Onko kaikki hyvin käyttäytyvät lapset alistettuja ja henkisesti pahoinpideltyjä

Höpö höpö.

Lapseni on joskus myös raivonnut julkisesti. Yleensä hän kuitenkin käyttäytyy sivistyneesti.

Minkä hetken perusteella jaat kasvatusneuvoasi?

Ei kaikki. Mutta lapsi joka on kasvatettu rakastamaan itseään terveellä tavalla, yleensä myös osaa ilmaista itseään ja tunteitaan. Se on kuitenkin eri asia kuin itkupotkuraivari, joka taas voi käydä väsyneelle lapselle vaikka olisi kuinka hyvätapainen.

Huono. Mutta ei pidä paikkaansa. Minä, siskoni ja veljeni olemme jo lapsina käyttäytyneet todella hyvin, äiti oli aina ylpeä kun sai kehuja hyväkäytöksisistä lapsista. Olemme luonteeltamme kaikki kilttejä, rauhallisia ja vähän ujoja. Aina saimme kotona rakkautta, ymmärrystä eikä meitä koskaan "alistettu tai pahoinpidelty henkisesti."

Lapsi joka raivoaa 4v ikävuoden jälkeen on huonosti kasvatettu kun ei ole vielä oppinut ettei raivoamisella saavuta yhtään mitään. Hänelle on annettu periksi joka on jo lapsen henkistäpahoinpitelyä kun annetaan oppia huonoja malleja jotka vievät ongelma-kierteeseen oikeassa maailmassa.

Ei todellakaan.

Nykyään uskotaan että jopa uhmaikä ja teinin kapina on enemmän reaktiota ympäristön ymmärtämättömään käytökseen

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki. Mutta lapsi joka on kasvatettu rakastamaan itseään terveellä tavalla, yleensä myös osaa ilmaista itseään ja tunteitaan. Se on kuitenkin eri asia kuin itkupotkuraivari, joka taas voi käydä väsyneelle lapselle vaikka olisi kuinka hyvätapainen.

1-vuotiaalta tai esim. uhmaikäiseltä ei voi odottaa samaa käytöstä kuin 10-vuotiaalta.

Ei todella. Lapset joista ei välitetä ovat hyvinkäyttäytyvien vastakohtia.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään uskotaan että jopa uhmaikä ja teinin kapina on enemmän reaktiota ympäristön ymmärtämättömään käytökseen

No ei pidä paikkaansa. Uhmaikä on tärkeä vaihe lapsen kehityksen kannalta. Vanhemmat tosin voisivat miettiä, että kannattaako esim. väsyneen pikkulapsen kanssa mennä kauppaan vai voisiko ostokset hoitaa myöhemmin. Väsynyt lapsi voi saada ne itkupotkuraivarit kaupassa.

Omani on ainakin luonteeltaan tosi kiltti, niin kuin minä ja mieheni olemme olleet lapsena(ja olemme edelleen). Kyllä hän uskaltaa näyttää tunteitaan joka paikassa, mutta ei se tunteiden näyttäminen ole mitään hillitöntä raivoamista. On meillä kotona selkeät rajatkin, mutta ei niistä kiinni pitämien ole ollut kovin vaikeaa, kun lapsi on luontaisesti kiltti ja helppo. En usko, että on mitenkään alistettu enkä koe pahoinpiteleväni häntä henkisesti, kun 90% tilanteista selviää vain puhumalla ja perustelemalla.

Ystäväni lapset taas ovat tempperamentiltaan paljon haastavampia ja heille on lisäksi annettu kaikessa periksi. Lapset vänkäävät, ruikuttavat ja raivoavat, kunnes saavat haluamansa. En osaisi itsekään olla vanhempi tuollaisille lapsille, joten en viitsi arvostella ystävääni. Kiitän vaan hiljaa mielessäni onneani, etteivät ole minun lapsiani. Silti tuntuu pahalta, kun ystävä aina jossain vaiheessa raivostuu ja huutaa kurkku suorana lapsilleen. Se menee ehkä jo lähemmäs henkistä pahoinpitelyä.

Hyvin käyttäytyvillä lapsilla on usein asialliset vahemmat, jotka eivät esimerkiksi provosoi lapsia tahallaan (useimoien amerikkalaisten (humorististen) perhesarjojen vanhemmat tekevät tuota koko ajan, ja oikessa elämässä heidän lapsensa eivät todellakaan toimisi niin kuin ao. sarjoissa), kohtele epäoikeudenmukaisesti, epäasiallisesti tai ikään sopimattomasti, kaikkia näitä olen nähnyt, ja kaiken tuollaisen poissaolo jo tuottaa hyvää käytöstä lapsissa. Useimmat tuntemani ns. hyvin käyttäytyvät lapset kyllä kotioloissa saavat ihan olla kiukkuisia, pahoilla mielin tai muuten ärripurreina ilman että siitä on mitään hirmuisia seuraamuksia - mutta useimmilla hyvin kohdelluilla, ei-teini-ikäisillä ei ole syytä tai tarvetta olla sellainen koko ajan.

Sitten tietenkin on lapsia, joilla on "vaikeampi" temperamentti, esimerkiksi kiihkeitä, erityisen tarvitsevia tai hyvin vastahankaisia, joita pitää pikemminkin auttaa tunnistamaan omat vahvuutensa ja kuinka käsitellä omia tunnekuohuja silloin kun se on tarpeen (joskus on hyvin ok olla vihainen), samalla tavalla kuin hyvin yhteistyöhaluisia ja huomioonottavia opetetaan esimerkiksi tunnistamaan ja välttämään hyväksikäyttöä.

Tämä siis tietenkin ideaalimaailmassa...

Jokainen lapsi joka EI riehu ja raivoa, ON alistettu. Ei uskalla ola oma itsensä ja näyttää tunteitaan.

Mä olen.

Olen luonteeltani villi ja helposti innostuva. Istuin 2 ekaa kouluvuotta poikien kanssa jälki-istunnoissa. Kotona oli hyvin kova kuri, fyysistä väkivaltaa käytettiin.

Nykyään moni luulee, että olen luonnostani tasainen ja rauhallinen luonne. En ole. Olen aikasmoinen säheltäjä ja viheltäjä edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään uskotaan että jopa uhmaikä ja teinin kapina on enemmän reaktiota ympäristön ymmärtämättömään käytökseen

No ei pidä paikkaansa. Uhmaikä on tärkeä vaihe lapsen kehityksen kannalta. Vanhemmat tosin voisivat miettiä, että kannattaako esim. väsyneen pikkulapsen kanssa mennä kauppaan vai voisiko ostokset hoitaa myöhemmin. Väsynyt lapsi voi saada ne itkupotkuraivarit kaupassa.

Näin kuitenkin uskotaan. Lapsi harjoittelee tahtomista. Se kuuluu ikään. Mutta ylimitoitetut raivarit on tosiaan reaktioita

Meillä lapset kyllä näyttävät tunteitaan, suuttuvat ja saavat raivokohtauksia kotona mutta koulusta on tullut aina palautetta että ovat hyvin käyttäytyviä lapsia. Kavereiden kanssa ei tule riitoja ja kahnauksia vaan heillä on laaja ystäväpiiri.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lapsi joka EI riehu ja raivoa, ON alistettu. Ei uskalla ola oma itsensä ja näyttää tunteitaan.

Riehuballa ja raivoavalla lapsella on paha olla..ei ole perusturvaa

Lapsi oppii esimerkeistä. Kun on hyvin käyttäytyvät vanhemmat, lapsikin kasvaa hyvinkäyttäytyväksi. Ei siinä alistamista tai muuta tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lapsi joka EI riehu ja raivoa, ON alistettu. Ei uskalla ola oma itsensä ja näyttää tunteitaan.

En minä koskaan lapsena riehunut ja raivonnut enkä edelleen aikuisenakaan.

Kerroin ja kerron kuitenkin mielipiteeni, jos en ole tyytyväinen johonkin asiaan.

Niin ja vanhempani olivat super rauhallisia, eivätkä huutaneet vaikka teini-iässä tein teini-ikäisen tyhmyyksiä. Minut laitettiin rangaistukseksi talkootöihin, joihin vanhempani yleensä osallistuivat vapaaehtoisesti.

Jos lapsi riehuu jatkuvasti julkisilla paikoilla, päiväkodissa, koulussa, se on merkki huonosta kasvatuksesta. Kotona saa riehua, tiettyyn rajaan asti sielläkin.

Kyllä se huono käytös on epätoivon merkki ja hyvä käytös kertoo tasapainoisuudesta.