vakavasti. Ja kuinka monet kerrat olenkaan kuullut sanat "Hei, ethän sä sentään mitään naimisissa ole, camoon".
Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkääkö mies häitä vai avioliittoa?
Todennäköisesti molempia, jos nyt pelkäämisestä voidaan puhua. Kuitenkin hän on sanonut, ettei usko avioliittoon eikä se muuta hänen mielestään mitään. Olen ilmoittanut, että mielestäni häät voivat olla maistraatissa käynti ja kahvittelut lähimmille ystäville ja perheelle, mutta todennäköisesti en saa sitäkään.
AP tässä. Unohdin jälleen laittaa sen viestiini. Pahoittelen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maistraatista saat esitteen miehellesi, mitä avioliitto juridisesti tarkoittaa. Kokeile sitä. Se on oikeasti järkevää, sekä perintöverojen takia, että vaikka sen, jos toinen teistä joutuu sairaalaan niin avopuoliso kohdellaan kuin vierasta ihmistä eikä anneta mitään tietoja ulos vaikka puoliso olisi koomassa tms.
En usko että tämä on totta? Olin sairaalassa, ja koska olin merkinnyt miesystäväni lähiomaiseksi, hänelle annettiin kyllä kaikki tarvittava tieto. Ei oltu edes avoliitossa.
Sinä _olit ilmoittanut_ miesystäväsi lähimmäksi omaiseksi. Jos et olisi sellaista ilmoitusta tehnyt, ei miesystäväsi olisi saanut niitä tietoja.
Esimerkiksi a) avopuoliso saa yllättäen sairauskohtauksen ja on tajuttomana sairaalassa. Jos hän ei ole tajunnut ilmoittaa avopuolisoaan lähiomaiseksi, ei avopuoliso saa mitään tietoja tilanteesta. B) samassa tilanteessa aviopuoliso on automaattisesti oikeutettu tietoihin.
Totta kai sitä voi tehdä muun muassa ilmoitukset lähiomaisista erikseen ja sitä voi tehdä erikseen vaikka sata juridisesti pätevää paperia. Itse en vaan ymmärrä miksi, jos ajatuksissa on viettää loppuelämä toisen kanssa yhdessä ja saman juridiseti pätevän paperin voi allekirjoittaa kerralla avioitumalla. Kyllähän pitkä avoliitto nykypäivänä on enemmän sellaista "varulta jalka oven välissä jos löytyisi sittenkin jotain parempaa". Ennen ehkä oli toinen juttu, kun avioliitto liitettiin enemmän kristillisiin arvoihin ja papin aameneen. Nykyään avioliiton voi ottaa ihan vain juridisena sopimuksensa ja käydä maistraatissa. Ei maksa paljoa ja on helppoa - jos nyt vain haluaa tehdä sen periaatteellisen päätöksen ja sitoutua aidosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin tyytyä avoliittoon jos ei lapsia suunnitelmissa ollenkaan, mutta lapsia en missään nimessä hankkisi ilman avioliittoa.
Ottaisin keskusteluun sen juridisen puolen, esim. mitä tapahtuisi, jos toinen kuolee eikä olisi testamenttia? Onko valmis tekemään sellaisen? Mahdollisten lasten sukunimi (onko miehelle tärkeää, että lapsilla on hänen nimensä)? Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteissa, joissa koko nuoruus on oltu yhdessä, on harvoin mitään palavaa tunnetta enää sillä toisella jäljellä. Sitoutuminen siihen suhteeseen saattaa tuntua turhalta naulasta arkkuun. Mies ei halua naimisiin, koska ei yksinkertaisesti halua sitoutua sellaiseen, asia on miesten kohdalla hyvin yksinkertainen. En myöskään usko, että ne lapset ovat ihan läpihuutojuttu sen 3-4 vuoden päästä, vaikka kuinka on puhuttu. Miehellä saattaa olla ajatus, ettei halua elämän vielä olevan tässä ja ehkä olisi mahdollisuus muuhunkin, mutta sinänsä kun ei ole mitään vikaakaan niin turha erota - ellei joku muu kävele sitten vastaan.
Et todellakaan ole ainoa nainen tuossa tilanteessa. Nuoruus oltu yhdessä, nainen haluaa naimisiin ja mies ei. Yleensä nämä johtavat eroon aikaisemmin tai myöhemmin.
Keskusteltiin miksi avioliitto on itselleni sekä tunne- että järkiasia. Miehellä oli aluksi sama ”eihän se muuta mitään”, häät vaikutti ei nyt pelottavan mutta ei kokenut erityisemmin haluavansa isoja juhlia. Painotin miten tärkeä asia itselleni on ja juridisia puolia, ja että häät on sivuseikka, josta sovitaan yhdessä miten asia halutaan hoitaa niin et molemmat on tyytyväisiä.. Joten muutti sitten mieltänsä jonkin aikaa asiaa pohdittuaan. Kosi erään kerran asiasta jutellessamme sitten ihan arkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehen ainoa perustelu olla menemättä naimisiin on se, että se ei hänelle muuta mitään, niin mä pistäisin hänet kyllä miettimään kunnolla, minkä viesrin se antaa sulle, että hän ei ole valmis tekemään itselleen muka merkityksetöntä asiaa sun mieliksi, vaikka se olisi sulle todella merkityksellinen symbolinen ele.
Tietenkin tässä yhteydessä pitää selventää, että et tarvitse mitään 20 000 €:n häitä vaan tahdot pienen seremonian muutaman läheisimmän ihmisen kanssa ja sormukset sormiin, tai mikä nyt sitten ikinä onkaan se mikä riittäisi sun sydäntä lämmittämään.
Jos mies kivenkovaan kieltäytyy naimisiin menosta, niin selvästi hän näkee sen silloin todellakin jollain tapaa hyvin merkityksellisenä asiana, jolloin "ei se mitään muuta" on valetta, tiedosti mies itse sen tai ei.
Voi ei. Tommoset kun pitäis ottaa selville jo ennen seurustelun aloittamista.
Kyllähän se olisi jo kosinut jos olisi halunnut, kyllä miehet tietää mitä ”pitää” tehdä. Ainakin jos jo pari vuotta sitten ootte jo puhuneet asiasta?
Jos oikeasti haluat naimisiinmenoa niin kannattaa varmaan etsiä uusi? Minusta ainakin tuntuisi ettei mies ole täysin sitoutunut jos naimisiinmenossa on joku ongelma eikä kyllä arvomaailmat kohtaisi yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kuulun niihin, jotka eivät naimisiin halua. Ei ole lapsia eikä isompaa yhteistä omaisuutta, mutta nyt on yhteisen asunnon hankita juuri tekeillä. Rahat on olleet yhteisiä jo vuosien ajan.
Minä olen oikein onnellisesta ydinperheestä, joten mistään vanhempien ero -traumastakaan ei ole kyse. Koen vain äärimmäisen vastenmielisenä, että mun pitäisi olla osa tuollaista instituutiota, joka on viime aikoihin saakka syrjinyt mm homoja ja ollut väline sitoa naisia vailla mahdollisuutta eroon niin halutessaan. Ärsyttää, että pitää tehdä tuollainen sopimus, kun yhteiskunnalle ei kuulu mun perhejärjestelyni tippaakaan. Puhumattakaan nyt jostain hääteollisuudesta ja siitä, miksikä kanoiksi monet naiset tuntuvat taantuvan häidensä äärellä. (Joo, tiedän ettei häitä tarvitse järjestää, mutta onhan se tavallaan osa avioliittohommaa.)
Olen mieheeni sataprosenttisesti sitoutunut, olen ollut jo yli kymmenen vuotta, ja olen täysi monogaami. Minusta meitä pitäisi pitää yhdessä pelkkä rakkaus eivätkä yhteiskunnan edessä tehdyt sopimukset. Naimisiinmenohan on itse asiassa todella proosallista ja ankeaa. Nyt on täytetty tämä lomake ja pappi on sanonut aamen tai maistraatin tyyppi horissut tyhjänpäiväisiä, nytpä ette kehtaa enää erota, hah.
Mutta jos me lapsia alamme pukata, niin kai me naimisiin mennään ihan siksi, että helpommalla siinä pääsee ja olen aika laiska. Toistaiseksi ei onneksi tarvitse ja onneksi mies ymmärtää, eikä pidä tällaista naurettavaa asiaa jonain todisteena siitä, etten olisikaan sitoutunut häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mies ei halua naimisiin, se yleensä tarkoittaa, ettei halua juuri senhetkisen ehdokkaan kanssa. En tiedä miksi sitten roikottavat suhteessa, kun tietävät etteivät halua sitoutua. Moni tällainen mies, joka "ei halua naimisiin" menee kyllä kiireellä naimisiin heti kun se oikea osuu kohdalle.
Vaikea varmaan tuossa kohtaa on luopua haaveistaan, kun yhteistä historiaa on jo noinkin paljon. Mutta miksi ap on ryhtynyt seurustelemaan miehen kanssa, kun perustavissa asioissa ollaan näin eri linjoilla? Eikö nämä suuret kysymykset ole sellaisia, jotka puidaan jo suhteen alkumetreillä? Eihän ole mitään järkeä ryhtyä seurustelemaan, jos kummallakin on ihan vastakkaiset tavoitteet omalle elämälleen.
Serkku ollu 20v suhteessa jossa mies ei halua naimisiin... Et ehkä se ei oo siitä kumppanista kii.
Mut aloittajalle, niin vaihtoehdot on: suostut nykytilanteeseen, saat miehen suostumaan naimisiin menoon tai eroatte. Ei tuossa tilanteessa ole mahdollista löytää mitään välimuotoa.
Mun serkku oli 20 vuotta avoliitossa exänsä kanssa kunnes erosi. Meni uuden kumppanin kanssa naimisiin 4 vuoden seurustelun jälkeeen ja on edelleen naimisissa. Ehkä sittenkin voi olla kumppanista kiinni....
Toki moni eroaa avioliitostakin, toiset jo parin vuoden sisällä ja toiset avioituu useamman kerran. Eli ei se avioituminen automaattisesti tarkoita parempaa sitoutumista. Mutta jos "periaatteesta" vastustaa avioitumista erittäin pitkäaikaisen kumppanin kanssa, niin kyllä sitä sietää miettiä aika paljon syvällisemmin että mikä on se todellinen ja perin pohjimmainen syy.
Useimmiten monelle avoparille alkaa joko lasten ja yhteisen talon tai viimeistään eläkeiän lähestyessä tulla mieleen käytännön järjestelyt ja paukataan naimisiin sen pitkäikäisen avopuolison kanssa. Ainakin jos on yhtään järkeä päässä ja arvostaa itseään ja kumppaniaan ja haluaa edelleen jatkaa yhteistä taivalta loppuun saakka.
Alue: Aihe vapaa
Avoliitosta on helpompi lähteä ja naiset yleisesti suhtautuvat suopeammin hännysteleviin miehiin, jotka eivät ole naimisissa. Kannattaa myös kysyä kumppanilta siitä lapsiasiasta, jos sekin on "sitten joskus" täytyy miettiä mitä uhrauksia on valmis tekemään. Kaikissa suhteissa, jossa mies tai nainen ei ole halunnut avioon on oltu yhdessä yksinäisyyden pelossa ja pidetty takaovea auki. Toki joistain asioista voi joustaa, mutta kynnyskysymyksistä ei ja siinä tilanteessa täytyisi lampun syttyä, jos itse on aina se joustava osapuoli.