En usko mihinkään parisuhderakkauteen enää
En usko että on olemassa mitään aitoa välittämistä ja lojaaliutta. Joo, ihmiset varmaan voi ihastua mutta se on aika harvinaista ja pinnallista, ihastutaan toisen ulkonäköön yms., siihen millaista sosiaalista roolia toinen esittää, mitä se tekee miellyttääkseen. Ja lopulta se ihastuminen haihtuu parissa vuodessa.
Sinkkupalstoilla tuntuu olevan loputon kilpailu johon en halua osallistua. Tuntuu että pitäisi olla tietynlainen ollakseen sinne kelvollinen, erilainen kuin mä olen. Ihmiset mainostavat itseään kliseisillä luonnekuvauksilla. Kaikki kuvittelevat olevansa rehellisiä ja huumorintajuisia ja kaikki naiset mainostavat itseään niin pirtsakoina tapauksina.
Kommentit (13)
Sääli, että että sinulla on tuollaiset kokemukset.
Mä uskoisin, jos vastapuolikin uskoisi. Ei tässä maassa ehkä enää. t. jätetty parin vuosikymmenen jälkeen, koska seksi toisen kanssa parempaa kuulemma.
Ei siihen tarvita kuin pari tarpeeksi karvasta kokemusta parisuhderintamalla, luottamuksen pettämistä jne, niin fiilikset on jo samat kuin ap:lla. Kokemusta on, vaikka kuinka yrittäisi harrastaa optimismia.
Täysin tottahan tuo on. Ihmiset ovat keskimäärin täysin pinnallisia, valheellisia ja eksyksissä. Noin keskimäärin. Emme elä mukavia aikoja, my friend. Aitoa välittämistä, rakkautta ja kiintymystä ei ole, on vain hyötynäkökulmia, joita ihmiset eivät edes halua tunnustaa, koska totuus tekee liian kipeää. Mieluummin eletään itsepetoksessa joka johtaa lopulta itkuun ja hammasten kiristelyyn.
Tuota se vaikuttaa. Siti uskon, että oikeaakin rakkautta on olemassa.
Hyvä, jos tunnistat tämän itsessäsi. Minulle ei ole koskaan ollut vaikeaa löytää aitoa yhteyttä, lämpöä, rakkautta ja välittämistä. Tinderistäkin.
Älä menetä uskoa ja toivoa, koska muuten menetät jotain itsestäsi.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Lojaalisuudestako pitäisi jäädä suhteeseen? Kauhea ajatuskin. Miksi ihmeessä kukaan jäisi huonoon suhteeseen, kun yksinkin pärjää aivan hyvin?
Aitoa rakkautta on, mutta se on harvinaista että kohtaa elämässä sellaisen..
Vielä kaikki tarinat siitä miten suhteesta lähdetään noin vain ykskaks yhtäkkiä vaikka 20 vuoden jälkeen vaikka suhteessa ei edes olisi ollut kummoisia ongelmia ja seksielämääkin ollut loppuun asti. Ehkä toinen sitten on yksin hautonut eroa ja ollut tyytymätön, miten siinä olisi toinen osapuoli yksin voinut korjata sitä suhdetta jos jättämistä suunnitteleva ei puhu mitään asiasta?
Ei näitä nähneenä voi uskoa mihinkään rakkauksiin enää.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kaikki tarinat siitä miten suhteesta lähdetään noin vain ykskaks yhtäkkiä vaikka 20 vuoden jälkeen vaikka suhteessa ei edes olisi ollut kummoisia ongelmia ja seksielämääkin ollut loppuun asti. Ehkä toinen sitten on yksin hautonut eroa ja ollut tyytymätön, miten siinä olisi toinen osapuoli yksin voinut korjata sitä suhdetta jos jättämistä suunnitteleva ei puhu mitään asiasta?
Ei näitä nähneenä voi uskoa mihinkään rakkauksiin enää.
Niin varmaan onkin hautonut kauan. Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs, ihan jokainen. Jossei elämä 20 vuoden jälkeen ole hyvää, niin onhan silloin tehtävä ratkaisu, että muuttaa omaa elämäänsä parempaan suuntaan. Ei siihen auta mitkään suhteen korjausyritykset, jollei ole siihen halua.
Komppaan Ap:ta. Muutama karvas kokemus takana niin ei enää oikein kiinnosta parisuhteen etsintä.
Vimeinen oli työpaikkaromanssi. Meni oikein todella hienosti noin 6 viikkoa kunnes kolleega (nainen) laittoi täysin yllättäen poikki eikä halunnut enää tavata. Lupaili selitystä mutta en koskaan saanut. Tai sain semmosen "ei vaan kolahtanut". Aika epäuskottavaa kun hän itse oli jo puhunut yhteenmuutosta ym. Moikkaili kuitenkin töissä vaikka itse en osoittanut enää kiinnostusta. Halusi pysyä kai kaverina ja säilyttää välit. Näin siihen saakka kunnes laskeskelin vähän asioita ja kysyin tulitko raskaaksi? Ei vastannut mutta sen jälkeen alkoi sairaanloinen välttely työpaikalla vaikka ei mulla mitään vaatimuksia olis ollut enkä edes mitenkään lähestynyt häntä. Tätä kesti 10v. Nyt ei olla enää kumpikaan siinä firmassa. Ei vaan ollut naisella kanttia kertoa. Itse pyysi, että pannaan ilman kumia. Ei sitten ne katumuspillerit toiminu.
Onkohan se aito välittäminen ja lojaalius hukkunut kaiken humputuksen alle..
Ihmisellehän on hyvin tärkeää kuulua johonkin ja nykyään varsinkin monella on tarve haalia itselleen paljon ystäviä ympärilleen. Ihminen on sosiaalinen otus ja tarvitsee sitä laumaa itselleen.
Mutta nouseeko tämä kyseinen lauma ja oma statuksensa laumassa liian tärkeäksi?
Jääkö perhe/puoliso vähemmälle arvoitukselle ja täytyy tietenkin löytää sellainen kumppani, joka nostaisi omaa markkina arvoa laumassa vaikka yhteensopivuus luonteiden puolesta ei olisikaan täydellinen?
Sosiaalinen media ei ainakaan auta asiaa. Tuntuu että moni itsestään selvä ja aito asia muuttuu häilyväksi mitä enemmän someen laittaa itseään.