Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ihanaa etten olekkaan aspergeri
25.01.2019 |
Tuli paperit postissa. Pyynnöstäni uudelleen diagnosoitiin ja vanhat paperit käytiin läpi. Nyt uuden tuloksen mukaan lievä epätyypillisen aspergerin syndrooma oli hätiköiden tehty virhetulkinta. Kuusitoista vuotta sain kantaa aspergerin leimaa, mikä vaikeutti ja hankaloitti elämääni ja ärsyttävintä sinä aikana oli se, että minulle puhuttiin selkesuomella ja artikuloiden kuin jollekkin tyhmälle. Parasta siis on että pääsen tästä ikävästä leimasta etoon joka on ollut pelkkä taakka. Mutta mistä sitten on kyse, että olen saanut lapsena tämän diagnoosin? Neuropsykiatrin yleispsykiatrin mukaan olen vain eksentrinen ihminen. Eksentrisen ihmisen ryypillisiä piirteitä ovat:
- Sopeutumattomuus
- Luovuus
- Vahva uteliaisuus
- Idealistisuus
- Omistautuneisuus harrastuksilleen, joita on yleensä viisi tai kuusi
- Jo lapsuudesta lähtien omattu tietoisuus omasta erityisyydestään
- Älykkyys
- Vahvat mielipiteet ja suorapuheisuus; vakuuttuneisuus omasta oikeassa olemisestaan
- Kilpailuhengettömyys, ei koe tarvitsevansa mitään tukea tai vahvistusta yhteiskunnalta
- Epätyypillisyys syömistavoissa ja asumisessa
- Välittämättömyys ympäröivien ihmisten mielipiteistä ja seurasta, ellei sitten pyri vakuuttamaan muita oman ajattelutapansa oikeellisuudesta
- Taipumus pahankuriseen huumorintajuun
- Yksineläjä
- Vanhin lapsi tai ainokainen
- Puutteet oikeinkirjoituksessa
Ei siis mikään ihme, että nämä menevät sekaisin aspergerin kanssa. Tämän lisäksi minulla on kilpirauhasenvajaatoiminnan aiheuttama ADD eli tarkkaavaisuuhäiriö mikä sekin sotkee pakkaa entisestään.
Kommentit (49)
Minusta tässä yhteiskunnassa leimataan liian heppoisin perustein ihminen ongelmaiseksi tai poikkeavaksi, jos ei mahdu siihen kapeaan normaali-ihmisen muottiin. Varsinkin naisia ollaan helposti diagnosoimassa, jos ovat vähänkin keskimääräistä itsenäisempiä ja pohdiskelevampia ihmisiä. Tulee ihan mieleen ne ala-asteen kouluterkkarin painokäyrät, jolloin mikään poikkeama viivalta ei ollut sallittua. Koko ajan olisi painon pitänyt olla tismalleen sillä mystisellä käyrällä eikä ikinä poiketa siitä suuntan tai toiseen. En vähättele masennusta sairautena mutta välillä mietin, että ehkä sitä esiintyisi tässä maassa huomattavasti vähemmän, jos ihmisistä ei väen vängällä pyrittäisi tekemään viallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pyysit uudelleen diagnosointia?
En ole ap, mutta minulla myös ollut diagnoosi jonka olen halunnut pois uudella diagnosoinnilla. Valitettavasti, monessa tilanteessa Aspergerin syndrooma pysyväisdiagnoosina Kannan terveystiedoissa voi olla erittäin suuri haitta monessa kohtaa elämää. Esim. voi tulla esiin jos hakee töitä, haluaa adoptiolapsen tms ja haitata näissä prosesseissa.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
No ainakin koulussa on tavallista että vanhemmat kertovat lapsesta opettajalle ja opettaja kertoo vanhempien suostumuksella kokoluokalle jotta kaikki ymmärtäisivät miksi tämä as -lapsi on erilainen. Ihme että olet näin pihalla suomalaisen peruskoulun käytännöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
Kaikki assit eivät muuten edes pääse toimintaterapiaan vaan sitä tarjotaan ainoastaan vaikeimmille tapauksille joilla on voimakkaat as piirteet.
Myös itsellä on aspergerin syndrooma, lievä, mutta en ole koskaan käynyt toiminta terapiassa eikä as ole haitannut mitenkään elämääni. Harva edes huomaisi että olen assi sillä asperger ei näy mitenkään ulospäin tai tule esiin päivittäisessä toiminnassa. Meitä asseja kun on niin erillaisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin elämäni tuhottiin turhan diagnoosin vuoksi. Ylilääkäri sanoi suoraan että mistä oikein repisivät tämän. Aion etsiä käsiini ne tohtorit jotka tuhosivat elämäni 14 vuotiaana.
Tämä ei jää tähän. Se kärsimys on ollut valtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
Kaikki assit eivät muuten edes pääse toimintaterapiaan vaan sitä tarjotaan ainoastaan vaikeimmille tapauksille joilla on voimakkaat as piirteet.
Myös itsellä on aspergerin syndrooma, lievä, mutta en ole koskaan käynyt toiminta terapiassa eikä as ole haitannut mitenkään elämääni. Harva edes huomaisi että olen assi sillä asperger ei näy mitenkään ulospäin tai tule esiin päivittäisessä toiminnassa. Meitä asseja kun on niin erillaisia
Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
Kaikki assit eivät muuten edes pääse toimintaterapiaan vaan sitä tarjotaan ainoastaan vaikeimmille tapauksille joilla on voimakkaat as piirteet.
Myös itsellä on aspergerin syndrooma, lievä, mutta en ole koskaan käynyt toiminta terapiassa eikä as ole haitannut mitenkään elämääni. Harva edes huomaisi että olen assi sillä asperger ei näy mitenkään ulospäin tai tule esiin päivittäisessä toiminnassa. Meitä asseja kun on niin erillaisia
Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.
Haloo, tietenkin monet muutkin kuin assit käyvät toimintaterpiassa. Ihan ns. normaalilapsetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoin hiljattain dokumentin, jossa Ruotsissa eras tyttö oli hyvin heppoisin ja siis väärin perustein saanut lapsena Asperger diagnoosin, mikä oli myös aiheuttanut suurta tuskaa tälle. Nykyään mennyt ihana kamalaksi tama "huolihullutus" ja leimojen hakeminen lapselle. Suurta väkivaltaa ja vallankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla diagnoosista oli haittaa?
Se vaikuttaa paljon siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan jos saavat tietää tai kuulla diagnoosista ja tämä on oikeasti ärsyttävää. Viimeaikoina on myös lisääntynyt se että as lapsia haukutaan vammaisiksi ja autisteiksi sekä kiusataan diagnoosin takia. Varsinkin siinä vaiheessa sitä haluaa vain kadota maan rakoon kun toisten pilkattavana ja ilkeilyn kohteena.
Mistä ne saa tietää, jos ei kerro? Koululaisen ymmärrän, mutta toisaalta ne tarjotut apukeinot (esim. toimintaterapia) auttavat myöhemmässä elämässä. Ilman niitä voi olla hyvinkin vaikea tie kuljettavana.
No ainakin koulussa on tavallista että vanhemmat kertovat lapsesta opettajalle ja opettaja kertoo vanhempien suostumuksella kokoluokalle jotta kaikki ymmärtäisivät miksi tämä as -lapsi on erilainen. Ihme että olet näin pihalla suomalaisen peruskoulun käytännöistä.
Hei; olen 38v. Peruskoulusta on vähän aikaa.
Eikä tuo liity edes peruskoulun käytäntöön vaan tuohan on niiden vanhempien valinta. Ja edelleen; ilman diagnoosia niitä ongelmia vasta onkin. Niiden vuoksihan tutkimuksiin mennään. Ilman ongelmia ei tule diagnoosia.
T. Autistin täti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalle:
Miksi sinut aikoinaan diagnosoitiin?
Oliko sinulla jotain ongelmia selviytyä normaalista elämästä?
Saitko mitään apua diagnoosisi johdosta?
Vierailija kirjoitti:
Niitä diagnooseja ei turhaan anneta.
Se, että on meitä, joilta diagnoosi on "peruttu" tarkemmissa tutkimuksissa aika lailla kertoo, että annetaan niitä välillä turhaankin. Omassa tapauksessani aika sama kuin ap:lla eli olin vaan hyvin introvertti ja ns. eksentrinen persoona, mistä vanhemmat huolestui ja oikein taistelivat minulle diagnoosin. Käytännössä syystä, etteivät pystyneet ollenkaan ymmärtämään minua koska olin niin erilainen persoona kuin he - äidistäni "omituisen erakkomöllöttäjän" täytyi olla jotenkin vammainen tai sairas ja saada apua (avun olisi pitänyt äidin mielestä muuttaa persoonani enemmän häntä miellyttäväksi).
Itse halusin kyseenalaistaa diagnoosin siinä vaiheessa kun se esti minua saamasta alani työpaikan. Firma johon hain käytti julkisen puolen työterveyshuoltoa ja kyllä järkytti kun työhöntulotarkastuksessa kysyttiin, että miten meinaan pärjätä sosiaalisuutta vaativassa tiimityössä, kun aspergereilla on tunnetusti vaikeuksia siinä. Vastailin parhaani muokaan mutta lausunto työterveystarkastuksesta oli että olen epäsopiva työtehtävään. Sittemmin olen tehnyt saman alan töitä muissa firmoissa ilman ongelmia.
- 3
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle:
Miksi sinut aikoinaan diagnosoitiin?
Oliko sinulla jotain ongelmia selviytyä normaalista elämästä?
Saitko mitään apua diagnoosisi johdosta?
Tähän voinkin vastata. Diagnoosia lähdettiin tekemään vanhempieni aloitteesta, varsinkin kun esikoulun havaitsi tarkkaavaisuushäiriön ja äitini alkoi epäilemään että minussa on jotain vikaa. Olin lapsena yksinäinen eikä minulla ollut kavereita. Olin myös uppiniskainen ja kieltäydyin tottelemasta sokeasti äitiäni mikä osoitti ikäistäni kypsempää käytöstä. Lisäksi olin lapsena motorisesti kömpelö, mutta tämän itse olen laskenut liikunnan puuttesta johtuvaksi. Äitini oli ylisuojeleva narsisti enkä saanut tehdä kotona mitään sellaista mistä olisin voinut vahingoittua tai saada mustelmia. Mustelmista seurasi puolituntia jäähyä nurkassa ja yhdessä vaiheessa olin peloissani etten tienyt mitä saa tehdä ja mitä ei. Lääkärin aloitteesta minut lähetettiin fysioterapeutille sillä lääkäri oli huolissaan huonosta yleiskunnostani ja ylipainosta. Siellä opin esimerkiksi polkupyörää ajamaan vasta 8 -vuotiaana kun fysioterapeutti opetti ja sain roikkua ensimmäistä kertaa leuanveto tangosta. Poan kuitenkin 10 -vuotiaana aloin huomaamaan että muista ikäisitäni lähes erillään olleena muuten kuin koulussa koin olevani kuin tynnyrissä kasvanut koska en tajunut enää siinävaiheessa puoliakaan ikäisteni. Diagnoosin sain 12 -vuotiaana.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, vaikka ei ole mitään diagnooseja. Ainoastaan fysioterapeutin ja neuvolan arviot.
Aina saa kuulla, ettei apua saa ilman diagnoosia. Hienoa, että sitä voi kuitenkin saada!
Alue: Aihe vapaa
Miksi pyysit uudelleen diagnosointia?