DrPhil: Nykyajan lapset on kasvatettu siihen että lapset olettavat että kaikki pyörii heidän ympärillään ja että vanhempien

Se on vain tosiasia että teet niin tai näin niin teet aina jonkun mielestä väärinpäin. Aikuisen tarpeet tietysti muuttuvat kun lapsia tulee ja mielestäni on oikein että lasten ollessa ihan pieniä vanhemmat sitoutuvat lapsiinsa ja jättävät jotain omia juttujaan pois. Mutta lapsen kasvaessa aikuinenkin tarvitsee elämää, jota jotkut kutsuvat ns omaksi ajaksi. Se on tärkeää, jotta jaksaa olla lasten kanssa.



Itse olin ekan lapsen kohdalla erittäin omistautuva ja en antanut millään hoitoon vaikka lapsi oli vuoden ikäinen. Mutta nyt toisen kohdalla voin antaa mammalle hoitoon 4 kk ikäisen vauvan, koska tiedän ettei se lapsi siihen hajoa jos äiti on hetken pois.



Nykyaika on vaan valitettavasti sellainen että moni ihminen syyllistää äitejä, jos he eivät ole 24 tuntia lapsen kanssa. Sairaalahoidossa vanhemman tehtävänä on hoitaa lastaan kun " ennen aikaan" lapsi oli sairaalassa ilman vanhempiaan. Nykyään tällainen äiti/isä luokitellaan jo sairaalassa lapsensa hylkääjiksi. Jos hoidattaa lastaan vieraalla ja menee vaikka jumppaan niin on heti sitten neuvojia kuinka äidin asiat ovat tärkeämpiä kuin lapsen... ja sitten lukee lehdissä kuinka äidit ne vain laiskottelee netissä eivätkä tee isälle ruokaa valmiiksi... ja sitten taas moititaan äitejä jotka saattavat koululaisia kouluun ja toisaalta taas ihmetellään MLL:n puolesta miten koululaiset jäävät yksin ja joutuvat koulukiusatuiksi koulumatkoillaan...



Sinänsä siis lapsia on todella vaikea kasvattaa niin kuin ennen vanhaan koska aika on kaikin puolin erilaista. Pitää välittää muttei liikaa ja jos ei välitä liikaa niin sitten ei välitä tarpeeksi ja varhainen vuorovaikutus häiriintyy jos ei seurustele lapsen kanssa ja jos seurustelee niin sitten pitäisi samaan aikaan tehdä kotiruokaa ja siivotakin ja toisen mielestä ei kuulu siivota kun lapset ovat pieniä vaan pitää elää sillä tavalla että koti on likainen että näkee että siellä asuu lapsia.. ja sitten kuitenkaan ei opeteta lapselle siisteyskasvatusta vaan annetaan lapsen sotkea (toisin sanoen vanhemmatkin sotkee)...jne......

1) vaikka vanhemmat rakastavatkin aina ja ovat tukemassa

2) se ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmilla muutakin tekemistä olisi



ja että



3) vanhempia pitää kunnioittaa = ei saa odottaa koko heidän maailmansa pyörivän lasten navan ympärillä



Esim äitikin SAA PUHUA PUHELIMESSA, äiti SAA MENNÄ VESSAAN, äiti SAA KÄYDÄ HARRASTUKSISSA. Protestointi on normaalia pienellä lapsella, mutta sitten kun lapset ovat jo isoja leikki-ikäisiä, ei mun mielestä saa aina antaa passuuttaa.

Muistan vieläkin sen päivän kun ymmärsin, että äitikin haluaa joskus tehdä jotain ilman lapsiaankin ja, että äidilläkin on omia haluja ja juttuja, eikä vain ole toteuttamassa lapsiensa toiveita.

Tästä esimerkkinä lapset/nuoret, jotka tulevat aikuisten keskustellessa keskenään tai hoitaessa asioitaan huutamaan siihen viereen. Just silloin pitää saada huomiota tai vastaus johonkin kysymykseen. Tämän koin itse 16-17-vuotiaiden kanssa retkellä ollessani. Olin hotellin respassa kysymässä erästä asiaa ja huolimatta siitä, että minulla oli juuri (lyhyt) asian selostaminen ja keskustelu kesken, tuli pari poikaa kysymään jotain huutamalla ja vaatimaan vastausta juuri sillä samalla minuutilla.

mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

eläneet liian helppoa elämää ja saaneet liikaa huomiota tms. Ikään kuin lapset olisivat siihen voineet aikanaan vaikuttaa.



No, onneksi aikuisilla on mahdollisuus tarkastella asiaa molempien näkökulmasta, eikä katkeroitua loppuiäkseen, jos omat vanhemmat eivät olekaan olleet täydellisiä.

joiden mielestä lasten pitäisi sopeutua kaikkeen heidän suunnittelemaansa. Lapset pidetään alisteisessa asemassa, huonommalla ruualla, huonommilla vaatteilla jne. Rahasta ei ole kiinni, vain siitä, että lapsi on vanhempansa mielessä vähemmän arvoinen kuin hän itse. Vanhemmat viettävät omaa kulutusjuhlaa ja jäävät henkisesti ja fyysisesti hyvin kaukaisiksi lapsille.



Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Joko liikaa sinne tai tänne. Pätee yleisestikin kaikkiin ihmissuhteisiin nykypäivänä, ettei toisen osapuolen tuntemuksia osata lainkaan kuvitellakaan. Sympatia, empatiasta puhumattakaan puuttuu kokonaan. Tasapäistetään kaikki samanlaisiksi, herkkiä ei siedetä ja ujot poljetaan jalkoihin.



Epätäydellisiä ovat kaikki vanhemmat, mutta joilla kuilla olisi enempi parantamisen varaa kuin toisilla.

tävän keinun ja jumpparenkaat jne. Isovanhemmat antavat paljon lahjoja, samoin kummit ja kaverit - en missään nimessä halua, että lapsi kasvaisi valtavan tavarameren keskellä, lahjoja kun puskee ovista ja ikkunoista muutenkin ja sitä on vaikea estää. Vaatteet ovat myös käytettyjä, kirpparilta kaikki tai saatuja. Käytän paljon enemmän rahaa itseeni, en paljon tosin siihenkään kun opiskeleva yh olen. Mielestäni kuitenkin juuri

näin yritän suojella lastani nykyajan vitsauksilta edes vähän.



Meillä ei ole peip leidejä ja muita muotileluja, kaverit asettavat vähän paineita siitä asiasta, mutta ehdottomasti en sellaisia hanki. Meillä on leluja tarpeeksi, on legoja, palikoita, kirjaimia, kyniä ja paperia mielin määrin, samoin pelejä ja pehmoleluja. On polkupyörä, luistimet ja sukset. Mitä ihmettä siihen vielä lisää tarvittaisiin?



Se harmittaa, että en voi antaa lapselleni enempää aikaa, kun koulu ja seurustelu vievät aika paljon aikaa iltaisinkin. Lapsi on mukanani kuitenkin melkeinpä aina, joten ainakin tunnemme toisemme hyvin.

Mulle sopisi oikein hyvin sellainen 50-lukuinen kuvio, että mies olisi töissä ja minä hoitaisin lapset ja kodin, mutta sepä ei ole ajankohtaista meidän elämässämme nyt.