Mies ei tullut yöksi kotiin
Hän oli illalla viettämässä aikaa veljensä luona, jossa oli hänen muitakin sukulaisia. Ei tietääkseni juonut alkoholia, mutta kertoi muiden olleen aika kännissä. Odotin pitkään ja kyselin koska hän tulee. Kahdelta laittoi viestin, että tulee nyt, eikä sen jälkeen hänestä ole kuulunut mitään. Olen yrittänyt soittaa, mutta puhelin on kiinni. Tämä on ensimmäinen kerta kun ei ole tullut kotiin yöksi, joten pelkään että jotain on sattunut. Olen laittanut viestin hänen veljelleen, mutta ei ole vielä vastannut. Ehdotatte varmaan toista naista, mutta siihen en usko ollenkaan, mutta kukapa nyt omasta miehestä sellaista uskoisikaan.
Kommentit (49)
Perus miesvihaprovoa pukkas nyt liukuhihnalta.
Öö, miksi oli noin myöhään jos muut olivat kännissä ja hän ei juonut? Kauanko olette olleet yhdessä?
Soita veljelle. Soita heidän äidilleen, sillä varmaan veljen osoite. Millä kulkuneuvolla miehesi piti tulla?
Yleensä ne miehet kömpii iltapäivällä kotiin kun onkin "jääty kaverin sohvalle nukkumaan jatkoilla"
Entä sitten? Oletko sinä miehesi äiti? Kai nyt aikuinen ihminen osaa itsestää huolehtia.
Onko hänellä jotain alko-ongelmaa ja valehtelee sinulle? Oikeasti siis kännissä ja saanut idean, että lähtee kotiin, mutta muut estäneet ja laittaneet nukkumaan?
Puhelin kiinni... Akku loppunut? Tahallaan sammutettu? Onnettomuus?
Jos joku onnettomuus olisi sattunut niin kyllä sulle olisi jo ilmoitettu sairaalasta
Kyllä minä olisin todella huolissani.
Vierailija kirjoitti:
Öö, miksi oli noin myöhään jos muut olivat kännissä ja hän ei juonut? Kauanko olette olleet yhdessä?
Pidämme miehen kanssa tipattoman tammikuun, mutta ei hän muutenkaan yleensä juo ainakaan paljoa. Jos juo niin ihan muutaman, eikä ole juuri koskaan kännissä. Joten aika epätodennäköistä, että olisi vaikka sammunut sinne. Ollaan oltu kolme vuotta yhdessä ja ollaan parikymppisiä molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Soita veljelle. Soita heidän äidilleen, sillä varmaan veljen osoite. Millä kulkuneuvolla miehesi piti tulla?
Veli asuu tässä jossain lähellä, eli kävellen olisi tullut. Miehen äiti on kuollut kauan sitten, mutta voisin soittaa hänen serkulle, jos hän tietäisi veljen osoitteen. Veli ei myöskään vastaa puhelimeen.
Hän meni toiseen kotiinsa hellän tyttöystävänsä huomaan, koska sinä olet alkanut pelottaa häntä?
Olette ehkä kasvaneet erilleen?
Mies henkisesti ja sinä henkisesti ja fyysisesti?
Oletko lihonut..?
Soita sukulaisille jos äiti ei elossa. Just niille sukulaisille joita siellä on eilen ollut. Kysy monelta miehesi on lähtenyt/missä on. Ei viestejä vaan soitto
Onko veljen ja teidän kodin välillä baaria johon miehesi tai koko porukka voinut mennä silloin kahden pintaan ja sieltä sit jatkoille? Saako numerotiedustelusta myös osoitteen?
Meillä kävi juuri noin, ja paha onnettomuus oli kyseessä. Vasta aamupäivästä löydettiin ojasta ja saatiin sairaalaan teholle.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!!!
Viisas neuvo. Näin taidan tehdä.
AP
Ja lisään vielä, että hänen veli on vähän aikaa sitten muuttanut, joten en tiedä tarkkaa osoitetta niin en voi mennä katsomaan onko nukahtanut hänen luokse. Ihmettelen vain sitä, kun mies ilmoitti että tulee nyt ja sitten ei tullutkaan. Olisi voinut ilmoittaa, jos jää jonnekin yöksi. Ap