Millaisia järjenvastaisia pelkoja sinulla oli lapsena?

Jos näytin jotain ilmettä ja tuuli kääntyi niin ilme jäi naamalle loppuelämäksi.

Pelkäsin Turun saaristossa sijaitsevalla mökillä hirviä ja merta ihan sairaasti.

Nuo tulee ensimmäisinä mieleen.

Pelkäsin tulipaloa, sotaa ja vanhempien eroa. Olin herkkä lapsi.

Pelkäsin siltoja. Mummilaan menossa oli aina silta, menipä mitä reittiä vaan. Kamalaa! Onneksi tuo vaihe meni ohi, ihan itsekseen.

Pelkäsin että aurinko sammuu tai räjähtää hetkenä minä hyvänsä ja maailmanloppu koittaa.

Pelkäsin sarvikuonoja.

Mä pelkäsin punasia. Sotatraumoista kärsivä vaari oli usein viemässä mua perunakellariin punasilta turvaan, pelkäsin myös perunakellaria.

Pelkäsin pimeää (en tarkemmin tiedä mitä) ja öisin valvoin monesti kauhusta jäykkänä peiton alla. Noita pelkotiloja mulla oli kyllä parikymppiseksi asti, onneksi sen jälkeen alkoi helpottamaan.

Pelkäsin tulipaloa yöllä (kävin joskus tarkistamassa että missään ei pala) sekä isoja kasveja (ei puita vaan esim. horsmia pellolla).

Pelkäsin, että maa (maapallo) repeää kahtia ja jään eri puolelle kuin äiti ja muu perhe.

Pelkäsin myös yhtä metsää, jonka ohi päivittäin kuljin kaverilta kotiin. Siellä oli sotilaita, ainakin pimeällä.

Pelkäsin - ja pelkään yhä - uima-altaiden viemäreitä kuollakseni. En ole uinut yhdessäkään altaassa 11 ikävuoden jälkeen, enkä tule myöskään uimaan. Kaikki muutkin vedenalaiset ihmisten tekemät rakennelmat karmii, esimerkiksi hylyt, sukellusveneet, laivojen alapuolet, laitureiden jalat, veteen vievät rappuset jne. Kalat ja muut merenelävät eivät taas hetkauta ollenkaan.

Massiiviset rakennelmat puistattavat myös, vesitornit, radiomastot, mikä vttu tämä onkaan:

Pelkäsin, että uima-altaassa oli haita.

Pelkäsin hämähäkkejä ihan sikana.

Ydinsotaa, mutta en tiedä voiko sanoa järjenvastaiseksi. Luin lapsena liikaa sanomalehtiä, ja pelkäsin kuollakseni, että pommikoneet tiputtaa ydinpommin. Jokainen yli lentänyt kone sai minut odottamaan paineaaltoa.

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin pimeää (en tarkemmin tiedä mitä) ja öisin valvoin monesti kauhusta jäykkänä peiton alla. Noita pelkotiloja mulla oli kyllä parikymppiseksi asti, onneksi sen jälkeen alkoi helpottamaan.

Itsekin välillä pelkään pimeää kolmekymppisenä jopa enemmän kuin lapsena. En tiedä miksi, kai se että aikuisena ymmärtää enemmän maailman pahuudesta ja siitä ettei ihminen loppujen lopuksi tiedä onko paranormaali totta vai ei niin ahdistaa välillä. Lapsena oli sentään äiti joka kumosi lapsen pelkoja höpönlöpöksi.

Vierailija kirjoitti:

Ydinsotaa, mutta en tiedä voiko sanoa järjenvastaiseksi. Luin lapsena liikaa sanomalehtiä, ja pelkäsin kuollakseni, että pommikoneet tiputtaa ydinpommin. Jokainen yli lentänyt kone sai minut odottamaan paineaaltoa.

Mäkin pelkäsin ydinsotaa 80-luvulla ja näin painajaisia ydinkärkiohjuksista.

Mökillä oli lattialuukku josta pääsi kellariin. Pelkäsin kävellä siitä päältä ku olin sitä mieltä et putoan sinne.

Pelkäsin myös viemäri kaivojen kansia. Se olis muka pettäny myös

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin hämähäkkejä ihan sikana.

Minä taas lukkeja. Yhä nyt keski-iässä inhoan niitä. Nykyiseen asuntoon niitä ei onneksi tule.

Vierailija kirjoitti:

Mökillä oli lattialuukku josta pääsi kellariin. Pelkäsin kävellä siitä päältä ku olin sitä mieltä et putoan sinne.

Pelkäsin myös viemäri kaivojen kansia. Se olis muka pettäny myös

Mulle sanottiin lapsena, ettei ikinä pidä mennä minkään kaivon kannen päälle.

Pelkäsin pimeää ( ja pelkään edelleen, ikinä en nuku ilman jotain valoa ja olen jo 46- vuotias kolmen lapsen äiti. Lapset eivät pelkää).

Siskoni pelkäsi kettua joka tulee sängyn alta ja syö varpaat:)

Pelkäsin ukkosta aivan järjettömästi. Äitini pelkäsi myös ja se tarttui meihin lapsiin.