Aviomiehen nimenvalinta merkitsee että olet miehesi omaisuutta. Miksi miehet eivät tuomitse tätä tapaa?
Naisethan ovat ihan raivona jos tätä heidän ihanaa tapaansa kritisoi. Valitettavasti miljoonat verorahoista kustannetut nimenvaihdot eivät ole yksityisasia, etenkin kun nimenvaihtoon liittyy väkivaltaista historiaa ja nimenmuutoksella on vaikutus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Esimerkiksi meidän työpaikalla on prinattuja julisteita joissa lukee jokaisen etu- ja sukunimi. Jos vaihdat nimesi, kaikki julisteet on printattava uudelleen. Kai avioituneet maksatte itse nämä muille koituvat kustannukset?
On ihan turha itkeä jos joku ei halua palkata naista joka on vaihtanut nimensä. Itse en palkkaisi, ja itse asiassa siitä on tutkimuksia että nimeä vaihtavia naisia pidetään epäpätevämpinä ja heidät arvioidaan stereotyyppisen naiskuvan mukaan, bimboiksi.
Niin hauskaa että haukutte paljastavia kuvia ottavia naisia tyrkkyleluiksi, mutta aviomiehen nimenotto johon liittyy tyttölasten aborrteja on kaikille ok, jopa raivokkaan puolustelun arvoinen asia. :D Teette julkisen päätöksen, joten kannatte myös julkisen vastuun. Nimi on julkinen tunnistin, ja kaikki saavat sitä kommentoida. Etenkin kun se on itse valittu :)
Kommentit (33)
Ei mutta minkä sille mahtaa jos mies ei hyväksy sitä että nainen ottaa vain oman sukunimensä? En halunnut riidellä asiasta ennen häitä sen enempää. En halunnut loukata miestäni.
Voi luoja jo olet tossun alla. Et saa edes päättää omaa sukunimeä.
Voihan ottaa kaksoisnimen (esim.) tyyliin 'Virtanen-Lehtelä' ...
Vierailija kirjoitti:
Voihan ottaa kaksoisnimen (esim.) tyyliin 'Virtanen-Lehtelä' ...
Juuei, ainakaan omalla kohdallani. Lopputulos olisi aika sekava tyyliin 'Ala-Metsälä-Yli-Lehtelä'.
Mennessäni naimisiin otin miehen sukunimen, koska se oli lyhyt ja napakka. Sopi minulle paljon paremmin kuin alkuperäinen nimeni.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja jo olet tossun alla. Et saa edes päättää omaa sukunimeä.
Minulla on kaksoisnimi. Se on kompromissi.
Ilman muuta rakastuneella parilla. Mutta eihän AV - mammat sitä ymmärrä..
Vaimoni halusi ottaa nimeni. En vastustanut. Tunnustan.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni halusi ottaa nimeni. En vastustanut. Tunnustan.
Olet siis identiteettivarkauden uhri? Tee rikosilmoitus.
Alballa taas vauhti päällä, näitä ketjuja sitten pukkaa taas koko päivän..
Vierailija kirjoitti:
Ap, tarkista lääkitys
Tämä on se sukunimihullu, joka on viihtynyt palstalla jo aika pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni halusi ottaa nimeni. En vastustanut. Tunnustan.
Olet siis identiteettivarkauden uhri? Tee rikosilmoitus.
Ei kyse ole identiteettivarkaudesta.
Menin naisen kanssa naimisiin. Nimen ottamisella tarkoitin että nainen halusi saman sukunimen joka minullakin on. Nyt meillä kummallakin on ihan samanlainen sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni halusi ottaa nimeni. En vastustanut. Tunnustan.
Olet siis identiteettivarkauden uhri? Tee rikosilmoitus.
Ei kyse ole identiteettivarkaudesta.
Menin naisen kanssa naimisiin. Nimen ottamisella tarkoitin että nainen halusi saman sukunimen joka minullakin on. Nyt meillä kummallakin on ihan samanlainen sukunimi.
Alkuperäisen viestisi perusteella olisi voinut luulla, että avioliiton jälkeen teidän molempien nimi oli tyyliin "Pasi Anssi Virtanen"
Hänellä oli hienompi sukunimi kuin minulla, halusin vaihtaa parempaan.
Halusin aloittaa alusta uudella nimellä. Kaikki nuoruuden töppäilyt jäivät nimenvaihdon ansiosta.
Sehän on vain nimi ei identiteetti. Sama kuin vaihtaisi vaatteita. Vaihtelunhalun vuoksi vaihdoin nimeni.
Minä tuomitsen. Oletko piiru nyt tyytyväinen? t:mies
Se, että teidän työpaikalla on "prinattuja" julisteita nimineen ei ole mikään syy muuttaa yhtään mitään. Vai onko teillä siellä muka vain ne yhdet ja samat ihmiset töissä maailman tappiin?