Lapsen kaveri kylässä ruoka-aikaan kuuluuko myös hänelle tarjota?

Vierailija kirjoitti:

Sanotteko aikuisillekin kyläilijöille että mene kotiis syömään tai odota viereisessä huoneessa kun me syödään? Meillä kohdellaan kaikkia kylässä olijoita samalla tavalla, ja todellakin kutsutaan mukaan pöytään kun muu perhe syö tai ottaa välipalaa.

Sanotaan, jos ei ole kutsuttu syömään.

Toisessa ketjusaa valitellaa epävieraanvaraisuutta, kun aikuisena menee kyläilee. Sitten kuitenkin lapsille ei tarjota

Tarjoan lapsen kavereille ruokaa, jos meillä ei edelisen päivän jämiä syödä. Lasten alakouluikäiset kaverit pieniruokaisia.

Meillä lapsi soittaa äidille, saako syödä vai odottaako kotona ruoka. Yleensä saa. Kiva kun on pikkuvieraita pöydässä ja usein on.

Meidän perheen rahoilla ei muut syö. Jokainen syököön omassa perheessään.

Kysyn kavereilta haluavatko ruokaa ja pyydän soittamaan kotiin, onko ok syödä meillä. Jos meillä on jotain mistä on vaikeaa jakaa, vaikka pihvit tms, en kysy. Aika monesti lasten kaverit sanovat, että odottavat mieluummin, tai tulevat ottamaan vaikka lasin vettä tai maitoa.

En ymmärrä, miksi ei voisi tarjota kaverillekkin ruokaa jos sattuu paikalle? Yleensä kaverilla vierailevat tietävät allergiansakin, ja osaavat ilmoittaa siitä tai ainakin kysyä onko ruuassa jotain mille ovat allergisia. Tietysti eri tilanne jos ovat alle kouluikäisiä, niin silloin tietty erikoisruokavaliot ja allergiat voi kysyä vanhemmaltaan. Mielestäni kuuluu perusvieraanvaraisuuteen että jos itse syödään, niin tarjotaan vieraille tai kavereillekkin. Eri asia jos kaveri tulee yllättäen ja ruokaa on varattu vain tietty määrä (esim, kerran toin mäkkäristä happy mealit lapsille yllätyksenä ja naapurintyttö sattui olemaan meillä. Ruokaa ei ollut tarpeeksi hänelle eikä mukaan tullutta lelua. Jottei hän pahoittaisi siitä mieltään, ilmoitin hienovaraisesti että valitettavasti meillä on illaksi suunnitelmia ja hänen täytyy nyt mennä kotiin. Hän oli ollut jo monta tuntia kylässä jokatapauksessa - ymmärsi eikä ollut moksiskaan, aina muutoin tarjottu hänellekkin ruokaa). 

Vierailija kirjoitti:

Tarjoan lapsen kavereille ruokaa, jos meillä ei edelisen päivän jämiä syödä. Lasten alakouluikäiset kaverit pieniruokaisia.

Mutta mieti, kun ne on murrosiässä, varsinkin jos on poikia. Kaikki menee eikä riitäkään, kalliiksi tulee.

Tietysti tarjoan. Minusta on kiva vaan kun on syöjiä ja ruoka maistuu. Naapurinkin muksut oppivat meillä syömään kaikenlaista, kun kotona oli vissiin aina vaan jauhelihaa ja kanaa. Moni ihan normi kasviskin oli heille uppo-outo.

Jos on tehty ns.lämmintä ruokaa vain oman perheen väelle siksi päiväksi ,silloin tarjoan voileivän päällysteillä ja juotavaa.On mukava ,kun alakoululaisella on seuraa ja kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjoan lapsen kavereille ruokaa, jos meillä ei edelisen päivän jämiä syödä. Lasten alakouluikäiset kaverit pieniruokaisia.

Mutta mieti, kun ne on murrosiässä, varsinkin jos on poikia. Kaikki menee eikä riitäkään, kalliiksi tulee.

Tyttären teini-ikäinen poikaystävä saa syödä meillä just niin paljon kuin vain maistuu. Ilo kun viihtyvät täällä(kin).

Kyllä meillä on lasten kaverit aina ruokittu jos ovat meillä ruoka-aikaan. Kiva vaan jos minun kokkailut maistuu. Kerran yksi kysy silmät pyöreinä että teitkö sinä tämän perunamuusin ihan itse alusta asti :D

Tarjoan, aina, joka kerta. Jos tehty tietty määrä jokaiselle, esim niitä broilerin rintapaloja, sitten jaetaan niin, että kaikille halukkaille riittää. Jos jää nälkä, jatkeeksi leipää päällisillä. 

Ei tietenkään tarvitse syödä, mutta aina tarjotaan. Lisäksi ensin kerrotaan, mitä on ruokana ja kysytään mahdolliset allergiat, ettei tarvitse sokkona pöytään istua.

Meidän pöydässä on istunut kanssamme ties minkälaista ystävää, naapuria, tuttua ja kaveria - ihan iltapalallakin.

En keksi yhtäkään syytä, miksi ei tarjottaisi.

Kyllä tarjoan ruokaa. Myös välipalaa saa ottaa.

Omille lapsille en odota ruokatarjoilua kavereiden luona. Minulle on tärkeää, että koko perhe syö ruoan yhdessä, joten lapsi saa tulla kotiin ruoka-aikaan.

Minun lapsuudessani oltiin aika vähän sisällä leikkimässä. Yleensä peuhattiin ulkona ja kun kaveri kutsuttiin sisälle (syömään), oli se merkki meidän muidenkin hipsiä kotiin. Ja jos joskus oltiin sisällä, niin kyllä silloinkin lähdettiin viimeistään, kun alettiin valmistella ruokaa ja kattaa pöytää. Jos joku oli niin tollo, ettei ymmärtänyt vihjettä, hänelle saatettiin sanoa ihan suoraan, että nyt on aika lähteä kotiin, sillä teilläkin on varmasti pian ruoka-aika. Eri asia sitten oli, jos joskus oli oikein kutsuttu kylään ja sovittu ruokailusta.

Meillä tarjotaan ruoka-aikana ruokaa vieraille, olipa kyseessä lapsi tai aikuinen. Jos meillä on pihvejä laskettu niin, että omalle perheelle riittää jokaiselle yksi, jaamme pihvit vaikka puoliksi, että jokainen saa edes jotain syödäkseen. Sitten vaan tehdään reilummin lisukkeita (salaattia, leipää, perunaa...)

Olemme pienituloinen perhe, joten ymmärrän kirjoittelut siitä, ettei rahaa ole syöttää koko kylää, mutta meillä perus arkiruoka on makaronilaatikko/keitot/muut halvat, helpot ja hyvät ruoat, todella harvoin meillä mitään pihvejä pöydässä edes on. Keittoihin lisään tarpeen vaatiessa perunoita enemmän ja esimerkiksi pilkon nakkeja pienemmäksi. Makaronilaatikkoon vaan lisää makaronia, niin riittää kaikille, eikä lopputulos ole hirveän paljoa kalliimpi ja vieraatkin saavat vatsansa täyteen.

Meillä ei äiti mielellään tarjonnut kavereilleni ruokaa kun olin lapsi, äiti oli työttömänä ja olimme suht vähävaraisia. Vähän jotenkin jopa nolotti että kaveri joutui jäämään huoneeseeni odottamaan kun minä kävin syömässä. Äidin asennekin on ollut aina se että "syökööt kotona, en minä rupea muita ruokkimaan". Tästä on valitettavasti jäänyt itsellenikin piirteitä, en osaa (enkä mielelläni halua) jakaa omistani. Ärsyttää suunnattomasti tämä piiirre itsessäni ja yritän opetella siitä pois, olen kuitenkin ihan keskituloinen eikä rahasta ole niin tiukkaa.

Minunsta kuuluu tarjota, se on kohteliasta. Jos on allergia, niin varmaan jotain pientä välipalaa kuitenkin löytyy. Ei olisi kiva tyhjällä vatsalla katsoa vierestä kun muut syövät. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei äiti mielellään tarjonnut kavereilleni ruokaa kun olin lapsi, äiti oli työttömänä ja olimme suht vähävaraisia. Vähän jotenkin jopa nolotti että kaveri joutui jäämään huoneeseeni odottamaan kun minä kävin syömässä. Äidin asennekin on ollut aina se että "syökööt kotona, en minä rupea muita ruokkimaan". Tästä on valitettavasti jäänyt itsellenikin piirteitä, en osaa (enkä mielelläni halua) jakaa omistani. Ärsyttää suunnattomasti tämä piiirre itsessäni ja yritän opetella siitä pois, olen kuitenkin ihan keskituloinen eikä rahasta ole niin tiukkaa.

Ei tuosta mielestäni tarvitse potea huonoa omatuntoa.

Itse en tykkäisi, jos lapseni söisi milloin missäkin eikä koskaan kotona. Minä kuitenkin laitan joka päivä ruoan ja minulle on tärkeää, että koko perhe syö yhdessä. Ei olisi kovin mukavaa, jos yksi porukasta tulee aina maha täynnä kyläpaikasta.

Kyllä meillä saa kaveritkin syödä, mutta en kyllä haluaisi, että joka päivä. Usein toistuessa ihmettelisin myös, eikö lapsen perheessä syödä ikinä yhdessä. Itse asiassa olen luullut, että perheen yhteinen ruokahetki on itsestäänselvyys joka perheessä, mutta monissa perheissä ei syödä mitään ruokaa illalla. Hämmästyin myös, miten yleistä on, että perhe ei kokoonnu koskaan yhdessä syömään vaan jokainen lämmittää annoksensa mikrossa ja syö milloin huvittaa. Yksi syö omassa huoneessaan ja toinen tv:n ääressä.

En tarjoa, lapset lähtee kotiinsa samoihin aikiihin kun saan ruuan valmiiksi ja tarvittaessa oma lapsi voi syödä vähän myöhemmin. Välipalaa saavat jos koulusta tulevat suoraan.