Luulen, että miestä kaduttaa, että hankimme lapsen

Vierailija kirjoitti:

Sitä se on, en vieläkään ymmärrä miksi kukaan haluaisi lapsia juuri tuon takia. Jos on hyvä parisuhde, miksi haluaisi pilata sen lapsella?

Tämä on kyllä totta. Siksi tein vain yhden lapsen, ja hänenkin isästä erosin jo aikoja sitten. Nykyisen mieheni kanssa heti sanoin että minä en tee sitten yhtään lasta enää, koska en jaksa olla taas yh, enkä halua lapsia, vaan haluan miehen, ja mies ja lapsi yhdessä ei tule onnistumaan, tiedän sen kokemuksesta. No mies kävi vasektomiassa, koska hän ajateeli samoin, että olemassaolevat lapsemme ovat ihan tarpeeksi. 

Sen sijaan omaa lastani en ole katunut koskaan, ei yhtä ainoaa tilannetta muistu mieleen missä olisin katunut sitä että tein lapsen. Ainoa missä on käynyt mielessä että teinkö väärin kun teinlapsen ,on olleet lapseen liittyvät terveysongelmat, joiden takia hän on joutunut kärsimään enemmän kuin minä olen kärsinyt, ja siis sitä kautta olen joskus pohtinut että olisiko lpasen kannalta ollut parempi minun jättää lisääntymättä. Tosiaalta, näistä ongelmista ei silloin ollut mitään tietoa kun lapsi alulle pantiin, ja synnytettiin. Ne selvisivät vasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavat 20 vuotta ovat tuota, koittakaa tottua.

Huoli lapsesta ei lopu edes aikuistumiseen, vaan kestää läpi elämän. Ja mikä tragedia se onkaan jos joutuu kuoppaamaan lapsensa ennenaikaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli molempien toive ja yhdessä sovittu asia enkä mitenkään painostanut siihen, vaan mies odotti innoissaan että koska tulen raskaaksi ja sitten koko raskausajan myös oli innoissaan, että kohta saadaan lapsi. Lapsesta mies tykkää kyllä, mutta luulen, että hän silti katuu, että hankimme lapsen. Koska vaikuttaa olevan ärsyyntynyt ja pettynyt siitä, että kotitöitä onkin enemmän kuin ennen (kaupasta pitää kantaa enemmän ruokaostoksia ja vaippoja, lapsi sotkee tietenkin jonkun verran ja sitä pitää siivota, pyykkiäkin on tietenkin enemmän) ja siitä, että vapaa-aikaa on vähemmän kuin ennen ja on paljon asioita mitä ei voi enää tehdä (huudattaa musiikkia keskellä yötä, lähteä kolmessa minuutissa talvella minun kanssa yhdessä iltalenkille jne). Ja rahaakin menee enemmän kuin ennen.

Onko kellekään käynyt niin, että mies onkin tullut katumapäälle ihan arjen vuoksi?

Christopher Watts ainakin tuli.

Tuo on se paikka elämässä jossa näkee kasvaako miehestä aikuinen ja vastuun ottava ihminen vai onko hän ikuisesti omaa napaansa eniten tuijottava teini.

Kyse ei siis ole siitä että miten mies kokee lapsen tulon aiheuttamat muutokset elämässä vaan siitä miten hän ne tunteet pystyy käsittelemään. 

Meillä oli kans miehelle shokki se oman ajan vähentyminen vaikka meillä mä pääasiallisesti hoidankin kodin ja lapsen. Uskon että se helpottaa sitten kun poika hieman kasvaa ja sen kanssa voi touhuta jotain järkevää ja käydä vaikka kalassa tai metsällä. Siihen asti yritän tukea miestä parhaani mukaan ja antaa tilaa sopeutua.

Meillä mies ilmoitti juuri, että häntä ahdistaa lapsiperhearki. Haluaa muuttaa omilleen. Sanoin, että terve menoa sitten vain. En ketään pidättele. Ihmettelen kyllä, kun hän itse nimenomaan halusi lapsia. Syksyllä puhui, että vielä kolmas pitäisi tehdä. Minä en siihen suostunut, koska haluan myös itse töihin. Olen akateemisesti koulutettu nainen. Mies pitää omat rahansa, eikä minua enää kiinnosta kitkutella kotiäitinä ja kuluttaa viimeisiä säästöjäni. Mies on myös kotiäitivuosinani oppinut, että hän ei tee kotitöitä, koska minä olen kotona lasten kanssa. Mä en ole valittajatyyppiä, vaan minusta on helpompi laittaa tiskit koneeseen kuin valittaa siitä miehelle. Nyt alkaa kyllä minuakin harmittaa, kun miestä eivät ole kotityöt eikä lastenhoito kiinnostaneet moneen vuoteen. Hän ei ole kertaakaan viiden vuoden aikana tiskannut, laittanut ruokaa, vaihtanut lakanoita jne. Siivoukseen hän osallistuu kerran vuodessa. Kaupassa käy ehkä kaksi kertaa kuukaudessa eli kaikki ruokaan, lapsiin ja lastenvaatteisiin, siivoukseen jne liittyvät ovat minun vastuullani ja menevät minun rahoistani. Mies ei myöskään ole mikään remonttireiska, joten kirjahyllyt ja pinnasängyt saan koota itse, koska hän ei osaa. Ja nyt mies on ahdistunut lapsiperhearjen rankkuudesta. Melkein naurattaa.

Kyllähän edelleen on tietynlainen tabu se tosiasia että pikkulapsivaiheessa tulee paljon eroja. Ei kukaan lähde lapsentekoon sillä mielellä että parin vuoden kuluttua sitten erotaan. Elämä ja parisuhde muuttuvat niin paljon lasten myötä että harva kykenee sitä ennakoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli molempien toive ja yhdessä sovittu asia enkä mitenkään painostanut siihen

Uskokoon ken tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ilmoitti juuri, että häntä ahdistaa lapsiperhearki. Haluaa muuttaa omilleen. Sanoin, että terve menoa sitten vain. En ketään pidättele. Ihmettelen kyllä, kun hän itse nimenomaan halusi lapsia. Syksyllä puhui, että vielä kolmas pitäisi tehdä. Minä en siihen suostunut, koska haluan myös itse töihin. Olen akateemisesti koulutettu nainen. Mies pitää omat rahansa, eikä minua enää kiinnosta kitkutella kotiäitinä ja kuluttaa viimeisiä säästöjäni. Mies on myös kotiäitivuosinani oppinut, että hän ei tee kotitöitä, koska minä olen kotona lasten kanssa. Mä en ole valittajatyyppiä, vaan minusta on helpompi laittaa tiskit koneeseen kuin valittaa siitä miehelle. Nyt alkaa kyllä minuakin harmittaa, kun miestä eivät ole kotityöt eikä lastenhoito kiinnostaneet moneen vuoteen. Hän ei ole kertaakaan viiden vuoden aikana tiskannut, laittanut ruokaa, vaihtanut lakanoita jne. Siivoukseen hän osallistuu kerran vuodessa. Kaupassa käy ehkä kaksi kertaa kuukaudessa eli kaikki ruokaan, lapsiin ja lastenvaatteisiin, siivoukseen jne liittyvät ovat minun vastuullani ja menevät minun rahoistani. Mies ei myöskään ole mikään remonttireiska, joten kirjahyllyt ja pinnasängyt saan koota itse, koska hän ei osaa. Ja nyt mies on ahdistunut lapsiperhearjen rankkuudesta. Melkein naurattaa.

Tuskin saa aikaan, asunnon etsiminen muutto jne vaativat tekemistä. Oletan ettet tee sitä hänen puolestaan.

Jonkinlaiselta masennukselta, luovuttamiselta ja saamattomuudelta kuulostaa. Tajuaa varmaan jollakin tasolla oman osallistumattomuutensa ja kärsii siitä. On jotenkin niin kuin laitostunut tuohon. Olet ehkä liian aktiivinen henkilö hänelle.

Muinaista ajattelijaa mukaillen: Jos hankit lapsia, kadut. Jos et hanki, kadut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä se on, en vieläkään ymmärrä miksi kukaan haluaisi lapsia juuri tuon takia. Jos on hyvä parisuhde, miksi haluaisi pilata sen lapsella?

 

No kyllähän jälkikasvun haluaminen on silleen biologiaan koodattu asia sekä ihmisillä että eläimillä.

Ei todellakaan kaikilla.

Ihmisillä on monenlaisia eläimellisiä haluja ja viettejä mutta onneksi ihmisellä on myös järki jolla voi vaikuttaa omaan tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä se on, en vieläkään ymmärrä miksi kukaan haluaisi lapsia juuri tuon takia. Jos on hyvä parisuhde, miksi haluaisi pilata sen lapsella?

 

No kyllähän jälkikasvun haluaminen on silleen biologiaan koodattu asia sekä ihmisillä että eläimillä.

Ei todellakaan kaikilla.

Ihmisillä on monenlaisia eläimellisiä haluja ja viettejä mutta onneksi ihmisellä on myös järki jolla voi vaikuttaa omaan tekemiseen.

Yritä sillä järjellä vaikuttaa siihen, ettet nosta kuusi vuotta vanhoja aloituksia.

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä miehisellä alalla, itseasiassa olen porukan ainoa nainen.

Pukuhuoneet vierekkäin, miehet eivät tajua, että ilmanvaihtoventtiilin kautta kuulen heidän juttunsa.

Aloituksen aiheesta puhutaan paljon...ikävää kuultavaa. Samoin varattujen naisseikkailut selostetaan ja se naurun röhötys päälle.

Mä olen sinkku ja ehkä parempi jäädäkin!

Kerrottu varmaan totta, mutta silti ikävä yleistys. Joukossa (eritoten tietyissä joukoissa) tyhmyys tiivistyy ja sitä on kyllä havaittu kummallakin sukupuolella.