Koitko lapsen saamisen henkisenä matkana? Bloggaaja vauhdissa

En nyt kokonaan tuota lukenut, mutta aiheuttaa seuraavia ajatuksia:

Mun mielestä koko elämä on henkinen matka, eikä vain lapsen saaminen. Itselläkin on lapsi, mutta oli mulla matka sitäkin ennen.

Nuo kuolemanuhka-ajatukset taitaa olla tosi yleisiä lapsen syntymän jälkeen. Ainakin yksi äitikaveri avautui siitä, että hän on paljon enemmän alkanut huolta kantaa koko maailman lapsista oman saannin myötä. Hormonit herkistää ja tekee naisesta tavallista empaattisemman ja äidillisemmän, se saattaa ylettyä kauaskin.

Yllätyin, että Maria ei osaa kirjoittaa tuon paremmin. Pilkutuksessa olisi parantamisen varaa.

Masennuksen yhdeksi syyksi voisi joku ounastella myös pettävää renttumiestä, mutta on varmasti mukavampaa kehittää yleviä selityksiä henkisestä kehityksestä kuin nähdä ikävää todellisuutta.

Kyllähän se on itsestään selvää että uuden ihmisen luominen maailmaan on erityinen henkinen matka. On varmasti muitakin isoja juttuja elämässä jotka vaikuttaa esim. kuoleman porteilla käyminen onnettomuuden tai vaikka vakavan sairauden takia tai vaikka puolison tai lapsen kuolema.

Ja toki ihminen käy sitä henkistä matkaa koko elämänsä ajan, askel kerrallaan pikku hiljaa mutta nämä isot jutut on sitten isompia hyppäyksiä lyhyellä aikavälillä. Yleensä lapsen tekeminen on sellainen asia joka avaa ihan uusia juttuja henkisesti, joita ei välttämättä mitenkään muuten voi oivaltaa. Esim. kun tulet itse vanhemmaksi, ymmärrät omia vanhempiasi ihan eri tavalla, ennen katsoit heitä lapsen näkökulmasta ja kun olet itsekin vanhempi näet heidät vajavaisina ihmisinä, eikä pelkästään vanhempina, hyvässä tai pahassa.