Vihanhallintaongelma parisuhteessa

Myönnän että olen sellainen puoliso joka suuttuessaan huutaa ja haukkuu. Tällainen tapa käsitellä suuttumusta, ärtymystä ja muita negatiivisia tunteita tuntuu kulkevan suvussani, ja muistan hyvin nuoresta saakka pelänneeni, tuleeko minusta parisuhteessa ollessani samanlainen kuin kaikki isäni puolen sukulaiset tuntuvat olevan.

Pelkoni on osoittautunut todeksi. Olen normaalisti jopa liiankin kiltti, mukautuva ja joustava (esimerkiksi työelämässä tästä on ollut jopa haittaa, vaikkakin kaikki tuntuvat aina pitävän minusta kovasti), mutta kotona pinnan katketessa muutun ihan kauheaksi hirviöksi. Valitettavasti minulla on myös sana hallussa, joten osaan iskeä toista vyön alle. Häpeän sanomisiani ja totaalisia maltin menetyksiä niin, että itsetuntoni alkaa olla pakkasen puolella :(

Olen ollut parisuhteessa pian 5 vuotta, ja asia alkoi nousta ongelmaksi parin vuoden kohdalla suhteen arkipäiväistyttyä. Olemme menossa kesällä naimisiin, ja minusta itsestäni johtuvista syistä olen alkanut epäillä kannattaako se. Eihän mies voi minua ikuisesti jaksaa.

Koska uskon avoimeen keskusteluun, olen puhunut asiasta melko suoraan mieheni kanssa. Sekin on ollut turhauttavaa: hän tyytyy usein vähättelemään asiaa sanomalla, että se vain on minun valuvikani että olen "pippurinen", eikä hän odota täydellisyyttä.

Se vain että kamala tapani hoitaa riitatilanteet vaivaa minua itseäni. En pysty kontrolloimaan mitä sanon. Noissa tilanteissa tunnen todella voimakasta vihaa, joka ei todellisuudessa ole perusteltua. Mies itse on hyvin rauhallinen, joten huono käytös tulee yksinomaan minun puoleltani.

On todella raskasta elää niin, että sisimmässään pelkää olevansa kelvoton parisuhteeseen, saati mahdollisesti vanhemmaksi. Tiedän olevani suurimman osan ajasta oikein kiva ja hyvä ihminen, mutta se ei hyvitä toimintatapaani ristiriitatilanteissa.

Herättääköhän tekstini vastakaikua kenessäkään? Miten asiaa voisi yrittää käsitellä? Mies ei myönnä että mitään olisi pahasti vialla, ja itse en pysty kelkkaani kääntämään, vaikka joka tapauksen jälkeen lupaan itselleni että tämä oli viimeinen kerta.