Paras ystävä muistaa silloin kun hänellä itsellä on jotain

Hei ja hyvää uutta vuotta arvon av-mammat!

Lähdin kirjoittamaan teille kun olen tämän asian kanssa jotenkin yksin ja tarvitsisin teidän mielipiteitänne mitä pitäisi tehdä. Ja haluan kirjoittaa tämän asian jonnekin jos saisin tämän pois mieltäni kaihertamasta.

Sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana kun muut ystävät ja paras kaverini viettivät villiä opiskelijaelämää. Olin silloin välillä yksinäinen kun muut äidit naapurustossa olivat reilusti vanhempia ja "omilla" kavereilla tuntui olevan kiirettä kouluhommien ja töiden kanssa, tämä on ymmärrettävää. Sain toisen lapsen ja lopulta ne omatkin maisterin paperit ja pääsin työelämään.

Paras ystäväni löysi miehen, kaipasi yhteistä lasta mutta ajankohta lapselle oli pätkätöiden vuoksi väärä. Kun hän sitten sai lopulta lapsen 36-vuotiaana niin päätin että nyt olen hänen tukenaan ettei hän kärsi samasta yksinäisyydestä kuin minä aikoinaan. Toki sitten oma vaativa työ ja ne kuuluisat ruuhkavuodet, lasten harrastukset ja esikoisen teini-ikä tekivät sen ettei aikaa sitten niin ollutkaan.

Laitoin välillä ystävälle viestiä, mutta hänestä ei kuulunut ikinä oikein mitään, hän ei vastannut ja jos vastasi hän oli erittäin syvällä vauvamaailmassa. Ajattelin että hän on loukkaantunut minulle kun hylkäsin hänet enkä ollut tukena vaan olin omissa kiireissäni. Mutta sitten selvisi että hän oli näin unohtanut myös muutaman muun vanhan opiskelukaverin. Ystävästä kuului aina vain silloin kun hän tarvitsi olkapäätä, neuvoja vauva-asioihin jne. Hän laittoi viestin, minä vastasin, annoin neuvoja ja kerroin mitä meidän perheelle kuuluu ja taas oli hiljaista. Seuraava viesti tuli kun arjessa oli uusi ongelma ja viesti alkoi aina "unohdin taas vastata edelliseen viestiin, anteeksi" ja sitten lisää tilitystä arjesta ja kiitokset kuinka olen hänen kuunteleva korvansa.

Ystävä meni takaisin työelämään ja olin onnellinen että ehkä pian saan taas ystäväni vauvavuosilta takaisin. Mutta sama jatkuu. Hän laittaa viestiä, minä vastaan ja yritän keksiä ratkaisua silloiseen ongelmaan tai tuen muissa vaikeuksissa, kerron mitä itselle kuuluu (tässä on ollut kaikkea, uusi työ, läheiseni kuoli jne) ja.. vastausta ei kuulu , taaskaan.

Miehen mielestä minun pitäisi jättää tämä kyseinen ystävyys, eikä enää vastata viesteihin. Tämä on kuitenkin vastoin sitä lupausta itselleni olla tukena edes niin paljon kuin arjessa pystyn. Itsestä tuntuu todella pahalta jättää vastaamatta, tai edes tehdä samoin kuin ystävä että vastaan vasta viikon päästä jos silloinkaan.

Mitä te tekisitte? Märisenkö turhasta, onko nykyelämä niin hektistä ettei vastausta ehdi laittaa? Hän on kuitenkin usein whatsappissa, päivittää instaan jne. Minulla on paljon ystäviä, joten jos "hylkäisin" ystäväni en jäisi yksin, mutta se tuntuu todella pahalta kun takana on yli 20 vuoden ystävyys.