Missä sijaitsee Suomen Alabama eli junttila?
Olen yrittänyt kysellä, mutta Savossa sanotaan että se on Häme ja hämeessä sanotaan että se on Savo. Millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Olette tyhmiä jos ette ole vielä ymmärtäneet että hlmöläissadut kertovat suomesta. Saduissa oleva viisas naapurin Matti, joka tulee neuvomaan ja auttamaan hölmöläisiä, edustaa Ruotsia.
Hölmöläisiä eli malmöläisiä.
Hölmöläiset rakensivat itselleen talon, mutta siinä oli paha vika, se oli liian pimeä. Koska kukaan ei halunnut olla pimeässä, päätettiin hankkia pirttiin valoa. Mutta miten? Sitä pohdittiin yhdessä. Lopulta joku keksi, että valoa voitaisiin tuoda säkillä ulkoa, jossa valoa oli yllin kyllin. Toinen hoksasi, että työ helpottuisi kun samalla kannettaisiin toisella säkillä pimeyttä pirtistä ulos.
Hölmöläiset jakaantuivat kahteen ryhmään, miehet olivat omassaan ja naiset omassaan. Naiset veivät pimeyttä pirtistä ulos ja miehet kantoivat valoa tilalle. Työ oli aika helppoa, sillä valo oli kevyttä, pimeys samoin. Pirtin ovella kävi melkoinen vilske, kun toiset toivat ja toiset veivät. Mutta pirtti pysyi aina vain yhtä pimeänä.
Hölmölän kylän viisain mies Matti kulki siitä ohi ja kysyi, mitä hölmöläiset olivat tekemässä. Nämä selittivät. Matti otti kirveen ja hakkasi pirtin seinään pienen reiän, ikkunan. Hölmöläiset menivät taloonsa sisään - ja ihmeiden ihme, sinne todellakin tuli valoa ikkunasta. Miten viisas Matti olikaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se löytyy Heinola-Hartola-Perunmaa-Jaala-ympyrän sisältä...
Olet harvinaisen oikeassa. Eiköhän junttius kulminoidu Suomen ainoaan "kuningaskuntaan".
Italiassa on muute paikkakunta, joka on julistautunut omaksi kuningaskunnakseen. Heillä on oma "hallitsijakin".Heillä on oma postimerkkikin. Niitä keräilijät ryöstivät postista.
Ainiin ja oma raha. Seborga oli tuo mielenkiintoinen paikka.
No eikös San Marino ole myös?
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt kysellä, mutta Savossa sanotaan että se on Häme ja hämeessä sanotaan että se on Savo. Millaisia kokemuksia teillä on?
Taidat olla itse Junttilan Alma ennakkoluuloinesi.
Harva vastaajista näyttää omaavan mitään kontakteja - pohojanmaahan! Maahan, jossa asiat on tehty samaalla tavaalla jo ainakin tuhat vuotta ja tiedetään siksi parhaiten miten asiat tehdään. Sisäsiittoisuus ja ulkomaailman pelko ja ylenkatsonta.
Helsingissä on 715,48 neliökilometrin kokoinen alue yhtä junttilaa ja surkeaa joutomaata. HUOM! Mutta vain tämän kokoinen alue. Tämän alueen ulkopuolelle jäävä alue Helsinkiä ei ole junttilaa. Olen itse alun perin Helsingistä, mutta lähes koko elämäni muualla asunut, joten tämä on täysin puolueeton mielipide!
Vierailija kirjoitti:
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sisämaat
Juuri uskontohihhulit yhdistää Alabamaa ja Pohjanmaata.
Varmaan jossain pohjanmaalla. Savolaiset eivät ole juntteja. terv. Savoon paluumuuttanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se löytyy Heinola-Hartola-Perunmaa-Jaala-ympyrän sisältä...
Olet harvinaisen oikeassa. Eiköhän junttius kulminoidu Suomen ainoaan "kuningaskuntaan".
Italiassa on muute paikkakunta, joka on julistautunut omaksi kuningaskunnakseen. Heillä on oma "hallitsijakin".Heillä on oma postimerkkikin. Niitä keräilijät ryöstivät postista.
Ainiin ja oma raha. Seborga oli tuo mielenkiintoinen paikka.
No eikös San Marino ole myös?
San Marino on kuitenkin ihan oikea ja virallinen (Euroopan kolmanneksi pienin) valtio, ei mikään yhtäkkiä itsejulistautunut leikkivaltio.
Vierailija kirjoitti:
Hölmöläiset rakensivat itselleen talon, mutta siinä oli paha vika, se oli liian pimeä. Koska kukaan ei halunnut olla pimeässä, päätettiin hankkia pirttiin valoa. Mutta miten? Sitä pohdittiin yhdessä. Lopulta joku keksi, että valoa voitaisiin tuoda säkillä ulkoa, jossa valoa oli yllin kyllin. Toinen hoksasi, että työ helpottuisi kun samalla kannettaisiin toisella säkillä pimeyttä pirtistä ulos.
Hölmöläiset jakaantuivat kahteen ryhmään, miehet olivat omassaan ja naiset omassaan. Naiset veivät pimeyttä pirtistä ulos ja miehet kantoivat valoa tilalle. Työ oli aika helppoa, sillä valo oli kevyttä, pimeys samoin. Pirtin ovella kävi melkoinen vilske, kun toiset toivat ja toiset veivät. Mutta pirtti pysyi aina vain yhtä pimeänä.
Hölmölän kylän viisain mies Matti kulki siitä ohi ja kysyi, mitä hölmöläiset olivat tekemässä. Nämä selittivät. Matti otti kirveen ja hakkasi pirtin seinään pienen reiän, ikkunan. Hölmöläiset menivät taloonsa sisään - ja ihmeiden ihme, sinne todellakin tuli valoa ikkunasta. Miten viisas Matti olikaan!
Hah, tämähän on vähän kun Suomen politiikka nykyisin varsinkin työllisyydenhoidossa ja sosiaaliturvassa
Karjala. Siksihän siinä laulussakin: "vaihan farkut verkkarihousuun..." Ovat kunnon pieruverkkari kansaa.
Savolaiset ovat hyvin kulturellia ja sofistikoitunutta väkeä, eivät juntteja.
Vierailija kirjoitti:
Savolaiset ovat hyvin kulturellia ja sofistikoitunutta väkeä, eivät juntteja.
Hmmm...
Jaa Dixi ei, miksi?