Se voimakas tunne, kun olet menossa viettämään laatuaikaa kaverisi kanssa ja hänellä on lapsi ja/tai puoliso mukana pilaamassa kaveriajan

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Niin tuttu tunne. Jos kerran vuoteen saat järjestettyä sen yhden tapaamisen ystävän kanssa, niin silloin toivoisit että se olisi teidän tapaaminen eikä koko aika menisi siihen kun kuunnellaan miten lapsella on tylsää, nälkä, jano, haluaa kotiin...

Jos mulla on vastaava tilanne, että lapsi on hoidettavana samalla kun kaveri tulee kylään, niin lapsi saa olla vaikka videoiden tai kännykän äärellä enemmän kuin tavallisesti.

Ei arvosta sinua ja yhteistä aikaanne enää. Siitä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Anteeksi nyt vain, sinä sädekehäsi kiillottaja, mutta ei tuo silti auta! Luultavasti sinunkin kaverisi ovat sarvi otsassa, kun raahaat sen jälkikasvusi mukaan natisemaan, vaikka sanoisitkin niille sormi pystyssä, että odota.

Tiedän tunteen. On olemassa ihmisiä, joiden aivot eivät mene muussiksi synnytyksessä, ja sitten se enemmistö jolta katoaa kaikki tilannetaju ja sosiaalinen ymmärrys.

Mun kaveri raahas aina ennen miehensä mukaan meidän tapaamisiin. Mukava ukkeli, mutta harmitti kun ei tietenkään voitu puhua samoista asioista kuin ilman miehen läsnäoloa. Ja oli puhuttava englantia, koska mies oli tuliainen Amerikanreissulta.

Myöhemmin selvisi, että mies oli sairaalloisen mustasukkainen ja väkivaltainen. Aloin ymmärtää kaverin valintoja paljon paremmin. Erosivat onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttu tunne. Jos kerran vuoteen saat järjestettyä sen yhden tapaamisen ystävän kanssa, niin silloin toivoisit että se olisi teidän tapaaminen eikä koko aika menisi siihen kun kuunnellaan miten lapsella on tylsää, nälkä, jano, haluaa kotiin...

Vanhemmaksi tuleminen ilmeisesti muuttaa joissakin ihmisissä kykyä ajatella asioita eri näkökulmista.

Olen hämmästellyt useita vanhoja kavareitani, jotka ovat lapsia saatuaan alkaneet ottamaan heitä mukaan tapaamisiin meidän lapsettomien kavereiden kanssa, vaikka heidän PITÄISI vuosikymmenien tuntemisen perusteella tietää, että lapsi sopii meidän kaveriporukkamme ajanviettoon yhtä hyvin kuin jonnekin prätkäkerholle.

No on ikävästi sanottu kyllä että ihminen on pilattu puolisolla ja lapsilla. Ystävä ja ystävyys saattaa muuttua monesta syystä, perhe on yksi niistä. Ystävyys saattaa olla pilalla koska ette ole enää samalla aaltopituudella mutta et sinäkään kovin ystävääsi todellisuudessa arvosta jos ajattelet hänen menneen pilalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Anteeksi nyt vain, sinä sädekehäsi kiillottaja, mutta ei tuo silti auta! Luultavasti sinunkin kaverisi ovat sarvi otsassa, kun raahaat sen jälkikasvusi mukaan natisemaan, vaikka sanoisitkin niille sormi pystyssä, että odota.

Minä en raahaa lapsia mukaan, arvoisa olkiukkojen keksijä. Mutta kaverit raahaavat ja tilanteet sinetöidään tuolla että antavat lasten jatkuvasti keskeyttää keskustelun eivätkä vaadi mitään käytöstapoja.

Laajennetaan vielä niihin, jotka tuovat työporukan vapaamuotoiseen virkistyspäivään lapset mukaan.  Ei olla sovittu sillä kertaa lapsitapahtumaa, vaan oltaisiin aikuisten porukalla esim. pururadalla ja sen päälle grillaamassa.  Siinä pari lasta kieppuu ympärillä, kun yksi ei ole viitsinyt hankkia lapsenvahtia tai jäädä sen puuttuessa pois.

Parasta onkin samanhenkiset kaverit, joilla on lapsia ja mies. Ja jotka ovat fiksuja. Sekä lapset että mies.

Silloin voidaan tavata koko porukalla, eikä tarvitse normaaliarjen lisäksi dumpata lapsia jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Anteeksi nyt vain, sinä sädekehäsi kiillottaja, mutta ei tuo silti auta! Luultavasti sinunkin kaverisi ovat sarvi otsassa, kun raahaat sen jälkikasvusi mukaan natisemaan, vaikka sanoisitkin niille sormi pystyssä, että odota.

Minä en raahaa lapsia mukaan, arvoisa olkiukkojen keksijä. Mutta kaverit raahaavat ja tilanteet sinetöidään tuolla että antavat lasten jatkuvasti keskeyttää keskustelun eivätkä vaadi mitään käytöstapoja.

Lässyn lässyn. Kannattaa totuttautua ajatukseen että monien mielestä olet ärsyttävä akka joka luulee itsestään ja lapsistaan liikoja.

Minulla hiipui kaveruus juuri samasta syystä. Kerran ehkä nähtiin ilman lapsia, mutta silloinkin kun piti olla lapset mukana (lapsista toisilleen leikkiseuraa ja meillä sitten keskenään jutut), niin kaverin mies änkesi mukaan. Joka kerta.

En itse oikein ymmärrä edes, että miksi. Ei minua ainakaan kiinnosta mieheni kavereiden jutut kovin paljoa. Ja mies vie välillä meidän lapsia pulkkamäkeen, uimaan, luistelemaan yms ja kaverinsa tulee omien lastensa kanssa. En minä niihin halua mukaan mennä, nautin omasta ajasta (tai olen töissä).

Äitinä tiedän, miten ärsyttävää lasten keskeytykset on. Mutta toisaalta tällainen puhe, että teki äiti mitä tahansa, niin hän on pilalla koska lapset. Siitä tulee vähän kurja olo. Ehkä lapseton ei ymmärrä, miten paljon vanhempana joutuu jo joustamaan, ja miten joskus saa tehdä sirkustemppuja että pääsisi ilman lapsia jonnekin kivaan juttuun. Kurjaa, jos äidiksi tulleista naisista ajatellaan aina näin.

Miten tämä aloitus sopii siihen velaihanuuteen, jota velat tälläkin palstalla julistavat? Ei ole niin ihanaa... kun ei voi päättää muiden elämistyyleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Anteeksi nyt vain, sinä sädekehäsi kiillottaja, mutta ei tuo silti auta! Luultavasti sinunkin kaverisi ovat sarvi otsassa, kun raahaat sen jälkikasvusi mukaan natisemaan, vaikka sanoisitkin niille sormi pystyssä, että odota.

Minä en raahaa lapsia mukaan, arvoisa olkiukkojen keksijä. Mutta kaverit raahaavat ja tilanteet sinetöidään tuolla että antavat lasten jatkuvasti keskeyttää keskustelun eivätkä vaadi mitään käytöstapoja.

Lässyn lässyn. Kannattaa totuttautua ajatukseen että monien mielestä olet ärsyttävä akka joka luulee itsestään ja lapsistaan liikoja.

Harmittaako kun olkiukko ei osunut?

Ärsyttävää. Meillä on neljä lasta enkä ole ottanut yhtäkään mukaan aikuisten kutsuille (tupperit, party litet sun muut, edes M&I) ennen kuin ovat siinä iässä että tekevät itse ostoksia. Ystävien kanssa tapaamisiin en todellakaan ole ikinä ajatellut ottaa lapsia mukaan. Silloin voi tavata jommankumman/jonkun kotona jos muu perhe on messissä. Itseasiassa kun kaveri raahasi varhaisteinin shoppaamaan mukaan niin seuraavan kerran ehdotimme että voimme tulla heille jos on lastenhoito-ongelmaa.. Tuntui tosi pahalta kun me kaksi muuta olimme järkänneet itsellemme vapaa-illan, hoitaneet työn niin että pääsimme aiemmin liikkeelle ja sitten kolmas toimi noin. Shoppailun ajan lapsi vielä kierteli itsekseen, mutta kun mentiin syömään ja olisi voinut paremmin jutella niin siinähän se nökötti pöydässä ja sitten alkoi kotiin kinuaminen. 

Ja meillä lapset on hyvin kasvatettuna, tottuneet olemaan kaikissa paikoissa jne. mutta kun se aika on sovittu ystävän kanssa tai ystävien kanssa. Meidän lapset ei ole ystävieni ystäviä... Jos halutaan lapset mukaan niin siitä sovitaan erikseen ja se on kokonaan eri juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Parasta onkin samanhenkiset kaverit, joilla on lapsia ja mies. Ja jotka ovat fiksuja. Sekä lapset että mies.

Silloin voidaan tavata koko porukalla, eikä tarvitse normaaliarjen lisäksi dumpata lapsia jonnekin.

Ja sitten valitetaan kuinka ei ikinä pääse ilman lapsia mihinkään. Ei kun sori, sä tietenkin olet se supermama, joka ei halua tehdä mitään ilman fiksua miestään tai fiksuja lapsiaan. 

Mun mielestä parasta on samanhenkiset kaverit myös, mutta se ei ole yhtäkuin lapset ja mies. Mulla on lapsia ja se fiksu mieskin, mutta osaan kyllä tavara ystäviäni myös ilman heitä. Vietän suurimman osan vapaa-ajastani perheen kanssa yhdessä, joten välillä on oikeasti ihanaa päästä näkemään ystäviä ilman lapsia ja miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Itsellänikin on lapsia, mutta en ihan joka paikkaan heitä ota mukaan. Omat lapseni eivät myöskään saa jatkuvasti keskeyttää toisia ja puhua päälle. Jos minulla on juttu kesken sanon lapselle että ”odota”, ja huomioin hänet hetken päästä. Tämä on joillekkin ilmeisesti täysin mahdoton tapa toimia. 😏

Anteeksi nyt vain, sinä sädekehäsi kiillottaja, mutta ei tuo silti auta! Luultavasti sinunkin kaverisi ovat sarvi otsassa, kun raahaat sen jälkikasvusi mukaan natisemaan, vaikka sanoisitkin niille sormi pystyssä, että odota.

Minä en raahaa lapsia mukaan, arvoisa olkiukkojen keksijä. Mutta kaverit raahaavat ja tilanteet sinetöidään tuolla että antavat lasten jatkuvasti keskeyttää keskustelun eivätkä vaadi mitään käytöstapoja.

Lässyn lässyn. Kannattaa totuttautua ajatukseen että monien mielestä olet ärsyttävä akka joka luulee itsestään ja lapsistaan liikoja.

Harmittaako kun olkiukko ei osunut?

Ehkä ap:n kaverit ottaa lapset mukaan, että on jotain järkevääkin keskusteluseuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta onkin samanhenkiset kaverit, joilla on lapsia ja mies. Ja jotka ovat fiksuja. Sekä lapset että mies.

Silloin voidaan tavata koko porukalla, eikä tarvitse normaaliarjen lisäksi dumpata lapsia jonnekin.

Ja sitten valitetaan kuinka ei ikinä pääse ilman lapsia mihinkään. Ei kun sori, sä tietenkin olet se supermama, joka ei halua tehdä mitään ilman fiksua miestään tai fiksuja lapsiaan. 

Mun mielestä parasta on samanhenkiset kaverit myös, mutta se ei ole yhtäkuin lapset ja mies. Mulla on lapsia ja se fiksu mieskin, mutta osaan kyllä tavara ystäviäni myös ilman heitä. Vietän suurimman osan vapaa-ajastani perheen kanssa yhdessä, joten välillä on oikeasti ihanaa päästä näkemään ystäviä ilman lapsia ja miestä.

Samanhenkisyys. Siinäpä hyvin kuvaava sana tähän keskusteluun.

Kaveriporukkamme on ollut todella samanhenkinen aina lapsuudesta saakka ja mikään lapsi-/puolisomeininki ei ole kuulunut meidän kaveriporukkamme tekemisiin koskaan. Ja paljon on ollut puolisoita lähes kaikilla kavereilla ja vain lapselliset ovat alkaneet raahata puolisoitaankin mukaan kaverimiitingeihin.

Luulin aikani hölmönä, että kaikille on itsestään selvää, ettei kaveri-ilmapiiriä tulla sotkemaan ylimääräisillä henkilöillä.

Meillä on kaveripiirissä aika usein jonkun, tai kaikkien, lapset mukana. Se ei haittaa yhtään päivällä. Mitkään Partylite yms kotikutsut ei mun mielestä ole mitään erityistä laatuaikaa, etteikö siinä lapsetkin voisi olla. Monella on jo teini-ikäisiä nykyään ja muutama täysikäinenkin ja minusta on hienoa, että he tavallaan kuuluu samaan porukkaan. Mutta sitten ne iltamenot... Olin kerran kaverin kanssa istumassa iltaa. Hänen 6v lapsi oli kotona miehen kanssa. No, kesken iltaa, siis yötä oikeastaan jo, nämä mies ja lapsi tuli paikalle. Heillä ei ollut ollut mitään tekemistä. Ja kello oli oikeasti puolessa yössä ellei ylikin. Se oli kiusallista, oltiin muutamia oluita siinä juotu yms. niin mitä hittoa lapsi tulee paikalle ja siihen aikaan edes on hereillä?! Kuulostaa ihan vitsiltä, mutta näin oikeasti tapahtui. Oli viimeinen kerta kyllä. Ihmettelen vieläkin, vaikka siitä on vuosia.