Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita jotka eivät saa aikaiseksi opiskella itsenäisesti?

Vierailija
07.01.2019 |

Opiskelen toista tutkintoani eräässä ammattiopistossa, alalla joka ei nyt sitten kuitenkaan sekään taida ihan omani olla, vaikka opinnot osaavat myös olla mielekkäitä. Varmaan tälläkin on vaikutusta, mutta...

Kahtena ensimmäisenä vuonna opiskelumme oli aikataulutettua ja eteni lukujärjestyksen mukaan, jokainen teki kunakin päivänä samaa työtä ja jos joku oli silloin poissa, niin joutui tekemään kyseisen työn jossain muussa välissä, yleensä päällekkäin toisen homman kanssa. Tällöin myös opintoja oli joka tai lähes joka päivä, jotain 8-12 ja 8-16 välillä. Tuollainen rytmi sopi minulle, poissaolopäiviä oli lukuvuoden aikana muutama kun olin sairaana. Ei sitä edes halunnut olla pois, koska ei halunnut stressiä tekemättömistä hommista.

Tämä kolmas vuosi on ollut kohdallani ihan velttoilua. Ensimmäisessä jaksossa tosin oli yksi aikataulutettu kurssi ja sen jaksoin hyvin käydä, koska oli pakko. Oli motivaatiota ja energiaa siihen, kun se oli selkeää eikä sellaista haahailua kuin ns. vapaammat kurssit joita muuten tämä lukuvuosi on ollut.
Meillä kolmannen vuosikurssin opiskelijoilla ei siis ole enää lukujärjestystä, vaan jokainen tekee omaan tahtiin. Ja tämä taas ei minulle ole lainkaan sopivaa. Olen aika mukavuudenhaluinen ja joissain asioissa laiskakin. Olen myös melkoinen kotihiiri, joten kun ei ole pakko koululla aikaa viettää 8-16 eikä ole mitään lukujärjestystä, en niin myöskään tee. En välttämättä jaksa raahautua joka päivä koululle ja jos raahaudun, niin lähden yleensä puolen päivän aikaan jo pois. Illalla vielä olen kyllä ihan menossa, mutta jotenkin aamulla sitä kuitenkin ajattelee menevänsä sitten huomenna ja perään selittelee itselleen miksi juuri tänään ei tarvitse mennä.

Olen kyllä saanut hommat lopulta hoidettua ja enää ei olisikaan paljoa jäljellä. Olisin silti kyllä varmaan jo valmistunut, jos vain olisin saanut itseni potkittua koululle joka päivä ja olemaan siellä pitkälle iltapäivään... Mutta kun ei. Me olemme luokan kanssa keskustelleet tästä asiasta ja moni muukin on valitellut samaa, että kun ei ole pakko niin ei jotenkin vaan saa aikaiseksi ja lukujärjestyksellinen opiskelu oli mielekkäämpää. Osa tosin jaksaa silti raahata itsensä päivittäin koululle, osa meistä ei... Onneksi kohta alkaa viimeinen työssäoppiminen, niin ehkä sitä taas muistaa ettei olekaan ihan täysin laiska p***a, kun kykenee vielä tekemään töitä 8-16 viitenä päivänä viikossa.

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ilmeisesti ole muita. :D

Vierailija
2/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

On muita. Tuollainen ennalta annettu tuntijärjestys ja organisoidut tehtävät olisi mulle ihan unelma. Nyt mä en saa aikaiseksi edes ilmoittautua kursseille saati tehdä mitään niiden eteen. Itseohjautuvuus puuttuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli sama kun kävin aikuispuolen lukion jälkeen. Koululle jaksoi pääasiassa mennä vaan jos oli tunteja, ja jos ei ollut niin tuli oltua vain pari tuntia. Vähän sain tsempattua sillä, että alotin muutaman oman projektin mitä pystyi vain koulussa tekemään. Silloin jaksoin kouluun melkein joka päivä ja tein iltapäivään asti.

Vierailija
4/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitääkö sinne koululle sitten raahautua joka päivä koko päiväksi? Mitä siellä sitten teet? Mä tein kotona aina niin paljon kuin mahdollista. Klulussa kävin vain jos mulla ei kotona ollut jotain tiettyä ohjelmaa tai kirjastolla hakemassa kirjoja.

Vierailija
5/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa pitää, jos haluaa valmistua nopeasti. Kirjallisia voi tehdä kotona, mutta käytännön harjoitukset pitää tietysti tehdä koululla.

-ap

Vierailija
6/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, sama ongelma. Todella vaikea pitää ajatukset siinä missä pitäisi. Opiskelen toista yliopistotutkintoani. Olen nyt vanhempana tullut siihen tulokseen, että mulla on vähän adhd-aivot, en pysty pitkään keskittymään samaan. Huomaan, että sujuu paremmin, jos annan itselleni luvan tehdä välillä jotain muuta. Kokeile aikatauluttaa opiskelusi lyhyisiin jaksoihin ja varaa mieluisaa puuhaa väliaikoihin. Itse olen dekkarihullu, joten aina opiskelun välissä luen dekkaria. Jaksot ovat lyhyitä, tyyliin vartti opiskelua, 10 min dekkaria.

Tai saatan keskittyä paremmin hieman hälyisämmässä ympäristössä, menen esimerkiksi kaupunginkirjastoon ja seurailen samalla ihmisiä. Lukioaikoina katsoin samalla aina Kauniita ja rohkeita, kirjoitin 5 L:ää. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö sinne koululle sitten raahautua joka päivä koko päiväksi? Mitä siellä sitten teet? Mä tein kotona aina niin paljon kuin mahdollista. Klulussa kävin vain jos mulla ei kotona ollut jotain tiettyä ohjelmaa tai kirjastolla hakemassa kirjoja.

Periaatteessa pitää, jos haluaa valmistua nopeasti. Kirjallisia voi tehdä kotona, mutta käytännön harjoitukset pitää tietysti tehdä koululla.

-ap

Mitä valtavia projekteja sun pitää käytännössä tehdä siellä koululla? Meillä oli ainakin jokin projekti ja siitä raportointi. Käytännön tekeminen ei vienyt niin paljon aikaa kuin siihen liittyvät kirjalliset työt. Eikä sinne koulun harkkatilaan aina olisi päässytkään tekemään, kun välineitä, laitteita ym. oli rajallinen määrä. Ei olis tullut mitään, jos jokaikinen opiskelija olis ollut tekemässä käyrännön harjoituksia joka päivä klo 8-16.

Mitä sä opiskelet?

Vierailija
8/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua huttua. Opiskelen myös toista tutkintoa korkeakoulussa, eikä meinaa tulla mitään. Motivaatio on matalalla muutenkin ja kun tehtävillä on vain yksi palautuspäivä lukuvuoden lopussa, niin aika vähän on pisteitä kertynyt...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö sinne koululle sitten raahautua joka päivä koko päiväksi? Mitä siellä sitten teet? Mä tein kotona aina niin paljon kuin mahdollista. Klulussa kävin vain jos mulla ei kotona ollut jotain tiettyä ohjelmaa tai kirjastolla hakemassa kirjoja.

Periaatteessa pitää, jos haluaa valmistua nopeasti. Kirjallisia voi tehdä kotona, mutta käytännön harjoitukset pitää tietysti tehdä koululla.

-ap

Mitä valtavia projekteja sun pitää käytännössä tehdä siellä koululla? Meillä oli ainakin jokin projekti ja siitä raportointi. Käytännön tekeminen ei vienyt niin paljon aikaa kuin siihen liittyvät kirjalliset työt. Eikä sinne koulun harkkatilaan aina olisi päässytkään tekemään, kun välineitä, laitteita ym. oli rajallinen määrä. Ei olis tullut mitään, jos jokaikinen opiskelija olis ollut tekemässä käyrännön harjoituksia joka päivä klo 8-16.

Mitä sä opiskelet?

Laboratorioalan harjoituksia jotka on tosiaan pakko tehdä koululla, kun eipä niitä muuallakaan voi tehdä. :D Jotkut työt on lyhyempiä, jotkut pidempiä ja voivat viedä useamman päivän. Meillä myös välineitä ja tällä hetkellä etenkin tilaa rajallinen määrä ja se kyllä vaikeuttaa meilläkin. Vaikka välineitä yleensä pitäisi olla niin että kaikille riittää, mutta tällä hetkellä ei niin ole.

-ap

Vierailija
10/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ensiksi pois palstalta jos opiskella pitäis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluatko kertoa laboratorio alasta enemmän? Minuakin voisi kiinnostaa kyseinen ala. Onko se ammattikoulu tasoinen? Ja miten se eroaa bioanalyytikosta?

Vierailija
12/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ihan sama ongelma, itsenäinen aikatuluton opiskelu on vaikeaa. Yritä tehdä itsellesi aikataulu ja pysyä siinä. Keksi aikataulusta lipsumiselle niin paha rangaistus, ettet halua sellaista toteuttaa. Tai sitten palkitse itsesi aikataulun noudattamisesta. Yhteisiä aikatauluja on helpompi noudattaa, kokeile sopia jonkun opiskelukaverin kanssa yhteisiä aikatauluja, niin ei tule lipsuttua niin helposti. Kirjallisille kotihommille suosittelen esim. kirjastoa. Kone ja eväät mukaan ja jonnekin muualle istumaan. Näin työskentelyaika tulee käytettyä tehokkaammin kuin kotona nysväten, jossa on aina jotain parempaakin tekemistä. Tsemppiä loppuopintohin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haluatko kertoa laboratorio alasta enemmän? Minuakin voisi kiinnostaa kyseinen ala. Onko se ammattikoulu tasoinen? Ja miten se eroaa bioanalyytikosta?

Laboratorioalan pt on joo ammattiopistotasoinen. Amk:ssa on sitten laboratorioanalyytikon koulutus joka on sinäänsä aika samanlainen, mennään vähän syvemmälle.

Laborantti on siis kemian alalla töissä, esimerkiksi tehtaissa tai tutkimuslaitoksissa, mutta ei voi työskennellä sairaalassa mikä on taas bioanalytiikon työkenttää. Moni laboranttihan jatkaa bioanalyytikon koulutukseen mihin laboratorioalan pt antaa ihan hyvän pohjan, kun esimerkiksi mikrobiologiaa opiskellaan muutama kurssi.

Kannattaa googletella laborantti tai laboratorioalan perustutkinto, niin löytyy koulutusta antavien ammattiopistojen sivuja ja opetussuunnitelma. :)

-ap