Lue keskustelun säännöt.
Äiti hylkäsi lapsensa
äiskäpuolen_elämää
04.01.2019 |
Se ois "äitipuoli" tässä terve, eli isän uusi nainen. Meillepä kävi niin, että lapsen äiti käytännössä hylkäsi lapsensa. Itsehän olen lapseton, ja ollut mieheni kanssa yhdessä jo vuosikausia sillä oletuksella, että joka toinen viikko meillä on kahdenkeskeistä parisuhdetta ja joka toisen viikon olen enemmän omissa oloissani kun miehellä on lapsenhoito viikko. Noh, nytpä tämä lapsen äiti sitten päätti, ettei jaksa lapsesta huolehtia, hän haluaa enemmän vapaa-aikaa ja näin ollen sitten miehestäni tulikin lähivanhempi. Ja tiedän, blaa blaa, "aina pitää ottaa huomioon se mahdollisuus, että lapsi onkin toisella vanhemmalla koko ajan", mutta kuinka usein niin todellisuudessa käy?
Itsessänihän tämä on herättänyt aika paljon ajatuksia. Ensinnäkin ajatuksia jo siitä, että mieheni entinen emäntä pääsee meidän suhteeseen ihon alle ja vain yksipuolisesti päättää, että meillä ei ole enää entisenlaista parisuhdetta. Minä en ole ollut luonnollisesti minkäänlaisena osallisena kyseisen lapsen olemassa oloon, enkä näin ollen pidä siitä kuinka kohtuuttomasti minulle vieras ihminen vaikuttaa minun elämään. Tunnen että itsemääräämisoikeuttani loukataan ja olen kuin mikäkin taloudenhoitaja vain. Kuten jo aiemmin mainitsin minulla ei ole omia lapsia, joten en koe kovinkaan miellyttäväksi tai luonnolliseksi sitä, että nyt elämässäni on jokainen päivä lapsi. En ole suunnitellut lapsentekoa, en ole ollut raskaana ja synnyttänyt, joten minun suhteeni lapsiin on hyvin mitätön, en vain välitä.
Lisää ajatuksia herättää se, että mitä lapsen äidin päässä liikkuu? Hänhän ei siis käy töissä, elänyt tuilla ainakin 10 viimeistä vuotta, ja on saanut viedä lapsen päiväkotiin omilla vanhemmuusviikoillaan (mieheni maksanut koko lystin). Mietin vain, että kylläpä on ollut aiemminkin tällä äidillä paljon vapaa-aikaa eikä ole silti jaksanut omaa lastansa hoitaa. Tuttavapiirissäni on kuitenkin 3 lapsen yh, joka käy täyttä päivää töissä ja opiskelikin hetken aikaa. Tämä tuttu siitä selvisi sisulla ja halulla. Miksei lapsen äiti selviä joka toisesta viikosta ja silloinkin vain muutamasta tunnista illalla? Totta kai se itseäni pännii, että lapsen äiti sysää jälkeläisensä minun elämään ja näin ollen mitätöi minun parisuhde-elämäni. Itsehän ajattelen niin, että miksei äitiä vaan kukaan pakottanut ottamaan itseään niskasta kiinni, koska eihän normaalit aikuiset ihmiset voi koko elämäänsä maata sohvalla tukien varassa. Eikö oma lapsi olisi ollut hyvä syy vähän ryhdistäytyä?? Toki, en minäkään hänen erikoislastaan oikein jaksa, että tietyllä tavalla kyllä ymmärrän tätä biologista äitiä.
Nyt on sitten lapsen äidillä hyvää aikaa hankkia itselleen vaikka seurustelusuhde, koska vapaa-aikaa kyllä piisaa! En tiedä siihenkö tuo lapsen äiti tähtääkin, kun seurusteli tässä taannoin ja suhde meni poikki ilmeisesti lapsen takia. Itsehän tässä sitten kovasti mietin, että onko tämä suhde enää minua varten. Minä kuitenkin haluan olla suhteessa miehen kanssa, tehdä asioita miehen kanssa ja nähdä maailmaa. En tehdä seuraavaa 10 vuotta lapsiperhejuttuja, koska minulla ei ole lapsia. Se on totta, että "ätipuolen" virka on koiranvirka; Sinä tulet aina viimeisenä. (Paitsi keskustelupalstojen vihakirjoituksissahan on äitipuoli aina se ykkönen!! :) )
Kommentit (38)
Kolmen teinin äiti kirjoitti:
Teidan kannattaisi keskustella tästä kaikesta kaikki kolme aikuista yhdessä. Puhumalla asiat selviävät.
Kutsu miehesi exä teille vaikkapa sunnuntailounaalle syömään Äityliinin hyvää maksamakkarakeittoa https://www.vauva.fi/keskustelu/2977384/helppoja-ja-nopeita-lounaitaval… . Keskustelu hyvän ruuan ääressä on avannut monia solmuja ihmissuhteissa.
Hyvä ehdotus. Ei kannata etsiä syyllistä, vaan ratkaisua ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi lapsella on sentään ISÄ joka huolehtii hänestä. Hyvä isä!!!! "Äiti-puolta" ei voisi miehen lapsi vähemmän kiinnostaa.
Ymmärrän hyvin aloittajan tuskaa tilanteessa, epäreiluahan se on että joutuu elämään ikään kuin perheen ulkopuolisen aikuisen oikkujen varassa ja varpaillaan. Jurppi minuakin vastaava tilanne, on siis omakohtaista kokemusta. Sillä erolla tosin, että muuttoa isän kotiin ei edeltänyt mikään viikko-viikko systeemi, vaan tapaamisia oli vuodessa vain muutamia osittain pitkän välimatkan ja osittain äidin skitsoilun vuoksi. Ei siis antanut lasta isälle kuin silloin tällöin ja hyvin mielivaltaisesti. Kun sitten ongelmat lapsen kanssa lähtivät käsistä, lapsi tuupattiin meille.
Tässä vaiheessa kävin itseni kanssa pitkän pohdinnan siitä miten itse menettelen, päivänselvää kuitenkin oli, että TOTTAKAI lapsi on tervetullut isälleen. Päätin katsoa miten äitipuolen elämä sujuu ja olen päätökseen tyytyväinen. Kaikin tavoin on mennyt nyt paremmin kuin aikaisemmin, tyttö viihtyy hyvin ja olemme hyvissä väleissä, mutta isä on se aikuinen perheessä joka vastaa lapsensa asioiden hoidosta. Oma rooli on lähinnä olla turvallinen aikuinen joka sparraa isää.
Mutta siis ymmärrän mikä tunnemyrsky syntyy siitä kun tulee äkillinen tilanne eteen jossa joutuu tekemään isoja ratkaisuja. Tsemppiä ap hurjasti. Eivät ole helppoja ratkaisuja nämä.
Hirveän kylmästi kirjoitat. Jos joskus saat oman lapsen, ymmärrät kenties, kuinka kylmästi olet lapseen nyt suhtautunut. Lapsi ja lapsen etu menee aina edelle.
Ei sinun elämään ole kukaan päättänyt kaaosta järjestää, vaan sinä itse olet valinnut miehen, jolla on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Jospa äiti ei ole päässyt erosta yli vieläkään? Jättikö miehesi hänet sinun takiasi? Voi olla että ei toivu erosta koskaan ja siten miehesi saa toimia huoltajana, kun hänet hylkäsi ja teki hänestä ihmisraunion.
Ompas potaskaa. Syyllistätkö useinkin ihmisiä näin? Parisuhde ei ole mikään vankila mihin pitää jäädä lusimaan ettei toinen hajoo. On ihmisen omalla vastuulla hakea apua jos erosta ei normaalisti toivu. Ja jos ei toivu, kyseessä on kyllä lähinnä lapsuudesta juontuvat, selvittämättömät asiat, ei se entisen kumppanin vika ole. Ei ole exän eroprosessi pätkääkään miehen, puhumattakaan ap:n vastuulla. Toivottavasti tajuat, miten epäterveitä ajatuksia sulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmen teinin äiti kirjoitti:
Teidan kannattaisi keskustella tästä kaikesta kaikki kolme aikuista yhdessä. Puhumalla asiat selviävät.
Kutsu miehesi exä teille vaikkapa sunnuntailounaalle syömään Äityliinin hyvää maksamakkarakeittoa https://www.vauva.fi/keskustelu/2977384/helppoja-ja-nopeita-lounaitaval… . Keskustelu hyvän ruuan ääressä on avannut monia solmuja ihmissuhteissa.
Tsemppiä ap ! Ei kannata luovuttaa. Kokeile tätä konstia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen astunut kuvioihin kun lapsi on ollu 2v ja nyt lapsi siis menee ensi syksynä kouluun. Vanhemmille on tullut ero jo lapsen synnyttyä, kun äiti on lähteny kälppimään ja jättäny lapsen isän hoidettavaksi. Tullut kyllä takaisin vähäksi aikaa, mutta sitten on mieheni päättänyt lopettaa suhteen. Lapsen äiti ei ole tosiaan ainakaan 10 vuoteen käynyt missään töissä, eli nostellut tukia sen aikaa. Tähän asti lasta hoidettu vuoroviikoin.
Minun pointti tässä oli se, että 'äitipuolen' roolissa joutuu helposti tallottavaksi. Meidän tapauksessa minulta ei kukaan kysynyt haluanko ottaa omaan kotiini lapsen koko ajaksi. Joka toiseen viikkoon olin ihan ok tyytyväinen, kun kuitenkin joka toisen viikon sai olla hiljaisuudessa ja siistissä kodissa. Mutta lapsen äidin päätöksestä talossa onkin nyt sitten kaaos koko ajan. Se, että meidän suhteen ulkopuolinen ihminen saattaa aiheuttaa sen, että talo lähtee myyntiin ja lusikat jakoon, on mielestäni aika epäreilua. Toki, lapsen äiti on miehen sukua myöten jaksanut kertoa siitä, ettei hyväksy meidän suhdetta, kun hän oli se jätetty osapuoli.
Ja toisekseen kun lapsen äidin syy tähän on hänen oma vapaudenkaipuu. Se, että hän ei ole harkinnut jaksaako huolehtia lapsesta kaatuu minun niskaan. Siitä en pidä, enkä koe sitä oikeutettuna. Kuitenkinhan niitä lapsia pitäisi tehdä koska haluaa lapsen? Haluaa pitää siitä huolta?
Lapsihan on jonkinasteisesti erikoislapsi. Ei pysy housut kuivana, eikä sänky, puheentuotto on huonoa ja jonkinlaista häikkää ymmärryksessä. Sinänsä ymmärrän, että jos vapaus lapsen äitiä kiinnostaa nii ei se ainainen lakanapyykki tietysti sitten mikään unelma ole. Mutta lapsien teko tarkoittaa vastuuta, se pitäisi tietää siinä vaiheessa kun leikkiin ryhtyy.
t. AP
Jos äiti on päättänyt ettei halua enää olla viikko-viikko vaan että isästä tulee lähi niin eipä siinä sulta hirveästi kysytä mitään muuta kuin jäätkö vai lähdetkö. Mitä jos isä olisi kysynyt käykö ja muksu on jo tulossa niin vastaus "ei käy" ei olisi ollut edes mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olo on kuin puun ja kuoren välissä. Ei tällä ikää viitsisi heittää parisuhdetta romukoppaan, kun on talot ja muut. Miehessäkään ei ole mitään vikaa, mutta tilanne saattaa luoda olotilat mahdottomiksi. Luonnollisesti tämä vaikuttaa parisuhteen kylmenemiseen kun yhteistä aikaa ei enää ole. Minähän olen kuitenkin sillon vuosia sitten rakastunut mieheen ja aloittanut parisuhteen hänen kanssa, en lapsen kanssa.
Tosiaan äidillä on ollut lapseensa aika vaihteleva suhde. Välillä äiti on räksyttänyt, että vie isältä vanhummuuden eikä päästä lasta ikinä isälleen. Välillä taas työntänyt kuukausitolkulla lasta miehelle. Se on kyllä tiedossa, että äidillä on mielenterveydessä jotain häikkää mutta en tiedä tarkkaan mitä, eipä varsinaisesti mulle kuulukaan. Välillä äiti yrittää kaverustua minun kanssa, sitten taas haukku ympäri sukuja ja ihan päin naamaakin. Pohjimmiltaan siis melkoinen reppana tämä äiti.
Mutta tilanteena se, että minun kodissa on koko ajan lapsi, johon minulla ei ole kuitenkaan mitään oikeuksia lähteä kasvattamaan tai hoitamaan esim. noita kehityksellisiä häiriöitä. En saa puuttua mihinkään. Silti kuitenkin siivoan lapsen sotkut ja annan omasta elintilastani hänelle tilaa. Tunne on hyvin taloudenhoitajamainen, tuntuu että minun roolini tässä suhteessa katosi. Eihän siinä mitään, jos saisi kasvattaa kuin omaa kakaraa, mutta nyt pitää olla varpaillaan tai on suvut niskassa. Lapsi on kasvatettu kuin prinsessa, ilmeisesti vanhempien eroa yritetty hyvittää satoja kertoja.
Sen haluan huomauttaa, että vaikka en haluakaan lasta enää enemmiksi päiviksi meidän taloon, se ei tarkoita että lapsella olisi jotenkin huonot olo meidän kanssa. Tämä tilanne tekee lähinnä minulle huonon olla omassa kodissani. Mutta aika näyttää, ei tässä muutakaan voi, vaikka ei ole minun oma valintani tämä muutos ollut.
t. AP
Kyllä se on AP, niin, että jos aloittaa suhteen lapsellisen miehen kanssa, niin siihen pakettiin kuuluu enemmän tai vähemmän se lapsikin.Ja nyt näyttää kuuluvan enemmän.Et sitten suhdetta aloittaessasi tullut miettineeksi asioita pidempikantoisesti? Yhtälailla lapsen äiti voisi vaikka kuolla, jolloin lapsi muuttaisi isälleen asumaan (mikäli isä on kykenevä, vastuullinen vanhempi.) Myöhästä rykästä, kun paskat on jo housussa.Et kai oikeasti ollut niin naiivi, että kuvittelit elämän jatkuvan viikko ja viikko suunnitelman mukaan hamaan tulevaisuuteen?Elämä yllättää yleensä.Ja koska vaikutat aika asennevammaiselta lapsen suhteen, niin vaihtoehtona sulla on lähteä suhteesta.Lapsi kyllä vaistoaa, mikäli hän ei ole tervetullut.Sinun ei pidä kuormittaa lapsen elämää asennevammaisuudellasi, lapsen vika tämä tilanne ei ole.Luultavasti äidin puolelta on jo riittävästi kuormittavia tekijöitä (mistä sinulla ei välttämättä ole tietoa.) Jos haluaa elää lapsettomana parisuhteessa silloin kannattaa "valita" lapseton puoliso ja varmistaa, että tulevaisuudenkin suunnitelmat menevät yksiin.
Tietenkään et ole vastuussa suoranaisesti lapsesta mutta se lapsi siinä nyt on kuitenkin ykkösenä ja isänsä on hänestä vastuussa. Mikäli et kestä kakkossijaa tai kykene muuttamaan asennettasi teidän suhde tulee kaatumaan ennen pitkää.Ihan klassinen esimerkkitapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on muutamassa kommentissa kysytty, eikö aikuisten kannattaisi keskustella tämä tilanne keskenään selväksi. Et ole vastannut näihin mitään. Lapsen äiti vaikuttaa kuitenkin yhteistyöhaluiselta. Miksi et(te) halua selvittää asiaa hänen kanssaan ?
Eiköhän lapsi kuin lapsi muutu erikoislapseksi tommosessa tilanteessa missä joutuu olemaan kolmen aikuisen heittopussina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hirveän kylmästi kirjoitat. Jos joskus saat oman lapsen, ymmärrät kenties, kuinka kylmästi olet lapseen nyt suhtautunut. Lapsi ja lapsen etu menee aina edelle.
Ei sinun elämään ole kukaan päättänyt kaaosta järjestää, vaan sinä itse olet valinnut miehen, jolla on lapsi.
Kirjoituksen kylmyydellä vain ei ole mitään merkitystä, vaa, sillä ongelmalla, joka aapeella on byt käsissään. Eli miehen lapsi, jatkuvasti saman katon alla. Harvassa on se nainen, jolle se olisi heti ok.
Voi voi... ja nyt on lapsi, jota kukaan ei halua? 😞
Aika hiljaiseksi vetää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en olisi sinun tilanteessasi tyytyväinen, ap. Mutta mielestäni hahmotat tilannetta jotenkin väärin. Ei sulla ole koskaan ollut tuon miehen kanssa mitään luojan suomaa oikeutta elää eri taloudessa tuon lapsen kanssa, ei edes joka toinen viikko, ja sä tunnut ajattelevan, että sulta on nyt viety jotain, eli se lapseton koti joka toinen viikko. Mutta ei se noin mene, vanhempien koti on lapsen koti 100% ajasta, vaikka olisi erottu, ja se 100% voi realisoitua koska tahansa, se ei ole neuvottelukysymys. Sinulla on vain oikeus päättää elätkö tuossa systeemissä vai et.
Myöskään en usko, että lapsen äiti olisi antanut lapsen teille ilkeyttään, ei kukaan äiti luovu noin suuresta osasta lapsensa elämää ellei kerta kaikkiaan jaksa hoitaa.
Mutta minusta miehesi pitäisi hoitaa kaikki kotityöt, yöherätykset, kasvatusasiat ym. Sinun ei pitäisi joutua hoitamaan mitään raskaita lapseen liittyviä juttuja. Itse ehkä yrittäisin jatkaa seurustelua eri asunnoista.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muutamassa kommentissa kysytty, eikö aikuisten kannattaisi keskustella tämä tilanne keskenään selväksi. Et ole vastannut näihin mitään. Lapsen äiti vaikuttaa kuitenkin yhteistyöhaluiselta. Miksi et(te) halua selvittää asiaa hänen kanssaan ?
Elikkä kuten jo aiemmin sanoin ei ole lapsen äiti yhteistyökykyinen eikä -haluinen. On selkeästi mielenterveysongelmainen ja haukkuu meidän huushollia ympäri kyliä, selittelee olemattomia ja tapahtumattomia asioita. En pidä sellaista ihmistä mitenkään yhteistyöhaluisena. Hän on jo aiemmin elellyt huoltajana vähän omien sääntöjensä mukaan, ja esimerkiksi päiväkodin kevätjuhlassa vaan tyrkkässyt lapsen isälleen sopimatta mitään etukäteen, kesken äidin hoitoviikon. Myöskään vaatteita ja muita tarvikkeita ei ole äiti juurikaan lapselle ostellut, vaikka elatusrahoja on mieheni maksanut ihan kohtalaisen hyviä summia. Juttelin miehen perheelle tästä lapsen äidistä ja hänet paremmin kun tuntevat niin kertoivat, että tämä äidin yritys kaverustua minun kanssa osui sille kohdalle kun oli miehen suvulta udellut meidän asioita. Yritti siis päästä jotenkin ihon alle meidän suhteessa, löytäisi jonkun skandaalin aiheen. Ei hänellä mitenkään sovitteleva asenne. Mutta eikös se oli ihan perinteinen kuvio jos jätetty osapuoli katkeroituu?
Enkä kyllä tiedä mitä äidin kanssa käytävillä neuvotteluilla enää saataisiin aikaan? Lapsensa äiti on jo hylännyt isälleen, eikä tule koskaan takaisin ottamaan kun on päässyt vapauden makuun kiinni. Paperit on allekirjoitettu ja lapsen virallinen osoite siirretty meille. Toki olen koko suhteen ajan miettinyt milloin tämä tilanne tulee vastaan ja luonnollisestikin aikuisena ihmisenä sen ymmärrän, että lapsi kuuluu mieheni elämään aina. Mutta kova luotto on ollut minulla myös yleisesti ihmisiin, jotka lapsia tekevät, että ne myös hoitavat, varsinkin kun tämä äiti on oikein uhkaillut että hakee yksinhuoltajuutta ja jättää mieheni ilman lastaan. Noh, joku tässä nyt on sen äidin pään kääntäny että yks kaks ei halua enää pitää lastaan. Ja olen yleisesti siinä käsityksessä, että molemmat vanhemmat haluaa nähdä lastaan ja silloin tämä vko+vko systeemi jatkuu niin kauan kun lapsi muuttaa kotoa?? Ainakin tuttavapiirissä vanhemmat tappelee siitä kumpi on saanut pitää lasta vuodessa enemmän ja tosissaan laskevat jopa puolikkaita päiviä. Siksi olen kyllä puoliksi luottanut siihen, että minun koti on lapsivapaa joka toisen viikon ja minulla on mies jolla on aikaa meidän parisuhteelle joka toisella viikolla.
Ja olisihan se ymmärrettävää, että lapsi asuu isällään koko ajan jos tosiaan lapsen äiti olisi kuollut, joutunut sairaalaan, henkiheitollaan, mielisairaalassa... Mutta tämä äiti ei ole. Tämä äiti makaa sohvalla ja syö roskaruokaa. Yksi syy myös siihen miksi lapsi meille siirtyi oli se, ettei lapsen äiti tarjonnut lapselle päivässä enää ainuttakaan kunnon ruokaa, lähinnä roskaruokaa ja karkkia. Siihen puuttui jo jonkinasteinen sosiaalitoimikin. Ilmeisesti äitiä ei vaan enää kiinnostanut? Taaperona kiva ja söpö, mutta kun kasvattaminen ei onnistu niin aloittaa uuden elämän ilman lasta? Ehkä jonkinlaista katumusta lapsen teosta?
Minulla on itsellä hyvin vahva näkemys siitä milloin ja kenen lapsia pitäisi tehdä. Kaikillahan siihen oikeus on, mutta milloin se on järkevää on ihan toinen asia. Mielestäni lapsia ei pidä tehdä vahingossa, ei velvollisuudentunnosta, ei huvikseen, ei eheyttääkseen parisuhteen, ei vain siksi koska niin pitää tehdä, ei siksi että sukulaiset olisi iloisia... Mutta onpahan vain Suomen maa täynnä lapsia, joiden olot on huonot ja jopa kelvottomat.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen astunut kuvioihin kun lapsi on ollu 2v ja nyt lapsi siis menee ensi syksynä kouluun. Vanhemmille on tullut ero jo lapsen synnyttyä, kun äiti on lähteny kälppimään ja jättäny lapsen isän hoidettavaksi. Tullut kyllä takaisin vähäksi aikaa, mutta sitten on mieheni päättänyt lopettaa suhteen. Lapsen äiti ei ole tosiaan ainakaan 10 vuoteen käynyt missään töissä, eli nostellut tukia sen aikaa. Tähän asti lasta hoidettu vuoroviikoin.
Minun pointti tässä oli se, että 'äitipuolen' roolissa joutuu helposti tallottavaksi. Meidän tapauksessa minulta ei kukaan kysynyt haluanko ottaa omaan kotiini lapsen koko ajaksi. Joka toiseen viikkoon olin ihan ok tyytyväinen, kun kuitenkin joka toisen viikon sai olla hiljaisuudessa ja siistissä kodissa. Mutta lapsen äidin päätöksestä talossa onkin nyt sitten kaaos koko ajan. Se, että meidän suhteen ulkopuolinen ihminen saattaa aiheuttaa sen, että talo lähtee myyntiin ja lusikat jakoon, on mielestäni aika epäreilua. Toki, lapsen äiti on miehen sukua myöten jaksanut kertoa siitä, ettei hyväksy meidän suhdetta, kun hän oli se jätetty osapuoli.
Ja toisekseen kun lapsen äidin syy tähän on hänen oma vapaudenkaipuu. Se, että hän ei ole harkinnut jaksaako huolehtia lapsesta kaatuu minun niskaan. Siitä en pidä, enkä koe sitä oikeutettuna. Kuitenkinhan niitä lapsia pitäisi tehdä koska haluaa lapsen? Haluaa pitää siitä huolta?
Lapsihan on jonkinasteisesti erikoislapsi. Ei pysy housut kuivana, eikä sänky, puheentuotto on huonoa ja jonkinlaista häikkää ymmärryksessä. Sinänsä ymmärrän, että jos vapaus lapsen äitiä kiinnostaa nii ei se ainainen lakanapyykki tietysti sitten mikään unelma ole. Mutta lapsien teko tarkoittaa vastuuta, se pitäisi tietää siinä vaiheessa kun leikkiin ryhtyy.
t. AP
Ajattelet asian nyt väärin. Kyseessä ei ole lapsen äidin päätös joka vaikuttaa sinun elämääsi, vaan sinun oma päätöksesi elää tämän miehen kanssa saman katon alla. Olet aivan ilmiselvästi kommenteistasi päätellen ollut alusta asti tietoinen äidin heikosta kyvystä toimia lähihuoltajana. Ja jos et osaa tuosta tehdä johtopäätöksiä, olet tyhmä.
Sinä voit päättää myös toisin.
Vierailija kirjoitti:
Olo on kuin puun ja kuoren välissä. Ei tällä ikää viitsisi heittää parisuhdetta romukoppaan, kun on talot ja muut. Miehessäkään ei ole mitään vikaa, mutta tilanne saattaa luoda olotilat mahdottomiksi. Luonnollisesti tämä vaikuttaa parisuhteen kylmenemiseen kun yhteistä aikaa ei enää ole. Minähän olen kuitenkin sillon vuosia sitten rakastunut mieheen ja aloittanut parisuhteen hänen kanssa, en lapsen kanssa.
Tosiaan äidillä on ollut lapseensa aika vaihteleva suhde. Välillä äiti on räksyttänyt, että vie isältä vanhummuuden eikä päästä lasta ikinä isälleen. Välillä taas työntänyt kuukausitolkulla lasta miehelle. Se on kyllä tiedossa, että äidillä on mielenterveydessä jotain häikkää mutta en tiedä tarkkaan mitä, eipä varsinaisesti mulle kuulukaan. Välillä äiti yrittää kaverustua minun kanssa, sitten taas haukku ympäri sukuja ja ihan päin naamaakin. Pohjimmiltaan siis melkoinen reppana tämä äiti.
Mutta tilanteena se, että minun kodissa on koko ajan lapsi, johon minulla ei ole kuitenkaan mitään oikeuksia lähteä kasvattamaan tai hoitamaan esim. noita kehityksellisiä häiriöitä. En saa puuttua mihinkään. Silti kuitenkin siivoan lapsen sotkut ja annan omasta elintilastani hänelle tilaa. Tunne on hyvin taloudenhoitajamainen, tuntuu että minun roolini tässä suhteessa katosi. Eihän siinä mitään, jos saisi kasvattaa kuin omaa kakaraa, mutta nyt pitää olla varpaillaan tai on suvut niskassa. Lapsi on kasvatettu kuin prinsessa, ilmeisesti vanhempien eroa yritetty hyvittää satoja kertoja.
Sen haluan huomauttaa, että vaikka en haluakaan lasta enää enemmiksi päiviksi meidän taloon, se ei tarkoita että lapsella olisi jotenkin huonot olo meidän kanssa. Tämä tilanne tekee lähinnä minulle huonon olla omassa kodissani. Mutta aika näyttää, ei tässä muutakaan voi, vaikka ei ole minun oma valintani tämä muutos ollut.
t. AP
Vaikuttaa siltä, että kokeaksesi lapsen läheisemmäksi tarvitset vähän enemmän päätösvaltaa. Se sinulle myös kuuluu, mikäli lapsi jatkossa on teillä. Et sinä ole mikään henkilö, joka ei voisi esittää mielipiteitään kasvatuksen suhteen (jos otat sen roolin, uskon että voit olla lapselle hyvinkin tarpeellinen)
Teidan kannattaisi keskustella tästä kaikesta kaikki kolme aikuista yhdessä. Puhumalla asiat selviävät.
Kutsu miehesi exä teille vaikkapa sunnuntailounaalle syömään Äityliinin hyvää maksamakkarakeittoa https://www.vauva.fi/keskustelu/2977384/helppoja-ja-nopeita-lounaitaval… . Keskustelu hyvän ruuan ääressä on avannut monia solmuja ihmissuhteissa.