Miksi tietyn tyyppiset ihmiset eivät saa koskaan töitä?

Teen töitä kotona koska en jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Pidän rauhasta ja hiljaisuudesta. Minulla on yksi ystävä ja näemme pari kertaa vuodessa. Vaikka viihdyn yksin, olen aina saanut töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakenteelliset tekijät vaikuttavat. Järjestelmä on liian tiukka, vaativa ja tälläisille tapauksille ei ole kohdennettu minkäänlaisia tukitoimia. Jos näihin asioihin puututtaisiin jo vaikka alakoulusta lähtien tilanne voisi olla toinen.

Mitä ihmettä? Siis onko täällä jo kuin USA:ssa, että lääkitään ujoja rohkeammiksi, koska se on heistä (muka) sairaus?

Miksi kaikkien pitää olla pinnallisia pälättäjiä, jotka hakevat huomiota kaiken aikaa kaikkien kanssa kaikkialla. Yök.

Olen rauhallinen ja ujo ollut aina ja silti töissä. Olen hyvä ja säntillinen työntekijä, kiitosta saanut joka paikassa. Nämä hölösuut taas...

Minä olen pinnallinen pälättäjä, joka hakee huomiota kaiken aikaa kaikkien kanssa kaikkialla, mutta silti erittäin ujo ja yksinäinen. Olen jopa miettinyt itsem*rhaa koska en jaksa kuluttavaa ja ahdistavaa yksinäisyyttä. Koen olevani ekstrovertti introverttien maailmassa enkä ole ollenkaan omalla mukavuusalueella. Tätä on jatkunut jo useita vuosikymmeniä enkä usko, että tule löytämään muuta ratkaisua.

Halloota ihmiset! Täällä puhuttiin YKSINÄISISTÄ, ei ontroverteistä eikä ekstroverteistä. YKSINÄINEN EI OLE SYNONYYMI INTROVERTILLE, joten lopettakaa se ekstroverteistä ja introverteistä nillittäminen. Tämä koko keskustelu on mennyt ihan hakoteille kun näitä kommentteja lukee. Teidän ruikutusten takia minun käy sääli näitä yksinäisiä jotka eivät ole yksin omasta tahdostaan. Teidän takia heitä ei kuulla eikä ymmärretä.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikat menevät käytännössä aina suhteilla. Siksi on vaikeaa työllistyä jos ei tunne ketään. Siinä ei auta, vaikka olisi hyvät paperit kourassa.

Hevonkukkua!

Olen ollut viimeiset 15 vuotta töissä IT-alalla hyväpalkkaisissa hommissa ja jokaikisen duunin olen saanut hakemalla julkisesti ilmoitettua työpaikkaa tai vaihtoehtoisesti rekrytointiagentti on lähestynyt minua. Molemmissa tapauksissa en ole tuntenut ennestään ketään yrityksistä.

Työpaikat saadaan olemalla hyvä siinä mitä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten on näin vaikea käsittää että jotkut ihmiset haluavat olla yksin eivätkä kaipaa kavereita?

Minusta on töissä tuntunut, että moni melkein loukkaantuu, kun en haluakaan olla kaveria. En ole kiinnostunut osallistumaan työn ulkopuolisiin aktiviteetteihin (pikkujoulut ym.), en välitä käydä yhdessä ruokatunnilla syömässä, tai jos joskus käynkin niin ei naurata muiden kertomat vitsit. En ole kiinnostunut myötäilemisestä ja samaa mieltä olemisesta. Jos minulle joku tunturivaellus kelomökkiyöpymisineen hiihtolomalla ei edusta upeuden huipentumaa, niin miksi huokailisin ihastuneena, kun työkaveri sellaisesta kertoo?

Ainoa vain, että hiljaisena eristäytyjänä jään työpaikan epävirallisten verkostojen ulkopuolelle. Unohdun siinä vaiheessa, kun mietitään, ketkä kaikki seuraavaa projektia tekisivät. Kanssani ei varmaan ole "kiva" työskennellä; kaikki odottavat, että saavat projektiryhmässä jakaa myös ne kelomökkijuttuna ym., ja jos en niille lämpene niin tuntuu että myötäihastelua odottanut kertoja tuntee itsensä tyhmäksi, kun edes rupesi kertomaan. Näistä saan ikävän ihmisen maineen, vaikka en koskaan ilkeile, määräile, puukota selän takana tms. oikeasti ikävää (minua myöskään tuollaiset toimet eivät kiinnosta).

Työni olen aina hoitanut äärimmäisen asiallisesti, mutta se vain ei riitä työkavereille, joiden mielestä töissä pitää olla myös kivaa.