Onko täällä ketään jolla ei ole ollut elämänsä aikana kuin vain yksi kumppani

No se varmaan riippuu paljon suhteesta. Ihan hyvin kauan toistensa kanssa eläneillä kumppaneilla parisuhde voi muuttua enemmänkin ystäävyydeksi vaikka olisivat alkaneet parisuhteeseen 30-vuotiaina.

Me ollaan mieheni kanssa taivellettu tätä polkua yhdessä nyt 28 vuotta. Jos tässä joskus ero tulee niin uutta miestä en tahdo enää.

Tapasin mieheni 20 v ja hän on minun ensimmäinen ja ainoa. Yhdessä 35 v.

Aloin itse kans seurustelemaan mieheni kanssa nuorena, 15-vuotiaana. Nyt molemmilla ikää 56-vuotta, eli ollaan oltu 41 vuotta yhdessä. Minusta se on hyvä asia että tunteen puolisoaan kohtaan ystävyyttä, mutta enemmän pitää kokea romanttista rakkautta, koska ilman sitä puuttuu intohimo. Me emme ole naimisissa, eikä tod.näk. mennä koskaan, ja koen sen olleen hyvä juttu pitkän suhteen kannalta. Enkä usko, että sinulla ja kumppanillasi olisi jotenkin keskivertoa suurempi riski erota kuin muillakaan, olette kumminkin jo aikuisia, eikä teillä tod.näk. ole enään sellaista teinidraamaa.

Mulla on ollut vain yksi kumppani, siitäkin jo reilut 15v aikaa. Toista ei olekaan sitten löytynyt :)

En kyllä ymmärrä sun pelkoa, etenkin kun itse voitte vaikuttaa suhteeseenne. Ilmeisesti sun tunteet ovat laantuneet kovasti ja tekee mieli uutta ja parempaa?

Omat isovanhempani olivat naimisissa 70-vuotta ja siinä on mielestäni asia joka on tavoittelemisen arvoinen.

Ei yhtään kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Aloin itse kans seurustelemaan mieheni kanssa nuorena, 15-vuotiaana. Nyt molemmilla ikää 56-vuotta, eli ollaan oltu 41 vuotta yhdessä. Minusta se on hyvä asia että tunteen puolisoaan kohtaan ystävyyttä, mutta enemmän pitää kokea romanttista rakkautta, koska ilman sitä puuttuu intohimo. Me emme ole naimisissa, eikä tod.näk. mennä koskaan, ja koen sen olleen hyvä juttu pitkän suhteen kannalta. Enkä usko, että sinulla ja kumppanillasi olisi jotenkin keskivertoa suurempi riski erota kuin muillakaan, olette kumminkin jo aikuisia, eikä teillä tod.näk. ole enään sellaista teinidraamaa.

Miksi ette mene naimisiin?

Olemme 30v pari.

Teininä (15v) tapasimme, kummallakaan ei ole ollut muita seurustelukumppaneita tms.

Naimisissa oltu 10v ja kaksi lasta tullut.

Meillä ei ole koskaan ollut minkäälaisia kriisejä yhdessä, molemmilla hyvin samanlaiset elämänarvot ja periaatteet.

Itse olen kyllä huomannut sen, että ei olla ehkä oltu aivan samallatasolla koskaan muiden ikäistemme ihmisten kanssa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin itse kans seurustelemaan mieheni kanssa nuorena, 15-vuotiaana. Nyt molemmilla ikää 56-vuotta, eli ollaan oltu 41 vuotta yhdessä. Minusta se on hyvä asia että tunteen puolisoaan kohtaan ystävyyttä, mutta enemmän pitää kokea romanttista rakkautta, koska ilman sitä puuttuu intohimo. Me emme ole naimisissa, eikä tod.näk. mennä koskaan, ja koen sen olleen hyvä juttu pitkän suhteen kannalta. Enkä usko, että sinulla ja kumppanillasi olisi jotenkin keskivertoa suurempi riski erota kuin muillakaan, olette kumminkin jo aikuisia, eikä teillä tod.näk. ole enään sellaista teinidraamaa.

Miksi ette mene naimisiin?

Emme ole kokeneet sitä tarpeelliseksi, mielestämme siinä on ennemmin kyse sopimuksesta kuin rakkaudesta. Siinä on myös se että avoliitosta on helpompi lähteä, eikä tunne ns. pakkoa pysyä suhteessa, mutta ei meistä kumpikaan ole halunnut lähteä.

56-vuotta. Wtf?

Minä!

"Aloin itse kans seurustelemaan mieheni kanssa nuorena, 15-vuotiaana. Nyt molemmilla ikää 56-vuotta, eli ollaan oltu 41 vuotta yhdessä"

Miksi et kirjoita myös "41-vuotta yhdessä"? On sinulla varmaan tuohon jokin syy.

Minä. Naimisiin 19-vuotiaana ja nyt yhdessä oltu 43 vuotta. Rakkautta on vieläkin, halaamme usein ja sylittelemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin itse kans seurustelemaan mieheni kanssa nuorena, 15-vuotiaana. Nyt molemmilla ikää 56-vuotta, eli ollaan oltu 41 vuotta yhdessä. Minusta se on hyvä asia että tunteen puolisoaan kohtaan ystävyyttä, mutta enemmän pitää kokea romanttista rakkautta, koska ilman sitä puuttuu intohimo. Me emme ole naimisissa, eikä tod.näk. mennä koskaan, ja koen sen olleen hyvä juttu pitkän suhteen kannalta. Enkä usko, että sinulla ja kumppanillasi olisi jotenkin keskivertoa suurempi riski erota kuin muillakaan, olette kumminkin jo aikuisia, eikä teillä tod.näk. ole enään sellaista teinidraamaa.

Miksi ette mene naimisiin?

Emme ole kokeneet sitä tarpeelliseksi, mielestämme siinä on ennemmin kyse sopimuksesta kuin rakkaudesta. Siinä on myös se että avoliitosta on helpompi lähteä, eikä tunne ns. pakkoa pysyä suhteessa, mutta ei meistä kumpikaan ole halunnut lähteä.

Entä jos miehesi haluaakin joskus naimisiin ja hän kosii sinua, miten reagoisit?

En kyllä ymmärrä miten joku jaksaa tuijottaa samaa naamaa yli 40 vuotta

Vierailija kirjoitti:

Itse aloin seurustelemaan mieheni kanssa 14-vuotiaana ja olemme olleet nyt yhdessä 10-vuotta. Mietin vain että tuleeko teininä aloitetut suhteet oikeasti kestämään koko elämän läpi. Pelkään myös sitä että meistä tulee enemmän kavereita kuin seurustelukumppaneita.

Joskus voi tulla kavereiden sijaan myös vihollisiksi. 

Puolisoni oli elämäni eka seurustelukumppani, olimme tuolloin 16 & 17 -vuotiaita. Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut ja yhä ollaan yhdessä. Mutta ei todellakaan onnellisesti eikä kauaa. Viimeiset vuodet ovat olleet silkkaa kärsimystä kummallekin. Ero on tulossa. Lopulta kaikki vaan hajosi.

Olemme liian erilaisia, tai kasvoimme erilaisiksi. Emme niin nuorina tunteneet itseämme, emme tienneet keitä olemme ja mitä haluamme.

Lasketaanko neljät treffit parisuhteeksi? Jos, niin täytän ap:n vaatimukset. Jos ei, niin ei ole koskaan ollut kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan mieheni kanssa taivellettu tätä polkua yhdessä nyt 28 vuotta. Jos tässä joskus ero tulee niin uutta miestä en tahdo enää.

Onnittelut, suoraselkäistä, arvostukseni ansaitset.

Itse ollut yhden naisen mies, eli olen "vain yhden kumppanin mies" ja ollut suhteessa jo 27uotta, teinistä alkaen.

Tosin naiseni ei ollutkaan yhden miehen nainen vaan päätti kokeilla toista ja perään haikailee.

Eroakin miettii.

Jos tästä ero joskus tulee, niin naiseni todennäköisesti hyppää rakastajattarensa kainaloon tai löytää uuden, itse ajattelin jääväni tai todennäköisesti jäänen erakoksi.

Vitutus on korkea, kun haaveilin koko elämän kestävästä rakkaudesta elämä loppuun asti ja lojaaliudesta kuin saduissa konsanaan.

Minulla on neljäs parisuhde menossa ja nyt vasta tuntuu että tämä voi kestää loppuelämän. On äärimmäisen harvinaista, että ihminen törmää heti ensimmäisenä sellaiseen tyyppiin, joka on niin sopiva että se kantaa kaikki tulevat vuodet ja sen valtavan muutoksen, minkä ihminen kokee neljäänkymppiin mennessä ja senkin jälkeen.