"Puhun" usein jollekin mielessäni, muita?

Totta kai, ihan normaalia, oli ihmissuhteita tai ei.

Täällä. Enkä aina pelkästään mielessäni vaan joskus myös ääneen :D

Liekö tähän vaivaan mitään lääkkeitä.... :D

Tapahtuu ihan jatkuvasti. Koko ajan käyn päänsisäistä keskustelua eri hahmojen kanssa. Pahinta tässä on se että ne keskustelut on paljon mielenkiintoisempia kuin keskustelut oikeiden ihmisten kanssa oikeassa elämässä koskaan ovat.

Joskus juttelin "jonkun" kaa mieleni kautta.. nyt en oo pitkään aikaa 😅

Normaali tapa prosessoida ajatuksia. Itse asiassa AINA kun ihminen ajattelee, niin tavallaan "puhuu" jollekkin. Toki ymmärrän eron tavallisen ajattelun ja tällaisen toiselle puhumisen kuvittelin välillä. Itse puhun mm. yksin olleessa autossa.

Puhun useinkin. Etenkin vaikeista asioista, joista en oikeasti koskaan puhu ääneen. Tavallaan saa jäsenneltyä omia ajatuksiaan selkeämpään muotoon kun miettii, miten kertoisi niistä jollekulle.

Kyllä! Joskus myös kerron tekemisiäni (pääni sisällä) ikäänkuin romaanin kertojaäänenä. 😁

Normaalia skenaarioiden rakentelua. Voin esimerkiksi muistella jotain käytyä keskustelua jonkun kanssa ja käyn repliikkejä uudelleen jotta ”voitan” väittelyn. Tämä voi jopa johtaa asioihin syventymiseen ja faktojen seulomiseen. Nämä ovat tietenkin vain ajatuksia, mikä on hyvä muistaa tiedostaa jos skenaariot muuttuvat ahdistaviksi ja alkavat aiheuttaa ylimääräistä stressiä oikeassa elämässä. Sitten on hyvä kysyä itseltään, jatkaako asian märehtimistä vai päättääkö tehdä jotain muuta. Moni ahdistukseni on juuriltaan tämänlaista: märehdin jotain skenaariota niin perusteellisesti että unohdan että se on vain ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Eli ajatukseni ovat usein siinä muodossa, että kuvittelen kertovani niitä jollekin. Ja tämä joku voi olla puolituttu, julkisuuden henkilö, joku jonka tiedän mutta en ole tavannut tai joskus fiktiivinenkin henkilö, usein ei kovin tarkasti määritelty. Esimerkiksi voin kuvitella kertovani pohdintojani tulevaisuudessa opiskelu/työkaverilleni (jota minulla ei siis vielä ole).

Ja kyllä, minulla on aika vähän läheisiä ihmissuhteita, tai oikeastaan ei ollenkaan kovin läheisiä, mutta en ole yleensä kokenut sellaisia kaipaavanikaan. Mutta ehkä tämä tapa ajatella on jonkinlainen korvike niille?

Tunnistaako joku muu tällaista itsestään?

Joskus puhun jopa ääneen! Minulla on kyllä ystäviä, mutta selvittelen ajatuksiani puhumalla, joko mielessäni tai ääneen. 

Älykkäät tekevät tuota.

Sanoin joskus tästä kämppikselleni, olettaen että kaikki tekee tätä. Hän sanoi, että itsellään ei esiinny kys ilmiötä juuri koskaan. En tiedä, vaikuttaako henkilön introverttiys asiaan?

Itse puhun ääneenkin. Saatan joskus ihan yhtäkkiä nostaa katseen ja alkaa selittämään "kaverille", että "muistatkos kun me sillon pari vuotta sitten käytiin uimassa ja.."

Tiedostan siis, että olen oikeasti yksin ja puhun seinälle, mutta jotkut tietyt asiat haluan vain sanoa ääneen tai muistella jollekin "toiselle". :D

Olen asperger ja teen tämänlaista. Onko tämä yleistä AS-ihmisten keskuudessa?

Juu. Varsinkin ihastukseni kans "juttelen" paljon ja mietin eri keinoja millä pyydettäis toisiamme ulos.

Havahdun toisinaan siihen kun ohikulkija kääntää katseensa minuun päin ja huomaan jupisevani itsekseni. Sitten nolottaa kun alan miettimään mahdollista keskustelua ohikulkijan kanssa. Keskustelua jota ei tapahtunut koskaan. Tapahtuma jää elämään päähäni, kunnes se unohtuu tai tuottaa jonkin uuden langan jonka päästä ottaa kiinni. Mietin asioita päässäni paljon. Se on kuin prosessi jota ei voi pysäyttää.

Joskus ihan liikaakin kun joku asia vaivaa. Keskustelu kyseisen henkilön kanssa ei kuitenkaan mene niin kuin omassa päässä.

Tuttua. Olen muutenkin puheliaampi itsekseni kuin muiden seurassa :)

Vierailija kirjoitti:

Olen asperger ja teen tämänlaista. Onko tämä yleistä AS-ihmisten keskuudessa?

Tietysti. Mielikuvaharjoittelet siinä sitä missä sulla on vaikeuksia.