Lue keskustelun säännöt.
Mieheni miettii avioeroa - olen aivan kauhean loukkaantunut
26.01.2019 |
Olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä, 3 lasta.
Mieheni miettii avioeroa, koska kokee että meistä kumpikaan ei saa elää sellaista elämää jollaista haluaisi.
Itse olen aina yrittänyt kompromissia ja yritän edelleen.
Nyt vaan alkaa olla hyvin loukkaantunut olo koko asiastaja tuntuu että en tiedä kuinka kauan jaksan tulla vastaan, kun toinen jänkättää vaan omaa elämäänsä ja sitä ettei elä oman näköistä elämää.
Mies on jättänyt avioerohakemuksen, mutta miettii asiaa silti edelleen.
Itse olen nyt siinä pisteessä, että olen vaan kauhean loukkaantunut ja yksinäinen. En tiedä miten jaksan -kävi tässä miten kävi - jos miehellä ei ole riittävästi tunteita minua kohtaa.
Voihan tilanne vielä joskus muuttua, mutta pitkä tie on edessä. Oli päätös mikä tahansa.
Kommentit (52)
Todennäköisesti ukko miettii, alkaisiko elämään rakastajattarensa kanssa vai jäädäkö perheen luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos loukkaantuminen on päällimmäinen tunne, niin en näkisi erossa mitään ongelmaa.
Jotenkin tunteeton suhtautuminen asiaan?
Sillä on jo uusi muija odottamassa.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tunteeton suhtautuminen asiaan?
Mulla vai miehellä?
Itse olen itkenyt, ollut pois tolaltani, yrittänyt ja yrittänyt.
Mieheni ottaa rauhallisemmin.
Mutta hänellä tässä helpompaa onkin, kun tekee päätöksen. Minä roikun sen varassa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän se miehen omannäköinen elämä olisi? Minkälainen lasten osuus ja asema siinä olisi? Taloudelliset asiat? Osaako pyörittää (lapsiperhe)kotitaloutta? Säilyisikö nykyinen työpaikka, aikooko yrittäjäksi, entä asunto ja paikkakunta? Ja taas kerran: lapset?
Entä minkälaisesta omannäköisestä elämästä mies ajattelee sinun haaveksivan, ilmeisesti siis on kuitenkin tajunnut sinun tehneen koko ajan kompromissejä ja/tai halunneet jotain aivan muuta. Oletko aina joutunut tekemään paljon kompromissejä ja kuinka paljon mies on niitä tehnyt, tiedätkö miehen ajatuksia edes?
Mikä teidät aikoinaan yhteen vei?
Suomessa ei tunneta käsitettä pakkoavioliitto. Käännä se toisin päin; tuntisit syystä tai toisesta suunnatonta ahdistusta avioliitossasi ja joutuisit jäämään siihen toisen ihmisen ripustautumisen takia. Olisiko se elämää omasta vapaasta tahdosta? Ja toisaalta, oletko sitä mieltä että haluat jatkaa elämääsi ihmisen kanssa, joka ei halua jatkaa sitä sinun kanssasi? Älä luule, että kannustaisin kaikkia lähtökohtaisesti ottamaan eron. Ei, vaan tekemään ensin lujasti töitä yhteisen elämän eteen, kohtaamaan kasvun ja muutoksen yhdessä. Mutta joskus lujinkaan työ ei auta. Niin kävi omalla kohdalla 17 yhteisen vuoden jälkeen. Lopulta omatkin silmät ovat auenneet sille, että ero oli ainoa oikea ratkaisu silloin, jos toinen ihminen haluaa elämältään jotain selittämätöntä ”jotain” ja on ehdottomasti sitä mieltä, että minä en koskaan voi tulla hyväksymään hänen uusia kuvioitaan, joista hänellä itselläänkään ei ole vielä mitään hajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se miehen omannäköinen elämä olisi? Minkälainen lasten osuus ja asema siinä olisi? Taloudelliset asiat? Osaako pyörittää (lapsiperhe)kotitaloutta? Säilyisikö nykyinen työpaikka, aikooko yrittäjäksi, entä asunto ja paikkakunta? Ja taas kerran: lapset?
Entä minkälaisesta omannäköisestä elämästä mies ajattelee sinun haaveksivan, ilmeisesti siis on kuitenkin tajunnut sinun tehneen koko ajan kompromissejä ja/tai halunneet jotain aivan muuta. Oletko aina joutunut tekemään paljon kompromissejä ja kuinka paljon mies on niitä tehnyt, tiedätkö miehen ajatuksia edes?
Mikä teidät aikoinaan yhteen vei?
En sen enempää avaa, mutta aika erilaisista asioista nautimme arjessa ja lomilla.
Mies osaa oikein hyvin pyörittää kotitaloutta.
En ymmärrä miten ero vaikuttaisi työpaikkaan? Sama varmaaan jatkuisi. Ja lasten takia pitäisi asua aika samoilla huudeilla (lapset koulussa), olisivat varmaan vuoroviikoin meillä. Taloudellisesti tietenkin joutuisimme molemmat elämään köyhempää elämää. Nyt taloudelliset asiat hyvin.
Olen aina tehnyt paljon kompromisseja mutta nyt nelikymppisenä jo kyllästynyt niihin. Oon tuonut enemmän omia ajatuksia esiin ja mies ei tosiaan tajua kuinka paljon olen aina joustanut. Nyt sitä ottaa päähän kun tajuaa etten jaksa loputtomiin ja olen onneton jos koko ajan joustan oman elämäni kustannuksella.
Miehen ajatuksia tiedän osittain mutta en varmaan kaikkea.
Kyllä meidän varmaan vei yhtään vahva vetovoima/ihastus/seksi ja alkuaikojen molempien mielestä hauska elämä.
Saatko tästä jotain ajatuksia?
ap
Ok, eli miehellä on tosiaan toinen nainen. On päättänyt 100% erota mutta ajattelee että menee helpommin jos sanoo vielä miettivänsä. Toivoo että sinä tällä aikaa päätät että ero on oikea ratkaisu. Näin hänen ei tarvitse olla se pahis joka tekee yksin päätöksen.
Mistäkö tiedän? Koska ole itse ollut tuo lähtijä ja käyttänyt nimenomaan tätä mallia. Näin jälkikäteen tajuan että se oli aivan väärä malli. Annoin vain kumppanilleni täysin turhaa toivoa vuoden verran (hain 2 osaa vasta viime hetkillä, ja yksin). Kumppanini toivoi viimeiseen hetkeen asti että päädyn pysymään hänen kanssaan yhdessä kun itse elin jo uutta onnellista ja himokasta suhdetta koko vuoden toisen kanssa ilman mitään aikomustakaan erota. Toimintani vuoksi kumppanini menetti vuoden elämästään minua haikailessaan ja toivoessaan. Vain koska minä en uskaltanut sanoa heti ettei mitään toivoa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas kirjoitusvirheitä. Siis: meidät vei yhteen ...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tossa joku aiemmin sen jo sanoikin. Miehelläsi on ap toimen nainen ja on jo päättänyt erota muttei halua olla se joka tekee yksin päätöksen. Oottaa että sä päätät että ero tässä tulee.
Ei tuolla miehellä ole kauheasti aikaa/mahdollisuuksia toiseen naiseen. Tekee paljon töitä, urheilee paljon, on myös kotona joka ilta ja viikonloppu. Jos on toinen nainen, niin ei kyllä kauheasti hänen kanssaan ehdi viettää aikaa. Ellei nainen lenkkeile ja ole samassa työpaikassa tms.
Mies väittää, että haluaa yrittää. Mutta yritys on kyllä aika kevyttä. Pariterapiaan tulee joka kerta kuuntelemaan mun ajatuksia mutta ei itse tuo pöytään asioita joita haluaisi viedä eteenpäin tosissaan. Välillä ihmettelee että enkö minä halua erota. Kieltämättä tulee tunne että joku toinen ihminen olisi tärkeämpi, mutta sellaiseen hänellä olisi kyllä vähän aikaa. Ellei sitten netissä ja hyvin vähän tapaamista tai tapaamisia työaikana tms. Tietenkin joku orastava /pitkään jatkuvunut kevyt suhde, mutta täytyy kyllä tällä elämäntavalla olla aika kevyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen mietin, että mikä on tämä miehen haluama oma elämä? Mitä konkreettisesti haluaa tehdä? Olisiko miehelläsi ikäkriisi? Miksi haluaa rikkoa lapsilta perheen?
Onko lapset vielä kovin pieniä? Oletko kysynyt onko toinen nainen kuvioissa?
Haluaisi elää vaatimatonta elämää ja mennä omien mielihalujen mukaan omannäköisiin paikkoihin maailmassa. On ikäkriisi ihan varmaan ja on muuttumassa ihan omanlaisekseen. Kyseenalaistaa kaiken "normaalin", yleisen, mistä nelikymppiset pitävät. Haluaa ajatella eri tavalla ja elää aika yksinkertaista elämää.
Mä olen enemmän materialisti, elämästä nauttija. Miehen mielestä hyvien asioiden tekeminen toisille, luonnonmukainen eläminen, vaatimattomuus ym. on tärkeitä. Ärsyyntyy jos minä haluan uuden auton tai matkustella. Ei haluaisi kuluttaa, johon meillä kyllä olisi varaa. Minä haluan, mies ei.
Mies on muuttumassa vähän oudoksi. Välillä pelottavankin oudoksi. Lukee kirjoja ja ajatuksia joilla voimakas vaikutus häneen. Miettii nyt maailmaa ja itseään. Haluaisi varmaan sellaisen hyvin vaatimattoman puolison joka eläisi yksinäisellä saarella vaatimatonta elämää hänen kanssaan.
En tiedä onko nyt jokin hetken heilahdus vai kyse siitä että haluaisi pysyvän elämäntapamuutoksen.
Pelottavaa ja surullista minun mielestä.
Ja kun on valmis laittamaan lapset sivuun koska ajattelee että hänen elämäntapansa on hyväksi lapsillekin.
Mikä jottei olisi jos rinnalla olisi samanlainen puoliso. Mut meidän tapauksessa valitettavasti lapset joutuis vuoroviikoin elämään kahta erilaista elämää, jos mies nyt suuntaa omien ajatusten mukaiseen vaatimattomaan elämäntapaan. Mua sellainen ei viehätä ainakaan tässä elämänvaiheessa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei tuolla miehellä ole kauheasti aikaa/mahdollisuuksia toiseen naiseen. Tekee paljon töitä, urheilee paljon, on myös kotona joka ilta ja viikonloppu. Jos on toinen nainen, niin ei kyllä kauheasti hänen kanssaan ehdi viettää aikaa. Ellei nainen lenkkeile ja ole samassa työpaikassa tms.
Mies väittää, että haluaa yrittää. Mutta yritys on kyllä aika kevyttä. Pariterapiaan tulee joka kerta kuuntelemaan mun ajatuksia mutta ei itse tuo pöytään asioita joita haluaisi viedä eteenpäin tosissaan. Välillä ihmettelee että enkö minä halua erota. Kieltämättä tulee tunne että joku toinen ihminen olisi tärkeämpi, mutta sellaiseen hänellä olisi kyllä vähän aikaa. Ellei sitten netissä ja hyvin vähän tapaamista tai tapaamisia työaikana tms. Tietenkin joku orastava /pitkään jatkuvunut kevyt suhde, mutta täytyy kyllä tällä elämäntavalla olla aika kevyt.
ap
Älä tuudittaudu tuohon. Suhteen vakavuus ei millään muotoa ole kiinni siitä, kuinka tiheästi siinä nähdään. Kokemusta on.
Pienin on 6 v.
Ei kuulemma ole toista naista tai tunteita toisia naisia kohtaan (jota en kyllä ihan usko).
ap
Anna ukon mennä suosiolla kun kerran noin haluaa lähteä.