Matkustin eilen lähijunalla ja vastakkaiselle penkille tuli istumaan todella kaunis, miltei missityyppinen nuori nainen
Katselin muina miehinä ulos ikkunasta hämärtyvää maisemaa, mutta olin aistivinani että nainen katseli minua. Aina välillä kun käänsin katseeni, näin kuinka tuo kaunis neitokainen katseli minua todella lämmin, aavistuksen hymyilevä ilme kasvoillaan. Ei toki tuijottanut herkeämättä.
Tuo tuntui kieltämättä melko imartelevalta ja piristi mieltäni.
Sitä vain ajattelin että onkohan tuollainen yleistäkin mukavien naisten keskuudessa, että suodaan ihastuttavia katseita tuntemattoman miehen suuntaan? Oliko tuo nainen vain sellainen persoona joka tahtomattaankin luo positiivisia viboja ympäristöön?
Noh, sitä me emme kai koskaan saa tietää, sillä minun piti jäädä ennen häntä. Mutta asia jäi mietityttämään :)
Kommentit (39)
Mikähän teltta on kaverin verkkareissa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi heti täytyy lytätä toinen! Antaa ihmisen nauttia mukavasta hetkestä.
Ja miksi kauniita naisia luokitellaan sellaisiksi jotka eivät todellakaan tuhlaa katseitaan tai aikaansa tavallisen näköisiin miehiin?
Ei kaikki kauniit ole ylpeitä itseään muiden yläpuolelle nostavia. Kauneus voi olla myös kirous. Kukaan ns. normaali ei uskalla lähestyä. Ympärillä pyörii vain pelureita. Ja kyllä kauniskin voi olla ujo ja arka eikä itse uskalla lähestyä, koska pelkää saavansa pakit.
Se, ettei hukkaa aikaansa vanhoihin - tai muuten vaan betamiehiin ei todellakaan kerro ylpeydestä - ihme ajattelua! Tämä jos jokin on harhaista! Ennemminkin olisi idiotismia antaa toiselle valheellinen illuusio siitä, että on ”kiinnostava” tai ”kelpaava”. Ei ole mitään yleistä ”ihmisistä esteettisesti nauttimista”, lopulta kaiken sellaisen arvottamisen takana on libido.
Viisari värähti ja vainoaminen alkoi.
Jotkut ihmiset ovat hyvällä tuulella sunnuntaisin ja hymyilevät siksi, tai omille ajatuksilleen. Ja johonkin sitä pitää junassa katsoa, vääjäämättä myös välillä toisten ihmisten kasvoihin, vaikka itse yritän välttää sitä. Joskus vaan huomaamattaan jää tuijottamaan, vaikka todellisuudessa on ihan omissa ajatuksissaan.
Olen pahoillani, että jouduin musertamaan unelmasi ap.
elämältä usein paljon vaaditaan, hetki kallis olla voi...
Lähijunassa on nykyään todella harvinaista, että kukaan katsoisi ketään, koska joka ikisellä 2-90 -vuotiaalla on se älyluuri kädessä ja sitä tuijotetaan koko matkan ajan. No ehkä olen nähnyt jonkun iäkkään ihmisen lukevan ilmaisjakelulehteä tai katselevan ikkunasta ulos.
Junassa ei vain yksinkertaisesti kukaan katsele ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä joku saa tällaisista keskusteluista? Eikä tää edes ollut mikään ilmiselvä provo.
Näköjään jostain syystä herättää omituisia kommentteja ainakin. Ihmeellinen asenne monella.
Täällähän on kyllä kaikkea tosi outoa. Eilen joku kysyi asiallisesti balettikouluista Helsingissä ja keskustelu täyttyi kommenteista Helsinginkadun ratikkapysäkeistä.
Ai miksi, eihän niitä edes ole kuin kaksi Hesarilla?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat hyvällä tuulella sunnuntaisin ja hymyilevät siksi, tai omille ajatuksilleen. Ja johonkin sitä pitää junassa katsoa, vääjäämättä myös välillä toisten ihmisten kasvoihin, vaikka itse yritän välttää sitä. Joskus vaan huomaamattaan jää tuijottamaan, vaikka todellisuudessa on ihan omissa ajatuksissaan.
Olen pahoillani, että jouduin musertamaan unelmasi ap.
Meillä on unelma!

Tarkoitat varmaan että meillä OLI unelma. Sehän tuossa juuri murskattiin.
Mä hymyilen yleensä ihmisille ihan ystävällisyyttäni. En kehtaa näyttää hapanta naamaa. Varsinkaan jos joku istuu vastapäätä. Järkyttävää jos joku kuvittelee sitä joksikin muuksi!
Aloitus oli asiallinen, mutta ei kai kukaan ihan tosissaan voi kysyä että "onko naisilla tapana..", ikään kuin kaikilla maailman naisilla olisi tällainen jännittävä tapa katsella vienosti miehiä. Ihan se ja sama mitä nainen ajatteli, hyvin todennäköisesti omia asioitaan ja olit niin lähellä että katse vain epähuomiossa eksyi sinuun. Ja jos vastaus olikin joku muu, niin mitä väliä? Kyllä on miesten itsetunto huonoksi mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Joskus havainnut samanlaista, mutta kun en ole mikään häävin näköinen keski-ikäinen tukeva karvanaama niin olen miettinyt että voi se kai sitten olla huvittuneisuutta. Samoin kun vastaan kävelee hymyilevä nuori nainen niin eka reaktio on että pitää tarkistaa onko sepalus jäänyt auki (ei tietenkään niin että siinä heti käsi haaroihin :D)
😀😁😂. Sait minut, ei pelkästään hymyilemään, vaan nauramaan ääneen.
Mutta ettei nouse hattuun, niin kerron olevani keski-ikäinen tantta.
Itse matkustin bussilla, jossa kuljettajana oli hämmästyttävän kaunis, huoliteltu nuori nainen. Mutta enemmän kuin kauneus, minua ilahdutti ystävällinen palveluasenne.
Mikä juna ja minkä näköinen nainen?
Outoa. Jos nainen olisi kertonut saman, kaikki täällä kilvan huutelisivat "mikset aloittanut keskustelua?" tai "arjen kivoja hetkiä nuo".
Minulla jokainen suhde huomattavasti nuoremman kauniin naisen kanssa on alkanut tuollaisesta silmäpelistä. Kaikki naiset kun eivät ole mitään kuvottavia palstamammoja.