Ihanaa etten olekkaan aspergeri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.

Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!

Jännää kuulla miten toiset ovat saaneet apua ja toiset eivät, vai onko tässäkin niin että se raha ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.

Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!

Jännää kuulla miten toiset ovat saaneet apua ja toiset eivät, vai onko tässäkin niin että se raha ratkaisee.

On. Yksityiseltä ja itse maksaen tukea löytyy, muuten on aika heitteillä. Pahimmillaan psykiatrian holokaustissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle:

Miksi sinut aikoinaan diagnosoitiin?

Oliko sinulla jotain ongelmia selviytyä normaalista elämästä?

Saitko mitään apua diagnoosisi johdosta?

Tähän voinkin vastata. Diagnoosia lähdettiin tekemään vanhempieni aloitteesta, varsinkin kun esikoulun havaitsi tarkkaavaisuushäiriön ja äitini alkoi epäilemään että minussa on jotain vikaa. Olin lapsena yksinäinen eikä minulla ollut kavereita. Olin myös uppiniskainen ja kieltäydyin tottelemasta sokeasti äitiäni mikä osoitti ikäistäni kypsempää käytöstä. Lisäksi olin lapsena motorisesti kömpelö, mutta tämän itse olen laskenut liikunnan puuttesta johtuvaksi. Äitini oli ylisuojeleva narsisti enkä saanut tehdä kotona mitään sellaista mistä olisin voinut vahingoittua tai saada mustelmia. Mustelmista seurasi puolituntia jäähyä nurkassa ja yhdessä vaiheessa olin peloissani etten tienyt mitä saa tehdä ja mitä ei. Lääkärin aloitteesta minut lähetettiin fysioterapeutille sillä lääkäri oli huolissaan huonosta yleiskunnostani ja ylipainosta. Siellä opin esimerkiksi polkupyörää ajamaan vasta 8 -vuotiaana kun fysioterapeutti opetti ja sain roikkua ensimmäistä kertaa leuanveto tangosta. Poan kuitenkin 10 -vuotiaana aloin huomaamaan että muista ikäisitäni lähes erillään olleena muuten kuin koulussa koin olevani kuin tynnyrissä kasvanut koska en tajunut enää siinävaiheessa puoliakaan ikäisteni. Diagnoosin sain 12 -vuotiaana.

Ap

Tavallaan ymmärrettävää, että Aspergeria epäiltiin kun sinulla oli lapsena ADD-oireet, poikkeavuutta sosiaalisessa kanssakäymisessä ja motorista kömpelyyttä. Sitten jos äitisi vielä painotti joustamatonta käytöstä (vaikka se olikin ilmeisesti hänen syytään) niin diagnoosikriteerit ovatkin jo kasassa.

Onneksi pääsit kuitenkin nyt aikuisena uuteen diagnoosiin.

Toivotan onnea tulevaisuuteesi oikeammalla diagnoosilla!

Eli nyt olet mielenvikainen ilman diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.

Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!

Jännää kuulla miten toiset ovat saaneet apua ja toiset eivät, vai onko tässäkin niin että se raha ratkaisee.

Perhepäivähoitaja oli ottanut neuvolaan yhteyttä, kun epäili lapsen kehityksen olevan ikätasosta jäljessä. Fysioterapeutti testasi ja viivästymää oli sen verran, että 3-vuotiaana lapsi pääsi toimintaterapiaan.

Psykiatrit ovat kusipäitä. Tuossa taas yksi esimerkki pseudotieteestä jota taikauskoiset harrastavat.

Näyttävästi asbergeri ja eksentri eroavat siinä että missä assilla on vain yksi erityismielenkiinnon kohde eksentrillä niitä on kuusi eikä ekseri osaa päättää mihin niistä keskittyisi ja erikoistuisi. On kuitenkin totta että hullit ja outolinnit ovat vielä vähemmän kaivattuja ihmisiä kuin asbergerit ja muut aitistit.

Mielenkiintoinen ja itselle ajankohtainen aihe. Lapsemme tutkimukset on juuri saatu loppuun, ja olen aika ihmeissäni lopputuloksesta. Lapsellamme on ollut paljon ongelmia sopeutua koulumaailmaan ja ryhmässä olemiseen. On aistiyliherkkyyttä monenlaista ja ylivirittyy todella herkästi sosiaalisissa tilanteissa joissa on hälinää ja paljon ihmisiä ja jossa sitten täytyisi itse suoriutua jostain tehtävästä. Oppimisvaikeuksia ei ole, oikeastaan päinvastoin. Mitään erityisiä, elämää hallitsevia mielenkiinnonkohteita ei ole. Ongelmat sosiaalisissa tilanteissa eivät johdu siitä, ettei lapsi ymmärtäisi toisten ilmeitä ja eleitä, tai toisten tunnetiloja, vaan yleensä siitä, että haluaa itse suoriutua parhaiten ja kun ei siihen hälinässä kykene, turhautuu ja raivostuu. Löysin "erityisherkkä lapsi" kirjasta aivan täydelleen lastani kuvaavan esimerkin (haastavalla persoonallisuuspiirreyhdistelmällä oleva ekstrovertti hsp), mutta erityisherkkyyttähän ei pidetä oikeana ilmiönä terveydenhuollossa, ja itsestänikin se testi on aika heppoinen. Mutta siis se kuvailu käytöksestä oli juuri sellainen, millainen lapsi on.

No, nyt on sitten saatu tutkimukset tehtyä ja diagnoosi on lievä asperger. Kuitenkin loppuraportissa oli useita kohtia, jotka eivät ole totta, useita sellaisia pieniä asioita, jotka yhdessä antavat ihan eri kuvan lapsesta, kuin mitä todellisuus on. Ymmärsin lastenpsykiatrin puheesta, oikeastaan hän sanoi suoraan, että kela on helpompi saada korvaamaan terapioita, jos on tämä diagnoosi. Lapsella on selvästi tunnesäätelyssä ongelmia, joten tarvitsee toimintaterapiaa. Joten olisi hyvä kuulla kokemuksia, mitä haittaa väärästä as-diagnoosista on ollut, ja mielipiteitä, mitä meidän kannattaisi nyt tehdä. Lisään vielä että kotona ja lähipiirissä meillä ei ole ongelmia, vaan ongelmat tapahtuvat koulussa. Ja siis olen itse nähnyt miten lapsi käyttäytyy koulussa, hän todella on ihan kuin toinen lapsi, ärtynyt, ylivirittynyt ja kireä kuin viulunkieli.

Vierailija kirjoitti:

Eli nyt olet mielenvikainen ilman diagnoosia.

Eli Tove Jansson ja muut boheemit taiteilijat ovat mielenvikaisia. Ei mikään ihme että puhutaan luovasta hulluudesta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki assit eivät muuten edes pääse toimintaterapiaan vaan sitä tarjotaan ainoastaan vaikeimmille tapauksille joilla on voimakkaat as piirteet.

Myös itsellä on aspergerin syndrooma, lievä, mutta en ole koskaan käynyt toiminta terapiassa eikä as ole haitannut mitenkään elämääni. Harva edes huomaisi että olen assi sillä asperger ei näy mitenkään ulospäin tai tule esiin päivittäisessä toiminnassa. Meitä asseja kun on niin erillaisia

En käsitä, miksi sinut on diagnosoitu. Diagnoosin edellytyshän on, että oireyhtymä aiheuttaa merkittävää haittaa useilla elämänalueilla. Muussa tapauksessahan on niin sanotusti normaalihajonnalla; ihmiset kun ovat erilaisia. Eihän diagnoosin tekeminen ole millään tavalla motivoitua, jos henkilö on niin toimintakykyinen, ettei kärsi tilanteestaan eikä tarvitse mitään apua tai tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.

Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!

Jännää kuulla miten toiset ovat saaneet apua ja toiset eivät, vai onko tässäkin niin että se raha ratkaisee.

Perhepäivähoitaja oli ottanut neuvolaan yhteyttä, kun epäili lapsen kehityksen olevan ikätasosta jäljessä. Fysioterapeutti testasi ja viivästymää oli sen verran, että 3-vuotiaana lapsi pääsi toimintaterapiaan.

Aijaa, kyse olikin noin nuoresta. Ei sen ikäisiä taida olla tapana edes diagnosoida.

Löytyykö "eksentrisyyskin" tautiluokituksesta, ovatko nuo ap:n luettelemat jotain "eksentrisyyden" yleispiirteitä? Mihin näitä kaikkia luokituksia tarvitaan?

Vierailija kirjoitti:

Tuli paperit postissa. Pyynnöstäni uudelleen diagnosoitiin ja vanhat paperit käytiin läpi. Nyt uuden tuloksen mukaan lievä epätyypillisen aspergerin syndrooma oli hätiköiden tehty virhetulkinta. Kuusitoista vuotta sain kantaa aspergerin leimaa, mikä vaikeutti ja hankaloitti elämääni ja ärsyttävintä sinä aikana oli se, että minulle puhuttiin selkesuomella ja artikuloiden kuin jollekkin tyhmälle. Parasta siis on että pääsen tästä ikävästä leimasta etoon joka on ollut pelkkä taakka. Mutta mistä sitten on kyse, että olen saanut lapsena tämän diagnoosin? Neuropsykiatrin yleispsykiatrin mukaan olen vain eksentrinen ihminen. Eksentrisen ihmisen ryypillisiä piirteitä ovat:

- Sopeutumattomuus

- Luovuus

- Vahva uteliaisuus

- Idealistisuus

- Omistautuneisuus harrastuksilleen, joita on yleensä viisi tai kuusi

- Jo lapsuudesta lähtien omattu tietoisuus omasta erityisyydestään

- Älykkyys

- Vahvat mielipiteet ja suorapuheisuus; vakuuttuneisuus omasta oikeassa olemisestaan

- Kilpailuhengettömyys, ei koe tarvitsevansa mitään tukea tai vahvistusta yhteiskunnalta

- Epätyypillisyys syömistavoissa ja asumisessa

- Välittämättömyys ympäröivien ihmisten mielipiteistä ja seurasta, ellei sitten pyri vakuuttamaan muita oman ajattelutapansa oikeellisuudesta

- Taipumus pahankuriseen huumorintajuun

- Yksineläjä

- Vanhin lapsi tai ainokainen

- Puutteet oikeinkirjoituksessa

Ei siis mikään ihme, että nämä menevät sekaisin aspergerin kanssa. Tämän lisäksi minulla on kilpirauhasenvajaatoiminnan aiheuttama ADD eli tarkkaavaisuuhäiriö mikä sekin sotkee pakkaa entisestään.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Eksentrismi

Kuvaus on kuin minä, pidän itseäni silti burgerina. (Ei virallista lappua tästä kuitenkaan...)

Vierailija kirjoitti:

Niitä diagnooseja ei turhaan anneta.

Ilmeisesti 90-luvulla annettiin liian helposti as-diagnooseja. Tiedän yhden naisen, joka sen lapsena silloin sai ja se oli hänelle vaan haitaksi kaikessa. Vielä sittenkin kun aikuistui dg oli este normaaliin elämään. Kunnes sitten yo-sairaalassa masennushoitojen aikana alkoivat kyseenalaistamaan diagnoosin ja kysyivät, että haluatko että tutkikaan perusteellisesti uudelleen. Totta kai halusi ja lopputulos oli, ettei ole asperger, ei tippaakaan. Se oli valtava helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.

Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!

Jännää kuulla miten toiset ovat saaneet apua ja toiset eivät, vai onko tässäkin niin että se raha ratkaisee.

Perhepäivähoitaja oli ottanut neuvolaan yhteyttä, kun epäili lapsen kehityksen olevan ikätasosta jäljessä. Fysioterapeutti testasi ja viivästymää oli sen verran, että 3-vuotiaana lapsi pääsi toimintaterapiaan.

Aijaa, kyse olikin noin nuoresta. Ei sen ikäisiä taida olla tapana edes diagnosoida.

Testejä aletaan tehdä kuulemma jolleivät puhe- ja toimintaterapia auta tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Löytyykö "eksentrisyyskin" tautiluokituksesta, ovatko nuo ap:n luettelemat jotain "eksentrisyyden" yleispiirteitä? Mihin näitä kaikkia luokituksia tarvitaan?

Eksentrisyys on luonteenpiirre kuten introvertti tai ekstrovertti joten se ei löydy mistään tautiluokituksesta. Eksentrisyydestä kerrotaan tuossa AP:n laittamassa wikilinkissä. Useimmista eksentreistä tulee yleensä kirjailijoita, taidemaalareita, laulajia, urheilijoita, näyttelijöitä jne. sillä kestävät sosiaalista kanssakäymistä ja julkisuutta paremmin kuin introvertit ja ovat tavaallan yhtä huomionhakuisia kuin ekstrovertit. Lisäksi media on kiinnistunut näistä persoonista koska ovat vahvasti hyvin omalaatuisia ja erottuvat massasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli nyt olet mielenvikainen ilman diagnoosia.

Eli Tove Jansson ja muut boheemit taiteilijat ovat mielenvikaisia. Ei mikään ihme että puhutaan luovasta hulluudesta.

Kateellisten panettelua. Pitäähän luovatkin ihmiset häpäistä ja kyseenalaistaa kusipäiden toimesta Suomessa.

Tämä on pelottavaa. Tuollaiset kusipäät ovat pelottavia, mielivaltaisia vallankäyttäjiä. Herätkää.

Vierailija kirjoitti:

Löytyykö "eksentrisyyskin" tautiluokituksesta, ovatko nuo ap:n luettelemat jotain "eksentrisyyden" yleispiirteitä? Mihin näitä kaikkia luokituksia tarvitaan?

Eksentriset ovat yleensä juuri niitä vapaa sieluisia luonnonlapsia ja taivaanrannan maalareita joita nykyään haukutaan mielipuoliksi ja laiskoiksi koska eivät ole kiinnostuneet "tavallisesta elämästä" ja tekemään "oikeaa työtä".

Ei kellään ajatusta siitä, kannattaako ruveta vaatimaan lastenpsykiatrin loppuraportin korjaamista? Aiheutanko vain vaikeuksia lapselle? Varmasti suhtautuvat nihkeästi raportin muuttamiseen (kukapa tykkää jos omaa työtä arvostellaan), mikä voi sitten vaikuttaa myöhemmin lapsen hoitoon ja muuhun. Toisaalta hirvittää, jos raporttiin jää virheitä, silläkin voi olla huonot seuraukset. T. Kakkossivulla lapsensa diagnoosia ihmetellyt

Siis jos diagnoosin esille tulo vaikka työhaastattelussa haittaa työpaikan saantia, niin miksi ihmeessä te kerrotte siitä? Itselläni ADD-diagnoosi, ja ainoa henkilö jolle olen kertonut tästä on avokkini. Henkilökohtaiset terveystietoni eivät kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja terveydenhuollon asiantuntijoille.