Varakaverina olo? Miksi?
Muutama entinen läheinen ystävä ottaa yhteyttä vuoden tai parin välein. Yksi asuu samassa kaupungissa, pari kauempana.
Elämä on vienyt eri suuntiin ja minä jossain vaiheessa lopetin yhteydenotot, kun se tuntui yksipuoliselta silloin. Pitkän hiljaiselon jälkeen he edelleen kysyvät kuulumisia harvakseltaan, kertovat omansa ja "olisi niiin ihana nähdä!", mutta sitten ei kuitenkaan ehdoteta tapaamista tai jos ehdottavat, niin se jostain syystä peruuntuu.
Minä en oikein ymmärrä tätä, tuntuu jotenkin feikiltä. Miksi he toimivat näin? Ajattelevatko, että ehkä joskus vielä tarvitsevat minua ja siksi pitävät yhteyksiä yllä?
Onko kellään samankaltaisia kokemuksia?
Kommentit (23)
Olenko törkeä, jos jatkossa "unohdan" vastata? Vai sanonko suoraan?
En haluaisi edes kertoa oikeita kuulumisiani ihmisille, jotka eivät muuten ole enää elämässäni. Ap
Olette erilaisia ihmisiä. Jollekin riittää viestit, toiselle ei. Älä ole katkera!
Häh...? Mulle on ihan normaalia että monia kavereita näkee vain kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Elämä vaan on niin kiireistä ettei ehdi sen useammin, varsinkin jos asutaan etäällä.
Ihmissuhteet muuttuvat joskus velvollisuuksiksi - puolin ja toisin - mutta on vaikea päästää irti. On helpompi ajatella, että ihminen on edelleen mukana elämässä, "siellä jossain" tarvittaessa tavoitettavissa ja saatavilla.
Ei kaikki ole niin sosiaalisia ja muutenkin se muuttuu iän myötä. Nuoruudessa kavereita näki jopa kerran viikossa, nykyään perheellisenä hyvä jos edes pari kertaa vuodessa.
Eihän ne välttämättä tapaa muitakaan sen useammin.
Monelle riittää perhe ja työkaverit sosiaalisiksi suhteiksi. Ei se tarkoita että jotenkin väheksyisi niitä muita kavereita. Kyläilykulttuurikin on muutenkin vähentynyt, yhteyttä pidetään muuten kuin kasvokkain.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki ole niin sosiaalisia ja muutenkin se muuttuu iän myötä. Nuoruudessa kavereita näki jopa kerran viikossa, nykyään perheellisenä hyvä jos edes pari kertaa vuodessa.
Näinhän se on. Itsellä on kolme lasta ja kiireinen työ, kavereita näkee muutamien kuukausien välein, joskus voi mennä puolikin vuotta. Mutta samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtävät. Mutta sitten on niitä kavereita jotka elävät sinkkuina tai joilla ei ole paljon velvollisuuksia hoidettavana, joku on työttömänäkin, haluaisivat edelleen nähdä yhtä usein kun joskus teineinä, eivätkä oikein ymmärrä että mulla ei samalla tavalla aikaa enää ole...
Vierailija kirjoitti:
Monelle riittää perhe ja työkaverit sosiaalisiksi suhteiksi. Ei se tarkoita että jotenkin väheksyisi niitä muita kavereita. Kyläilykulttuurikin on muutenkin vähentynyt, yhteyttä pidetään muuten kuin kasvokkain.
Tämä. Taitaa ap:lla olla aika vilkas mielikuvitus??
Vierailija kirjoitti:
Häh...? Mulle on ihan normaalia että monia kavereita näkee vain kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Elämä vaan on niin kiireistä ettei ehdi sen useammin, varsinkin jos asutaan etäällä.
Ymmärrän hyvin, että monella on näin. Minun tapauksessani taustalla on kokemus yksipuolisista ystävyyksistä, joissa minä tein sen kaiken "työn". Nyt asetelma on kääntynyt yhteydenottojen osalta päälaelleen, mutta tapaamisia varten ei aikaa tunnu löytyvän. Ehkä tosiaan haluamme eri asioita, kuten joku kirjoittikin. Ap
On mullakin noita, enpä perusta heistä paljoakaan, ja vastaan silloin tällöin tuleviin heidän omien kuulumisten monologiin, että mitäs täällä, samaa vanhaa, linnut laulaa ja aurinko paistaa, hyvää joulua/kevättä/juhannusta/loppu elämää sullekin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki ole niin sosiaalisia ja muutenkin se muuttuu iän myötä. Nuoruudessa kavereita näki jopa kerran viikossa, nykyään perheellisenä hyvä jos edes pari kertaa vuodessa.
Näinhän se on. Itsellä on kolme lasta ja kiireinen työ, kavereita näkee muutamien kuukausien välein, joskus voi mennä puolikin vuotta. Mutta samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtävät. Mutta sitten on niitä kavereita jotka elävät sinkkuina tai joilla ei ole paljon velvollisuuksia hoidettavana, joku on työttömänäkin, haluaisivat edelleen nähdä yhtä usein kun joskus teineinä, eivätkä oikein ymmärrä että mulla ei samalla tavalla aikaa enää ole...
Minua ei ole haluttu nähdä moneen vuoteen. Tai on "haluttu", mutta ei kuitenkaan ole nähty vaivaa tapaamisen järjestämiseksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet muuttuvat joskus velvollisuuksiksi - puolin ja toisin - mutta on vaikea päästää irti. On helpompi ajatella, että ihminen on edelleen mukana elämässä, "siellä jossain" tarvittaessa tavoitettavissa ja saatavilla.
Tämä. Siksi joulutervehdys kerran vuodessa.
En mielestäni ole katkera, mutta ihmettelen tätä ilmiötä. Ap
Mulla on iänkaikkisen vanha tuttu, jonka kanssa ihan sattumalta muutimme samalle paikkakunnalle. Ensin hän oli kauhean aktiivinen siinä, että nähdään ja vierailuita oli tasaseen puolin ja toisin.
Sitten yhden kerran, kun olimme lasten kanssa heillä synttäreillä, sanoi hän minun olevan varavieraana, kun xx ei päässyt tulemaan. Siitä se sitten alkoi. Milloin ikinä nähdään niin hirveesti juttua, eikä irti meinaa suustaan päästä ja aaaaina olisi niiiin kiva nähdä, mutta kas kummaa, ikinä ei sovi ja kaikki on vaan sanahelinää. Todella ärsyttävää! Ei mulla ole MITÄÄN PAKKOA häntä nähdä, on mulla muutakin tekemistä, mutta aina sama juttu. Ei suomalaiseen kulttuuriin sovi tämä usalainen tyyli. Suomalainen sanoo, mitä tarkoittaa ja silloin kun se sen sanoo niin tuumasta toimeen! Näinhän meidät suomalaiset aina maailmallakin kuvataan - sanansa pitävinä, eikö?
Usan meininkiä voisi hyvin olla, kuten edellinen kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
On mullakin noita, enpä perusta heistä paljoakaan, ja vastaan silloin tällöin tuleviin heidän omien kuulumisten monologiin, että mitäs täällä, samaa vanhaa, linnut laulaa ja aurinko paistaa, hyvää joulua/kevättä/juhannusta/loppu elämää sullekin :)
Kiitos tästä, näin taidan minäkin toimia jatkossa :) Ap
He varmasti ajattelevat, että ystävyytenne jatkuu vielä ja siksi ottavat yhteyttä säännöllisesti. Minäkin odotan sitä, että selviän näistä ruuhkavuosista ja on taas enemmän aikaa itselle ja ystäville.
Vierailija kirjoitti:
He varmasti ajattelevat, että ystävyytenne jatkuu vielä ja siksi ottavat yhteyttä säännöllisesti. Minäkin odotan sitä, että selviän näistä ruuhkavuosista ja on taas enemmän aikaa itselle ja ystäville.
Mitä jos se ystävä ei jaksa odottaa vuosia?
Aiemmin siis minä pidin enemmän yhteyttä, kysyin kuulumisia ja ehdotin tapaamisia. Ap