Voi kun vanhemmat ymmärtäisivät päiväunien tärkeyden
Lapsi riehuu illalla=on nukkunut liian pitkät päikkärit.
Lapsi kiukuttelee illalla=on nukkunut liian pitkät päikkärit jne...
Kyn ymmärrettäisiin se, että aivojen välittäjäaineet tarvitsee unta. Lapsi on yliväsynyt kun riehuu, kiukuttelee ja uhmaa iltaisin. Miten yö unikin on paljon levollisempaa kun päivällä nukuttu kunnolla.
Ja toki, lapset voi olla hankalia, riippumatta nukutusta unen määrästä.
Monesti nukkumaan meno on pitkälle kiinni aikuisen asenteesta. Ei lapsia, useimpia, kiinnosta nukkuminen.
Mietitäänkö ikinä sitä, mitä jatkuva herättäminen kesken unien tekee lapsen aivoille? Ymmärretäänkö unen merkitys oppimiselle, kasvulle ja kehitykselle?
Kommentit (79)
Meillä on alkanut päiväunet jäädä lapsilta siinä parivuotiaana. Satunnaisesti on joku voinut nukahtaa päiväunille, mutta suurimmaksi osaksi ei. Toki tämän on huomannut illalla esim. kiukuttelussa, kun kuitenkin tuon ikäinen sinänsä ne päikkärit vielä tarvitsisi.
Meillä kävi niin, että pk:ssa aika isoakin lasta saatettiin nukuttaa useampi tunti. Tämä tosin sanottiin ihan suoraan, tyyliin "Jenni nukkui kolme tuntia". Sekin näkyi ja tuntui joka helvetin ilta. Kiva päästä nukkumaan joskus puolen yön aikaan ja herätä seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan, koettaa opiskella ja tehdä töitä siinä samalla. Lasten isä oli reissutyössä tuolloin. Sittemmin mies vaihtoihin työnsä luonnetta ja minäkin sain opintoni pakettiin, nyt isompien lasten kanssa tätä ongelmaa ei enää koulussa olekaan.
Mutta tuossa tilanteessa ei kyllä auttanut, vaikka useampaan kertaan ihan kauniisti, mutta selvästi sanoin, mikä on homman nimi. Piti sanoa tosi lujasti, mutta meidän tapauksessa ihan hoitajille sanominen riitti. Kun iltatappelut jäi pois, elämä helpottui paljolla.
Minä tarvitsen itse hyvät yöunet, jotta jaksan vaativan työn seuraavana päivänä. Päiväkotiaika oli hirveää, kun lapsi ei saanut iltaisin unta ennen klo 23. Loma-aikoina ei nukkunut päiväunia ja uni tuli klo 20.
Menen itse nukkumaan klo 21.
Ymmärrän kyllä päiväkodin ylivirikkeellisyyden vaativan rauhallista lepoaikaa, mutta eikö se onnistuisi vaikka lukuhetkenä, rentoutumisena tmv. Ei pakottamalla kaikkia nukkumaan.
Kerran hoidossa oli 2,5vuotias lapsi, jonka äiti kertoi ettei lapsi nuku kotonakaan päikkäreitä, joten hän ei nuku myöskään päiväkodissa. Pkodissa lasta olisi kuitenkin poikkeuksetta nukuttanut joka ikinen päivä ja niin vaan lapsi piti repiä sadun jälkeen sängystä ylös, ihan vaan että se menis kotona nukkumaan 19.00 ja äiti sais omaa aikaa. Ja kun lapsi haetaan hoidosta vaille viis niin siinä ei montaa tuntia päivässä joudukaan sen oman lapsen kanssa viettämään. Kätevää. Kyllä äidin vapaaillan takia kannattaakin itkettää väsynyttä lasta.
Meillä teinit nukkuvat liian vähän, n 8-9 tuntia yössä. Kouluhommien ja harrastusten vuoksi, enempää eivät vain ehdi.
Kummatkin tankkaavat unta viikonloppuisin, onneksi. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, lapsen unentarve KASVAA, ei vähene murrosiässä, vaikka luontainen rytmi myöhäistyykin parilla tunnilla.
Tämä on tunnetusti huonosti sovitettavissa oleva asia yhteiskunnassa, ja kaikkien yläkoulujen tulisikin alkaa aikaisintaan klo 9, jotta teineillä olisi edes periaatteessa mahdollista saada riittävä yöuni.
Pieninä ollessaan nukkuivat onneksi hyvin, eikä meillä päiväkodin päiväunet juurikaan vaikuttaneet yöuniin, joten nukkuivat ainakin kaksi tuntia päiväunia ihan eskari-ikään saakka ja eskarissakin toisinaan nukahtivat lepohetkellä saattaen nukkua reilun tunnin.
Unen merkitys aivojen kehityksen, kasvun ja hyvinvoinnin kannalta on tiedossa, olen itse lto. Töissä kohtaan erilaisia perheitä, eri rytmissä eläviä perheitä ja ihan fyysisesti ja biologisesti eri ominaisuuksin varustettuja lapsia, enkä voi kuin kertoa unen merkityksestä vanhemmille, tutkimustiedon valossa. Jokainen perhe kuitenkin päättää omien lastensa kohdalla kuinka toimii, mikä sopii heille paja heidän rytmiinsä parhaiten. Kaikki lapset eivät väsyneinäkään nukahda helposti päiväkodissa ja pakkomakuuttaminen on mielestäni väärin.
Joskus joku saattaa olla niin unen tarpeessa, että nukahtaa lähes heti kun pää on tyynyssä ja vaikka vanhemmat ovat toivoneet että lapsi ei nukkuisi, väsyneen, nukahtaneen lapsen ylös repiminen on jotain aivan kamalaa joten siihen ei pitäisi ryhtyä. Usein tällainen lapsi itkee herätettyään, eikä loppupäivästä meinaa tulla mitään.
Silti lepoajan tarvitaan. Isossa ryhmässä oleminen kuormittaa ja mitä nuorempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee lepoa. Lepohetki jossa lapsi saa rauhoittua, ja jos ei puolen tunnin päästä ole nukahtanut, on hyvä laskea muihin leikkeihin.
Aikuiset nukkuvat monesti myös liian vähän. Jatkuva univaje aivoissa ei tee kenellekkään hyvää saati lapsille ja nuorille. Silti täytyy tunnistaa ja tunnustaa että eri ikäisillä lapsilla on erilainen unentarve. Myös yksilölliset, biologiset, erot voivat olla suuria.
Jaa tänään vajaa 3-vuotias heräsi yli 12 tunnin yöunilla klo 8. Epäilen ettei tarvitse päiväunia, kuten ei muinakaan päivinä tarvi. Iltakiukku ja uhma nyt vaan kuuluvat tämän ikäisen arkeen ja viestivät usein siitä, että pian on yöunien aika.
Mielestäni on surullisempaa kun näin pienet nukkuvat 8-9h yöunia.
Ja uskonpa siihenkin, että enemmän uniongelmia saadaan aikaan kun nukutetaan väkisin päiväunille. Naurattaa vähän tuokin, että kyseessä olisi jotenkin vanhemman asenneongelma. Eiköhän kuka tahansa kotona oleva vanhempi ottaisi mieluummin sen päiväunen siihen arkeen :D voisi jopa sanoa, että laiskuuttahan se on makuuttaa lasta yli tunnin ajan vain jotta itse saisi hänestä tauon..
Toivottavasti myös päiväkodissa ymmärretään, että on olemassa unihäiriöisiä lapsia. Oma esikoinen sai niin pahan päiväunikammon, ettei suostunut nukkumaan niitä edes loma-aikaan, vaan alkoi itkemään heti sanan kuullessaan. On ollut syntymästään asti erittäin huono nukkumaan, ja päiväunien nukkuminen aiheutti sen ettei vaan millään saanut unta kuin vasta joskus puoliltaöin tai jopa myöhemmin. Ja koska työt alkoivat vanhemmilla jo reilusti ennen seitsemää, niin aamuherätys oli viimeistään puoli kuudelta. Lapsi oli koko ajan väsynyt, itkuinen ja surullinen. Onneksi nyt koulussa kaikki on muuttunut paremmaksi, lapsi menee tyytyväisenä nukkumaan kahdeksalta illalla ja elämänlaatu on paljon parempaa. Tietenkin huonoja öitä ja valvomisia on edelleen joskus, mutta se ei ole säännönmukaista.
Aika jännä, meillä lapset on aina menneet sujuvasti nukkumaan kun päiväunia on nukuttu oman eikä päiväkodin tarpeen mukaan. Toinen jätti päikkärit 2-vuotiaana ja toinen 3-vuotiaana, molemmat ovat koko ajan lyhyitä vaiheita lukuun ottamatta nukahtaneet helposti, heränneet virkeänä ja jaksaneet päivän hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Mietitäänkö ikinä sitä, mitä jatkuva herättäminen kesken unien tekee lapsen aivoille? Ymmärretäänkö unen merkitys oppimiselle, kasvulle ja kehitykselle?
Miettipä tosissaan, mitä se merkitsee kun lapsi herätetään 1. kerran aamulla hoitoon ja 2. kerran päiväunilta!
Se on paljon pahemmin kuin että ei nuku päiväunia eikä tarvitse herättää. Päiväkodin päiväuniaika on liian myöhäinen monille aikaisin hoitoon tuleville ja siksi häiritsee iltanukahtamista. Siitä taas seuraa että aamulla on vaikeampaa herätä.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aloitusta. Valitettavasti vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että lapselle pitää antaa iltaisin aikaa ja tilaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Iltarutiinit vievät paljon aikaa ja se ärsyttää nykyvanhempia. Siitten ollaankin jo valmiita etsimään syyllistä päiväunista.
Onneksi päiväkodissa tiedetään että kaikki 5-vuotiaat tarvii päiväunet ja että vanhempien vika kun lapsi itkee turhautuneena sängyssään illalla klo 23 että uni ei ikinä tule. Vaikka sitä on yritetty alkaen klo 21 ja sitä ennen silitelty ja satuiltu ja vaikka mitä. Tässä taas näkee miten kaukana laadukkaasta, lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesta varhaiskasvatuksesta ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä tarvitsen itse hyvät yöunet, jotta jaksan vaativan työn seuraavana päivänä. Päiväkotiaika oli hirveää, kun lapsi ei saanut iltaisin unta ennen klo 23. Loma-aikoina ei nukkunut päiväunia ja uni tuli klo 20.
Menen itse nukkumaan klo 21.Ymmärrän kyllä päiväkodin ylivirikkeellisyyden vaativan rauhallista lepoaikaa, mutta eikö se onnistuisi vaikka lukuhetkenä, rentoutumisena tmv. Ei pakottamalla kaikkia nukkumaan.
meillä oli sama ongelma aikanaan. Sitä ratkottiin erään Jyväskylän yliopiston päiväunigurun kanssa. Ratkaisu oli aikaisemmat päiväunet, että lapsi ei ole niin väsynyt eikä nuku liian pitkään.
Arvaatte varmaan että ei henkilökunta ilahtunut. Hoitajat kyllä saivat järjestymään sen helposti mutta johtaja intti vastaan.
Minun lapseni eivät ole koskaan ymmärtäneet päiväunien merkitystä. Ovat kaikki jättäneet kotihoidossa päiväunet pois jo 1,5-2-vuotiaina. Keskimmäinen meni hoitoon 2,5-vuotiaana, eivätkä päiväkodin ammattikasvattajatkaan saaneet häntä koskaan nukahtamaan. Tosin myönsivät, että lapsi jaksoi aina hyvin päivän loppuun. Iltaisin lapsi sammahti jo seitsemältä, mikä ainakin minusta oli suuri vahinko. Yhteistä aikaa oli todella vähän.
Kaveri ei ollut yhtä onnekas. Hänen lapsensa nukkui päiväkodissa vielä viisivuotiaana pitkät päiväunet, kukkui pikkutunneille ja oli kroonisessa univajeessa. Lopulta käytöshäiriöihin lähdettiin hakemaan apua, ja lääkäri pisti ensiksi unirytmin kuntoon eli pisti päiväkodin henkilökunnan ruotuun nukkumisasiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aloitusta. Valitettavasti vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että lapselle pitää antaa iltaisin aikaa ja tilaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Iltarutiinit vievät paljon aikaa ja se ärsyttää nykyvanhempia. Siitten ollaankin jo valmiita etsimään syyllistä päiväunista.
Onneksi päiväkodissa tiedetään että kaikki 5-vuotiaat tarvii päiväunet ja että vanhempien vika kun lapsi itkee turhautuneena sängyssään illalla klo 23 että uni ei ikinä tule. Vaikka sitä on yritetty alkaen klo 21 ja sitä ennen silitelty ja satuiltu ja vaikka mitä. Tässä taas näkee miten kaukana laadukkaasta, lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesta varhaiskasvatuksesta ollaan.
Näillä hoitajamäärillä on täysin mahdotonta huomioida lapsia yksilöllisten tarpeiden mukaan. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni eivät ole koskaan ymmärtäneet päiväunien merkitystä. Ovat kaikki jättäneet kotihoidossa päiväunet pois jo 1,5-2-vuotiaina. Keskimmäinen meni hoitoon 2,5-vuotiaana, eivätkä päiväkodin ammattikasvattajatkaan saaneet häntä koskaan nukahtamaan. Tosin myönsivät, että lapsi jaksoi aina hyvin päivän loppuun. Iltaisin lapsi sammahti jo seitsemältä, mikä ainakin minusta oli suuri vahinko. Yhteistä aikaa oli todella vähän.
Kaveri ei ollut yhtä onnekas. Hänen lapsensa nukkui päiväkodissa vielä viisivuotiaana pitkät päiväunet, kukkui pikkutunneille ja oli kroonisessa univajeessa. Lopulta käytöshäiriöihin lähdettiin hakemaan apua, ja lääkäri pisti ensiksi unirytmin kuntoon eli pisti päiväkodin henkilökunnan ruotuun nukkumisasiassa.
Ei kai se nyt henkilökunnan vika ole jos lapsi nukahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä tarvitsen itse hyvät yöunet, jotta jaksan vaativan työn seuraavana päivänä. Päiväkotiaika oli hirveää, kun lapsi ei saanut iltaisin unta ennen klo 23. Loma-aikoina ei nukkunut päiväunia ja uni tuli klo 20.
Menen itse nukkumaan klo 21.Ymmärrän kyllä päiväkodin ylivirikkeellisyyden vaativan rauhallista lepoaikaa, mutta eikö se onnistuisi vaikka lukuhetkenä, rentoutumisena tmv. Ei pakottamalla kaikkia nukkumaan.
Harvemmin niitä pakko nukutetaan. Hereilläkin saa olla, mutta toisia ei saa häiritä. Jos nukahtaa, niin nukahtaa. Väsynyttä lasta on myös inhottava pitää väkisin hereillä.

Ei kai sekään sitten ole henkilökunnan vika, jos lapsi syö jotain jolle on allerginen? Jos itse sen suuhunsa pistää...
Tässä tapauksessa lapselle oli päässyt jo kehittymään unihäiriö. Mutta henkilökunnan kunniaksi on sanottava, että puheet päiväunien tarpeellisuudesta loppuivat siihen, kun lääkäri jyrähti. Tai en tiedä, jupisivatko keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tarvitsen itse hyvät yöunet, jotta jaksan vaativan työn seuraavana päivänä. Päiväkotiaika oli hirveää, kun lapsi ei saanut iltaisin unta ennen klo 23. Loma-aikoina ei nukkunut päiväunia ja uni tuli klo 20.
Menen itse nukkumaan klo 21.Ymmärrän kyllä päiväkodin ylivirikkeellisyyden vaativan rauhallista lepoaikaa, mutta eikö se onnistuisi vaikka lukuhetkenä, rentoutumisena tmv. Ei pakottamalla kaikkia nukkumaan.
Harvemmin niitä pakko nukutetaan. Hereilläkin saa olla, mutta toisia ei saa häiritä. Jos nukahtaa, niin nukahtaa. Väsynyttä lasta on myös inhottava pitää väkisin hereillä.
Entäpä virkeä lapsi? Eikö häntä ole yhtään inhottava pitää väkisin makaamassa virikkeettömässä tilassa?
Mulla on kolme lasta, joista yksikään ei ole nukkunut päiväunia enää kolmevuotiaina. Voi olla, että ovat joskus vähän keksineet omaa tekemistä, jos ei ole edes satua tai musiikkia ollut. Näyttäkää minulle virkeä kolmevuotias, joka pötköttää tyytyväisenä jopa tunnin keskellä päivää ilman mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tarvitsen itse hyvät yöunet, jotta jaksan vaativan työn seuraavana päivänä. Päiväkotiaika oli hirveää, kun lapsi ei saanut iltaisin unta ennen klo 23. Loma-aikoina ei nukkunut päiväunia ja uni tuli klo 20.
Menen itse nukkumaan klo 21.Ymmärrän kyllä päiväkodin ylivirikkeellisyyden vaativan rauhallista lepoaikaa, mutta eikö se onnistuisi vaikka lukuhetkenä, rentoutumisena tmv. Ei pakottamalla kaikkia nukkumaan.
Harvemmin niitä pakko nukutetaan. Hereilläkin saa olla, mutta toisia ei saa häiritä. Jos nukahtaa, niin nukahtaa. Väsynyttä lasta on myös inhottava pitää väkisin hereillä.
Näyttäkää minulle virkeä kolmevuotias, joka pötköttää tyytyväisenä jopa tunnin keskellä päivää ilman mitään tekemistä.
Tämä! Voin kokemuksesta kertoa, että tuskaa se on. Liikkua ei oikein saisi, kun sängyn ja vuodevaatteiden kahina häiritsee muita. Sängystä ei saa nousta, silmien pitää olla kiinni (jos se uni vaikka tulisi... No ei tullut sinä neljänä vuotena, mitä itse olin päiväkodissa). Hiljaa pitää olla, ei saa puhua eikä lauleskella...
T. Tähän ketjuun aiemmin kirjoittanut leikkihuoneen puolelle eristetty
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän vanhempi lapsi valvoi päiväkodin pakollisten päiväunien seurauksena puolilleöin, ei kyllä kiukutellut. Lyhyiden yöunien jälkeen nukahti mukavasti päiväunille päiväkodissa. Meille vanhemmille se aiheutti jatkuvan univelan, joka hellitti, kun eskarissa päiväunia ei tarvinnut nukkua.
Nuoremmalla onneksi pakkopäiväunet eivät johtaneet iltakukkumiseen.
Miten se lapsi sitten nukahti päiväunille aina vapaapäivien ja lomien jälkeen, kun hän oletettavasti oli nukkunut tarpeeksi pitkät yöunet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aloitusta. Valitettavasti vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että lapselle pitää antaa iltaisin aikaa ja tilaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Iltarutiinit vievät paljon aikaa ja se ärsyttää nykyvanhempia. Siitten ollaankin jo valmiita etsimään syyllistä päiväunista.
Onneksi päiväkodissa tiedetään että kaikki 5-vuotiaat tarvii päiväunet ja että vanhempien vika kun lapsi itkee turhautuneena sängyssään illalla klo 23 että uni ei ikinä tule. Vaikka sitä on yritetty alkaen klo 21 ja sitä ennen silitelty ja satuiltu ja vaikka mitä. Tässä taas näkee miten kaukana laadukkaasta, lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesta varhaiskasvatuksesta ollaan.
Eikö klo 21 ole aika myöhäinen nukkumaanmenoaika 5-vuotiaalle? Lapsi voi olla tuohon aikaan jo yliväsynyt ja kroppa mennyt ylikierroksille, tuntia aikaisemmin saattaisi nukahtaa nopeasti.
Totta hitossa hoitajien tauot on ihan yhtä tärkeitä kuin tauot sinun työssäsi. Se on ainoa hetki jolloin tauon voi päivän aikana pitää. Ei meidän ryhmästä lähdetä aamupäivän aikaan lakisääteisesti kahville kuten suurimmasta osasta duuneja. Ja ruokailukin hoidetaan lasten kanssa yhdessä. Mammat katkeria siitä että lasten ollessa päikkäreillä hoitajilla on pieni hetki istua tauolla. Ei siellä tauolla tuntia notkuta.