Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun sairauden todellisuus iskee päin naamaa?
21.01.2019 |
Välillä tuntuu liian rankalta ajatella... että tätä tää tulee olemaan koko loppuelämän. Tulevaisuus pelottaa: korkeat hoitokustannukset, huononeva terveydenhoito, kuinka pystyn elättämään itseni, kivun paheneminen, elämänlaadun surkeutuminen...
Onko terapia oikea osoite? Lääkäreillä nyt ei ole aikaa henkisesti tukea. Vertaistukiryhmässä netissä on vähän sellainen pelin henki, että ei saisi liikaa valittaa vaan pysyä positiivisena ja kannatella toinen toistaan.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiasta voisi olla hyötyä. Olisi hyvä oppia elämään nykyhetkessä ja lisäämättä sairauden aiheuttamaa tämänhetkistä taakkaa noilla tulevaisuus-ajatuksilla. Kun eihän ne mitään auta ne vatvomiset, mutta ahdistavat vaan. Ratkaisukeskeisessä terapiassa on mahdollista oppia nykyhetkessä pysymistä ja uudenlaisia ajattelumalleja.
Hae apua, oikeasti. Tuollainen sairaus syö ihmistä, ja voisin laittaa pääni pantiksi, että netistä löytyy tukisivusto kyseiselle sairaudelle. Sellaisen sivuston kautta voit hakea vertaistukea ja ammattiapua tarvittaessa. Älä jää yksin!
Ehdotan inspiroivia tubaajia jotka auttaa löytämään ilon sielläkin missä olosuhteet on rankat. Ei kuitenkaan siihen omaan kipupisteeseen liittyen vaan johonkin toiseen. Itse käytän tätä omien murheiden kanssa ihan päivittäin. Kuuntelen pienen pätkän vlogia muistuttaakseni itselleni että kun tuo tyyppi jaksaa kaivaa elämästä ilonaiheet niin minäkin voin tehdä sen.
Ikävää, jos vertaistukiryhmissäkään ei saa purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan sen mukaan miltä oikeasti tuntuu.
Terapia olisi varmaan hyvä, mutta sehän on tosi kallista?
Entä läheiset ihmiset, onko niitä?
Vertaistuesta... Olen itsekin sitä mieltä, että positiivisena pysyminen on tärkeää (miten sitä kukin ilmaiseekaan), mutta totuuden kustannuksella siihen ei pitäisi pyrkiä. Pitäisi voida ilmaista vapaasti huoltaan, pelkojaan ja esim. kertoa oireistaan. Erityisesti vertaistuessahan rehellinen vuorovaikutus on tärkeää: toinen toisensa kannattelemisessa olennaista on nimenomaan toisen kokemusten kuunteleminen ja samastuminen niiden kautta.
Yleensä pitkäaikaissairauksissa niiden koko kauhea todellisuus ei konkreettisesti iske yhdellä kertaa, vaan vähä vähältä. Eli se, mitä oikeasti tulee tapahtumaan sairauden kanssa, ei yleensä ole yhtä pahaa kuin niitä koskeva pelko. Eivätkä kaikki pelot välttämättä toteudu ollenkaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiasta voi toki olla hyötyä, mutta suosittelen vertaisryhmiä tai elämänvalmennusta. Elämänvalmentaja innostaa ja rohkaisee eteenpäin, mutta terapeutti voi latistaa.
Sit vaan teet parhaasi ja kaikkesi. Mikä vois auttaa? Ruokavalio? Liikunta? Fysioterapia?
Älä ikinä anna periksi. Älä luovuta.
Ennuste voi olla mikä vain, siksi se on nimenomaan ennuste. Todellisuus on asia erikseen.
Mikä sairaus on kyseessä?