Lapsen kaveri kylässä ruoka-aikaan kuuluuko myös hänelle tarjota?

Onpa täällä monella tiukka politiikka. Kyllä sillon kun olin itse lapsi 90-luvulla niin monen kaverin vanhemmat ihan teki varta vasten semmoisia ruokia joiden tiesi maistuvan mullekin tai paistoi meille esim. lettuja. Ja samoin tietty oma äitini.

Voi kun tulikin ikävä yhden ala-astekaverini äidin lettuja :D

Yhden pikkuvanhan pikkukaverin muistan tulleen oikein viereen ihmettelemään kokkaamistani, lopulta ääneensä ihmetellen, että teilläkö tehdään ihan lämmintä ruokaa??!

Meillä syödään etupäässä paahtoleipää.

Lause on jäänyt mieleen.

Asuivat samassa rapussa, joten "joutui" aina lähtemään kotiinsa syömään etupäässä sitä paahtoleipää.

(Mikä ei kyllä varmasti pitänyt paikkaansa, äitinsä tuntien 😆).

En kestä tätä aloitusta. Mitä Suomi-pask**. "Niin minä mieleni pahoitin kun lapselleni tarjottiin ruokaa. Minä en muiden lapsia ruoki, omani vaan."

Vierailija kirjoitti:

En kestä tätä aloitusta. Mitä Suomi-pask**. "Niin minä mieleni pahoitin kun lapselleni tarjottiin ruokaa. Minä en muiden lapsia ruoki, omani vaan."

Mitä höpsit?

En ole missään muualla kuin Suomessa kuullut, että vieraat voivat olla samaan aikaan kotona kun muu perhe syö eikä heille tarjota mitään. Suomessa taitaa olla köyhyyttä enemmän kuin myönnetään. Tai sitten kyseessä on periytyvä mielensairaus. 

Oma äitini tarjosi aikoinaan vieraille lapsille vähemmän tai eri ruokaa kuin omille, ja tämä on niin piirtynyt mieleen että myötähäpeän sitä vieläkin jotenkin. Siis meille omille lapsille antoi vaikka leivän kaikilla päällisillä ja kavereille jonkun vähän köyhemmän version (ei ollut allergioista kyse). Kamalaa. Yhden kaverin äiti oli kanssa semmoinen että puhui kun olin kylässä että ei me nyt voida kaikkia ruokkia jne meidän lasten kuullen...ei ollut kiva kyläillä kun tunsi itsensä taakaksi.

Eli antakaa samat ruuat jos kelpaa älkääkä tehkö siitä numeroa. Lapset kyllä näkee ja muistaa.

Lapsista tulee aikuisia.

Omassa lapsuudessani me tenavat ainakin kaupungeissa, leikittiin ulkona ja äidit huusivat heidät "syömään!" Kaunein sana ikinä, kukaan penskoista ei olisi voinut kuvitellakaan menevänsä vieraaseen pöytään.

Juu silloin sinne mentiin, mutta lopullista sisälle komentoa illan pimetessä olikin jo hankalampaa noudattaa.

Itse, kun olin sitten äiti niin usein pohdin, josko jotain pitäisi tarjota?

No ne asuntovelat painoivat päälle ja kaikki oli laskettava tarkkaan seitsemän-kahdeksankymmentäluvulla kuten niin monella muullakin nuorella perheellä naapureissa, ettei kyetty elättämään toistemme tenavia, vaan jokainen tenava tiesi kuinka toimia.