Hävettää sanoa, mutta välillä mietin että tulikohan annettua
lapselle väärä nimi. Onko muita jotka kehtaavat myöntää ajattelevansa joskus samoin?
Kommentit (8)
Ois ihan outoa jos ne ois jonkun toisten nimisiä.
Onneksi kyseessä on vain toinen nimi.
Annoin miehelle " valtuudet" päättää tytölle nimen. . . kun yhtään ei säteillyt itsellä.
Tyttö sai " ihan kivan" nimen, mutta nyt ois monta monituista parempaakin nimeä mielessä. Tyttö jo 5v, joten ei kyllä vaihdetakaan enää nimeä. Olkoon!
onkin yleisempi nimi kuin kuviteltiin...
kolmella lapsellamme on just täydelliset nimet. Ja niitä on muuten yhdessä sukulaisten ja tuttavien kanssa pohdittu ennen päätöstä.
Että kyllähän siihen nimeen tottuu ja se rupeaa tuntumaan omalta. Tällä hetkellä vaan vielä tuntuu välillä jopa vähän " vieraalta" . On muuten poika ja oli tosi vaikea keksiä minkäänlaista nimeä pojalle. Tytölle olisi taas ollut ehdotuksia vaikka kuinka.
-ap-
Ajattelin että olisi hieman erikoinenkin mutta nyt sitten tuntuu tulevan joka paikassa vastaan samannimisiä. Lapsen toinen nimi onkin sitten jo eri juttu. Ei olisi tosin ensimmäiseksi nimeksi sopinut, liian erikoinen siihen.
Välillä vaan hieman kaduttaa, mutta ei se tarkoita että olisin jotenkin hirveän tyytymätön valintaamme.
-ap-