Ai kamala, katsoin juuri meidän liinu dokumenttin ja nyt itken ku mikäkin hullu :(

Mua säälitti eniten Liinu ja hänen sisarensa. Muut lapset eivät saa huomiota vanhemmiltaan, edes se pieni vauvakaan.  

"....kuin mikäkin hullu". ?? Hullutko vain itkee?

En todellakaan katso tuollaisia.

Mä en voi katsoa tuollaisia ohjelmia, olisin ihan hajalla koko loppuillan. Välillä mietin miksi kaikki menee niin ihon alle, vieraitten ihmisten kärsimys, vaikka se olisi fiktiotakin eikä dokumentti. Mitä se ketään hyödyttää että säälin heitä ja itken kaksi tuntia ja sydäntä melkein kirjaimellisesti särkee. Terveellisempää itselleni kun jätän katsomatta.

Haluaisko joku avata vähän, että mikä liinu?

Olen hoitanut tällaisia lapsia. Ei juuri tätä diagnoosia kenelläkään, mutta parantumattomasti sairaita, etenevää syndroomaa sairastavia, saattohoidossa olleita, hyvin kipeitä lapsia. Nähnyt vanhempien surun ja elänyt mukana. Ei siis liene ihme, että tulen suorastaan vihaiseksi, kun joku edes harkitsee aborttia pelkän downin syndrooman takia. 

Vierailija kirjoitti:

Haluaisko joku avata vähän, että mikä liinu?

Docstop Meidän Liinu -dokkari, Areenasta löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisko joku avata vähän, että mikä liinu?

Tästä tuli dokumentti pari päivää sitten. En muista millä kanavalla. Liinu oli harvinaista alexanderin tautia sairastava pikkutyttö, joka kuoli kaksivuotiaana.

Muutkin lapset saivat todennäköisesti runsaasti huomiota, olivat niin tasapainoisen oloisia. Perheessä kemiat pelasivat hyvin, oli lämmin ja huumorin täyttämä. Paljon oli varmasti työtä molemmilla , isä oli kokopäivätyössä ja otti työstä vapaata hoitaakseen lapsia, kun äiti oli Liinun kanssa sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut tällaisia lapsia. Ei juuri tätä diagnoosia kenelläkään, mutta parantumattomasti sairaita, etenevää syndroomaa sairastavia, saattohoidossa olleita, hyvin kipeitä lapsia. Nähnyt vanhempien surun ja elänyt mukana. Ei siis liene ihme, että tulen suorastaan vihaiseksi, kun joku edes harkitsee aborttia pelkän downin syndrooman takia. 

Onpa harvinaisen hölmö vertaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut tällaisia lapsia. Ei juuri tätä diagnoosia kenelläkään, mutta parantumattomasti sairaita, etenevää syndroomaa sairastavia, saattohoidossa olleita, hyvin kipeitä lapsia. Nähnyt vanhempien surun ja elänyt mukana. Ei siis liene ihme, että tulen suorastaan vihaiseksi, kun joku edes harkitsee aborttia pelkän downin syndrooman takia. 

Onpa harvinaisen hölmö vertaus.

Varsinkin kun downeilla on myös kohonnut kuolleisuus koko elämänsä ajan ja keskimääräinen eliniänodote jotain 58 tai muu kuuden kympin pintaan. Minulla on kehitysvammainen nuori aikuinen tuttavapiirissä ja sinä aikana kun olen hänet tuntenut eli kolmisen vuotta, on kolme ihmistä hänen asuntolastaan kuollut.

Oli todella koskettava dokumentti. Sydän särkyi kyllä ihan täysin siinä kohtaa kun äiti piti lastaan sylissä sohvalla, itki, sanoi lapselle että kuinka ihana tämä on. :'(

Ei sitä pysty kuvittelemaankaan, mitkä kaikki tunteet tuossa on vanhempana joutunut käymään läpi. Arvostan, että dokumentti oli rehellinen ja siinä näytettiin kaunistelematta myös niitä vihan ja turhautumisen tunteita.

Minusta oli kuitenkin lohdullista nähdä että elämä on heillä jatkunut lopulta hyvin, noinkin kamalan kokemuksen jälkeen. Kaikkea hyvää perheelle, jos sattuvat tämän lukemaan.

Koko perhe olisi päässyt helpommalla jos Liinu olisi ollut saattohoitokodissa. Sairas lapsi vie niin paljon vanhempien huomiota. Heidän muut 5 lasta jäivät varmasti vähemmälle huomiolle ja tämä on huono asia lapsen kehityksen kannalta.

Lapset muistavat lopun ikäänsä kuinka yhtä lasta vain hoidettiin ja he kulkivat vain mukana virrassa.

Joo olisivat vain keskittyneet terveisiin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Koko perhe olisi päässyt helpommalla jos Liinu olisi ollut saattohoitokodissa. Sairas lapsi vie niin paljon vanhempien huomiota. Heidän muut 5 lasta jäivät varmasti vähemmälle huomiolle ja tämä on huono asia lapsen kehityksen kannalta.

Lapset muistavat lopun ikäänsä kuinka yhtä lasta vain hoidettiin ja he kulkivat vain mukana virrassa.

Haloo, eipä tuo kauan vienyt huomiota. Yleensä vanhemmat ei hylkää lastaan vaan varmasti äidille terapeuttista hoitaa Liinu loppuun asti.

Katsoin dokkarin vasta nyt, ja täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi tuohon sirkukseen on tarvinnut ottaa vielä koiranpentukin ristiksi. Tuossakin yhdessä kohtauksessa perheen isä karjuu pennulle, joka selvästi pelkää karjuvaa miestä. Olisi vaan keskittyneet niihin lapsiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin dokkarin vasta nyt, ja täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi tuohon sirkukseen on tarvinnut ottaa vielä koiranpentukin ristiksi. Tuossakin yhdessä kohtauksessa perheen isä karjuu pennulle, joka selvästi pelkää karjuvaa miestä. Olisi vaan keskittyneet niihin lapsiinsa.

Kiinnitin huomiota samaan. Koiralle huutaminen ja kiroilu, vieläpä lasten kuullen oli kiusallista katsottavaa. 

Miksi noilla on noin paljon lapsia? Ovatko lestoja? Sitä minä en jaksa ymmärtää, että pukataan maailmaan lisää lapsia, vaikka perheessä on jo yksi vaikeavammainen, jonka hoitamisessa on valtavasti työtä. En käsitä, en. Mutta onneksi minun ei tarvitsekaan käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin dokkarin vasta nyt, ja täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi tuohon sirkukseen on tarvinnut ottaa vielä koiranpentukin ristiksi. Tuossakin yhdessä kohtauksessa perheen isä karjuu pennulle, joka selvästi pelkää karjuvaa miestä. Olisi vaan keskittyneet niihin lapsiinsa.

Ehkä tuollaisessa tilanteessa osaa ajatella niin objektiivisesti. Varmasti syyllisyys myös painaa siitä kun ei pystytä tarjoamaan sisaruksille läsnäoloa ja normaalia lapsuutta, samaan aikaan kun surraan ja turhaudutaan yhden kohtalosta.

Ei varmasti ole ollut fiksua ottaa koiranpentua, mutta tuskin tuossa niin fiksusti ajatellaan. On saattanut olla sellainen yritys ja kuvitelma tarjota edes jotain "normaalia" muille lapsille elämään.

Oli kyllä todella rehellinen dokumentti. Äidin suru on sydäntä särkevää katsottavaa. Ja on selvästi kiitollinen jokaisesta hetkestä lapsen kanssa.

Se on helppo huudella kaikenlaista. Tosiasiassa kukaan meistä ei tiedä täysin miten reagoi tuollaisessa tilanteessa ja hoitaa asiat. Viha ja suru voivat näkyä todella voimakkaasti ihmisessä tuollaisessa tilanteessa ja se kamala syyllisyys kun ei voi toisille lapsille tarjota läsnäoloa (onneksi lapset ovat joustavia ja tulee paljon suhteen eheyttämisen mahdollisuuksia tulevaisuudessakin).

Mielestäni äiti antoi arvokkaan asian itselleen ja lapselleen kun hoiti hänet kotona. Ei varmasti kaduta jälkikäteen.

Ja nämä muut lapset syntyivät ennen vammaista lasta. Se miksi joku haluaa ison perheen ja toinen ei nyt ovat vaan sellaisia asioita, että kaikki tekevät oman elämän näkemyksensä mukaan ne valinnat. Eikä kukaan voi ennustaa mitä tapahtuu etukäteen. Voimat voivat mennä kahdenkin lapsen vanhemmalla kun toinen on vaikeasti vammainen.