Puhutteko ääneen?

Jos kiroilu katsotaan puhumiseksi, kyllä. Muuten en puhu itsekseni, mutta jos tavara tippuu tai tulee muu minivastoinkäyminen, ärräpäät lentelee.

Itselläni on tapana puhua ihan kauheasti ääneen yksin ollessani. Saatan vaikka päivitellä ääneen jotain päivän tapahtumia tai aprikoida jotain syvällistä asiaa. Yritän päästä tavasta eroon, ja siirtää sen pään sisäisiksi ajatuksiksi, etten vaikuttaisi niin oudolta, tai vahingossa möläyttäisi joskus jotain ääneen julkisella paikalla.

Välillä ajattelen pääni sisällä tavallaan vaistomaisesti ilman, että ajatukseni kerkeävät muodostumaan sen enempää lauseiksi asti, mutta toisinaan, jos mieleeni tulee jotain askarruttavampaa tai hankalampaa settiä, istun alas, ja ajattelen tietoisesti ihan lauseina, käyden yksinpuhelua päässäni.

Joskus mietin, että missä menee hulluuden raja. Millaiset ajatukset ovat merkkejä hulluudesta. Mitenköhän tai millaisia ajatuksia muut ihmiset ajattelevat? Tuntuu, että jotkut itseään tosi normaaleina pitävät ihmiset tuomitsevat muita hulluiksi niin helposti, mutta ovatkohan he itse sitten kuitenkaan niin "normaaleja", vai onkohan heillä jotain tosi outoja ajatuksia tai tapoja, joista he eivät edes itse ole kovinkaan tietoisia.

Mitä sinä pidät outona?

En ole koskaan tuota harrastanut. Tuntuisi vain tyhmältä.

Mä menin joskus kauppaan (juuri ennen sulkemisaikaa) ostamaan jugurttia, ja juttelin vitsillä jugurttipurkeille maitohyllyllä, tyyliin: "En mä sua osta. Ja älä sä luulekaan, että mä sua haluaisin. Ja sinä siinä alahyllyllä; Sä olit ihan kauhea floppi, kun mä sua viimeksi testasin. Sinä ylähyllyn punakylkinen sankari, hahhahhah, älä unta näe. Mutta sinä siinä, sinut minä ostan ja pistelen poskeeni." Ja sitten kun käännyin ympäri, takanani oli entinen opettajani. Olin ollut ihan varma, ettei lähelläni olisi ketään, kuka näkisi tai huomaisi. Sen jälkeen olen kovasti koettanut vältellä minkäänlaista ääneen puhumista julkisilla paikoilla.

Puhun ääneen. Kissalle. Voin sanoa: nyt mennään kyllä laittamaan ruokaa. (En siis sano ääneen että nyt laitan spagettia, laitetaanpa kattila levylle....) Ja :nyt äiti menee suihkuun. Tai: äiti käy kaupassa, kissa oottaa kiltisti kotona.

Kyllä, sanon kissalle itsestäni äiti.

Kyllä, asumme kaksin.

Ainoastaan silloin kun olen erittäin turhautunut/vihainen, eli töissä. Onneksi juuri koskaan kukaan ei ole kuuntelemassa, mutta joskus joudun muistuttamaan itsenäni (ääneen) että nyt hiljaa. Olisi todella noloa jos asiakas tai kukaan muukaan kuulisi mitä manailen. Yleensä en nimittäin kiroile koskaan ja käyttäydyn todella hillitysti.

Puhun. - Puhun luultavasti enemmän kuin, mitä itse ehkä tiedostankaan. - Nykyisin on se hyvä puoli, että kun muut näkevät minun esimerkiksi puhuvan tai herraparatkoon lauleskelevan itsekseni autossa, niin voin uskotella itselleni heidän ajattelevan minun puhuvan ja melskaavan hands freehin...