Onko täällä ketään jolla ei ole ollut elämänsä aikana kuin vain yksi kumppani

ghfghgf kirjoitti:

Minulla on neljäs parisuhde menossa ja nyt vasta tuntuu että tämä voi kestää loppuelämän. On äärimmäisen harvinaista, että ihminen törmää heti ensimmäisenä sellaiseen tyyppiin, joka on niin sopiva että se kantaa kaikki tulevat vuodet ja sen valtavan muutoksen, minkä ihminen kokee neljäänkymppiin mennessä ja senkin jälkeen.

Täsmällään samaa mieltä. Itsellä tilanne "kolmas kerta toden sanoo?". Lisäksi näkisin, että ihmiselle tekee hyvää asua yksinkin ja olla sinkkuna, se on kasvattavaa aikaa jolloin itsenäistyy kunnolla.

Jostain syystä on edelleen jollain tavalla tabu, että kumppanin vaihtaminen voi olla hyvä asia, tai sitten ihanne yhdessä teinistä hautaan - suhteesta elää vaan vahvana. Aina tulee alapeukkuja ja jopa haukkuja, jos erehtyy sanomaan, että ei kannata roikkua väkisin teiniheilassa.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku jaksaa tuijottaa samaa naamaa yli 40 vuotta

Et sitten peiliä varmaan koskaan käytä?

"Onko täällä ketään jolla ei ole ollut elämänsä aikana kuin vain yksi kumppani"

"Onko täällä ketään jolla on ollut elämänsä aikana vain yksi kumppani"

Minulla oli kesäheilä 18 vuotiaana ja seuraava heila onkin sitten nykyinen vaimoni ja olemme olleet yhdessä 30 vuotta.

Tajusimme 17-vuotiaana parhaan ystäväni kanssa tuntevamme toisiamme kohtaan muutakin kuin syvää ystävyyttä (kummatkin siis suht feminiinisiä naisia, jotka eivät ehkä olisi itsestään arvanneet tällaista). Nyt 30-vuotiaana olen häneen vähintäänkin yhtä rakastunut kuin teininä. Minulla ei tule koskaan olemaan ketään muuta. 

o/

Olen 33, mies 36. Tavattiin 12 vuotta sitten, joista avoliitossa nyt 10 vuotta. Lapsia ei ole eikä tule, korkeakoulutertu pariskunta aika kunianhimoisilla uratoiveilla. Ollaan molemmat toistemme ensimmäinen parisuhde, koska ei vaan sitä ennen ollut näköpiirissä ketään, jonka kanssa olisi natsannut.

Mies on sentään joskus teininä pussaillut jonkun muun kanssa, mulle on riittänyt ihan tää yksi vaan ;) Hyvin on suhde kestänyt mun ulkomailla opiskelut sun muut työn perässä muuttamisen ja matkustamiset, ollaan ehkä molemmat tietyllä tapaa aika vakaita ja samalla arvopohjalla (ei, kirkkoon ei kuuluta kumpikaan eikä olla uskonnollisia, kun se nyt monesti ihmisille tulee mieleen tällaisista suhteista).

Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan. Ei tuo naama ainakaan vielä kyllästytä, katsotaan sitten kuuskymppisenä vieläkö on sama mielipide. "Nuoria" ollaan kuitenkin vielä, niin ei parane sanoa ei koskaan..