Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut kuvittelevat, että heillä on subjektiivinen oikeus suhteeseen, kun kerran yhteen on menty?
11.01.2019 |
Kerroin toisessa ketjussa, miten parisuhde kanssani ei ole mikään subjektiivinen oikeus, vaan se edellyttää mm. hyvää seksielämää, treffeillä käymistä, keskusteluyhteyttä, läsnäoloa ja kunnioitusta.
Luulisi että tällaista itsestäänselvyyttä ei tarvitsisi erikseen sanoa, mutta minulla on kokemusta useammasta kuin yhdestä kumppanista, jotka ilmeisesti ajattelevat, että kun on kerran parisuhde solmittu, yrittämisen voi jättää.
Ymmärrän, että pidempään seurustellessa voi ilmaantua yhteensopivuusongelmia eikä se toinen välttämättä innostakaan nikn paljon. Jos minun tarpeeni ja rajani ovat liikaa tai eivät sovi, voimme erota yhteisymmärryksessä ilman katkeruutta, se ei ole ongelma. Mutta kun nämä haluavat kuitenkin pysyä yhdessä oleskelusuhteessa, joka ei voi heistäkään olla kauhean ihmeellinen.
Sitä en sitten ymmärrä ollenkaan, miksi niin monet ovat valmiita luopumaan juuri niistä asioista, joiden vuoksi parisuhteeseen on ylipäätään alunperin ryhdytty. Siedetään kumppanin välinpitämättömyyttä, haluttomuutta ja huonoa käytöstä. Sitä ei pitäisi edes harkita.
Onko muilla kokemuksia vastaavista vapaamatkustajista? Miten olette asian hoitaneen?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Minulle mies hoki jo tapailu vaiheessa, että kyllä se arki sieltä tulee ja kohta tulee arki, eikä olisi halunnut sitäkään vähää kuherrella. Miksi sitä jo heti alkuun pitää loitsia.
Jaiks. On kyllä totta se sanonta, että kun ihmiset kertovat, minkälaisia he ovat, pitää kuunnella herkällä korvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle mies hoki jo tapailu vaiheessa, että kyllä se arki sieltä tulee ja kohta tulee arki, eikä olisi halunnut sitäkään vähää kuherrella. Miksi sitä jo heti alkuun pitää loitsia.
Voi mikä nihilisti. Tuleehan se mutta pakkoko pilata heti alkuunsa :(
Eikä sen arjen tarvitse merkitä ankeutta.
En tiedä, mitä se arjen tuleminen sitten ihmisille tarkoittaa. Minä elän kyllä arkea ihan samalla lailla sinkkuna ja suhteessa. Parisuhde on enemmän sellaista, mikä kohottaa keskivertomaanantain arjen yläpuolelle, kun tapaa toista ja pääsee viettämään aikaa yhdessä.
Sitoutumiskammoa jos ei tylsyyttä kestä.
Onkohan sitten samoja ihmisiä, jotka kuvittelevat että se kumppanikaan ei saisi erota..näitä jotka pitävät kynsin hampain kiinni puolisostaan vaikka suhde olisi mitä on ja joutuvat suunnilleen johonkin lataamoon jos tulevat jätetyiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sitten samoja ihmisiä, jotka kuvittelevat että se kumppanikaan ei saisi erota..näitä jotka pitävät kynsin hampain kiinni puolisostaan vaikka suhde olisi mitä on ja joutuvat suunnilleen johonkin lataamoon jos tulevat jätetyiksi.
Kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammoa jos ei tylsyyttä kestä.
Ei kai kyse tylsyydestä ollut vaan siitä, ettei suhde ollenkaan vastaa sitä, miksi suhteessaan ylipäänsä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nämä tarpeet ja rajat sitten ovat ja miksi niihin on niin vaikea vastata? Pyydätkö mahdottomia?
En mielestäni vaadi mitään, mitä ei normaalisti tapahdu ensimmäisten seurustelukuukausien aikana. Haluan käydä ulkona, harrastaa paljon hyvää seksiä, pussailla ja halailla, käydä syvällisiä keskusteluja, kokeilla uusia juttuja, harrastaa, kokkailla yhdessä, kuulla kivoja sanoja, tulla nähdyksi ja arvostetuksi.
Useimmat jaksavat näitä tehdä vähintään sen kolmesta kuuteen kuukautta. Mutta sitten alkaa usein se möllötys, jossa sinusta tulee itsestäänselvyys, jonka kanssa vain kulutetaan aikaa ennen seuraavaa työpäivää. Ja kaikki eivät toki jaksa tätäkään aikaa. Minulle kuitenkin tämä on sitä, mitä haluan parisuhteessa tehdä ihan vakituiseen.
Muistatko itse jatkaa kumppanin kehumista, huomioimista ja arvostamista alkuhuuman jälkeenkin?
Minusta tuollainen kuulostaisi ahdistavalta. Minusta suhteen tasaantuminen ajan myötä on pelkästään luonnollista ja tiettyyn pisteeseen asti jopa toivottavaakin. Tietysti lähtökohta on siinä mielessä eri, että itse haluan ehdottomasti perheen. Mutta ilman lapsiakin olisi jotenkin raskasta elää suhteessa, jossa toisella on koko ajan jalka oven välissä ja häipyy heti jos ei häntä jaksa koko ajan viihdyttää.
Minäkin sain otsikosta väärän käsityksen, tuli vaikutelma että miksi jotkut kuvittelevat että heillä olisi subjektiivinen oikeus kumppaniinsa = vaikka ollaan yhteen menty voi olla muitakin naisia/miehiä kuin se oma.
Onneksi et tarkoittanutkaan sitä. Arki tulee ja suhde muuttuu, jokaisella, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa tylsyyttä ja toisen huomiotta jättämistä/itsestäänselvyytenä pitämistä.
Hamaan vanhuuteen asti voi iloita toisesta ja tehdä siitä yhdessäolosta kivaa, tuo elämä sitten mitä tahansa eteen (sairautta, työttömyyttä, hankalia ihmissuhteita, jne), kyllä se on paljon (molempien) omasta asenteesta kiinni.