Miten te muut olette onnistuneet luomaan kestävän muurin ympärillenne maailman kovuutta vastaan?

Kylllä pyriiin sen luoomaaan härkellessä syy-seuurauuussuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Kylllä pyriiin sen luoomaaan härkellessä syy-seuurauuussuhteita.

Järkeilllessä eli ymmmärtämään sitää miksi joku toimiii kuteen toimiii.

Eristäytymällä omiin oloihini, herkkänä on parempi yksinkin kuin raastavassa seurassa

Vierailija kirjoitti:

Eristäytymällä omiin oloihini, herkkänä on parempi yksinkin kuin raastavassa seurassa

En tiedä missä asemasda olett mutta tulisisi pyrkiä ehkä paremmin ymmmärtämääään se että joilllakin se kasvu viiivästyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eristäytymällä omiin oloihini, herkkänä on parempi yksinkin kuin raastavassa seurassa

En tiedä missä asemasda olett mutta tulisisi pyrkiä ehkä paremmin ymmmärtämääään se että joilllakin se kasvu viiivästyy.

Etttä esiiim bisnesss ei anna periksii myötätunnnolllle.

Onnistuu helposti karaistumalla ja kasvattamalla "teflonpintaa", kun ei anna minkään tarttua. Tunnetasolla pitää opetella ottamaan etäisyyttä asioihin ja suhtautua tilanteisiin kylmän realistisesti. Ei saa päästää ihon alle.

En ota itseeni muitten ilkeilyjä, säälin heitä vaan. Täytyy olla todella ikävä elämä itsellä jos ainoa tyydytys on olla ilkeä muille. Pidän huolen siitä että voin itse mennä tyytyväisenä ja onnellisena nukkumaan joka ilta, tämä onnistuu helposti kun on vaan kiltti toisille ja pyrkii auttamaan muita tarvittaessa. Oma hyvä mieli tulee siitä, että olen muille mukava. (En silti ole mikään tossukka.) 

En välitä. Olen ilkeyden yläpuolella.

En ole pystynyt. Hankalaa on ja masentaa välillä. Aiemmin erilaisessa elämäntilanteessa, kun ympärillä oli tarpeeksi samanhenkisiä ihmisiä ja asuin syrjemmässä, niin oli helpompaa. Nyt kaupungissa, jossa ei juuri ystäviä ympärillä, niin on paljon vaikeampaa. Tällaiset asiat ainakin siis vaikuttaa.

Välillä koitan olla kanssa jotenkin kovempi, mutta eihän se kauaa onnistu :/Toivottavasti löydät ap tien. Sitä minäkin taas haen ja toivon, että löydän.

Mutta tuo suojautuminen, jos on jatkuvasti epätoivottuja asioita siinä ympärillä, niin on kyllä haastavaa. Ja ärsyttävän paljon ihmisissä on sitä kovuuttaja ilkeyttä..

Iän ja karujen kokemusten, menetysten jne kautta sitä on kovettunut ihan itsestään. Nuorena olin ihan superherkkä, mikä vaikeutti jo elämää. Esim. kun vanha koira kuoli, en pystynyt pariin viikkoon menemään edes opiskelupaikkaani koska en pystynyt hillitsemään jatkuvaa itkemistä ollenkaan, vaikka kuinka yritin. Tai kun joku vähän loukkasi, minusta tuntui että olisi parempi kuolla kuin kestää tätä ainaista häpeää ja kärsimystä. 

Jossain 35-40 iässä kuitenkin huomasin, että en kyllä ole enää mitenkään herkkä, oikeastaan päinvastoin. Olin menettänyt niin paljon tuota ennen: työn, isäni sydänkohtaukseen, veljen itsemurhalle, kaksi koiraa lyhyellä aikavälillä sairauksiin, terveysvaivoja itsellä, että en enää jotenkin vaan jaksanut surra ja angstailla. Totesin vaan että tällaista paskaa tämä elämä nyt on mutta ei se itkemällä parane joten eteenpäin vaan kuin mummo lumessa. 

Jeesus Kristus antaa uuden itsetunnon, jossa ihmisten pahoilla puheilla ei ole kovinkaan paljon merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Jeesus Kristus antaa uuden itsetunnon, jossa ihmisten pahoilla puheilla ei ole kovinkaan paljon merkitystä.

No ei ole antanut mulle, olen ollut uskossa yli 30 vuotta. Usko on monella tapaa hieno juttu mutta joskus ärsyttää kun näitä katteettomia lupauksia jaellaan sen nimissä, ihan kuin kaikki psyykkiset ongelmat, päihdeongelmat jne katoaisivat kuin taikaiskusta uskon myötä.  Kuitenkin seurakunnissakin on vakavissaan uskovaisia ihmisiä joilla näitä ongelmia koko ajan on, joista tehdään uudestaan ja uudestaan parannusta, rukoillaan että pääsisi irti vaan aina ne jatkuu. Ihan kuten ei-uskovaisillakin ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Iän ja karujen kokemusten, menetysten jne kautta sitä on kovettunut ihan itsestään. Nuorena olin ihan superherkkä, mikä vaikeutti jo elämää. Esim. kun vanha koira kuoli, en pystynyt pariin viikkoon menemään edes opiskelupaikkaani koska en pystynyt hillitsemään jatkuvaa itkemistä ollenkaan, vaikka kuinka yritin. Tai kun joku vähän loukkasi, minusta tuntui että olisi parempi kuolla kuin kestää tätä ainaista häpeää ja kärsimystä. 

Jossain 35-40 iässä kuitenkin huomasin, että en kyllä ole enää mitenkään herkkä, oikeastaan päinvastoin. Olin menettänyt niin paljon tuota ennen: työn, isäni sydänkohtaukseen, veljen itsemurhalle, kaksi koiraa lyhyellä aikavälillä sairauksiin, terveysvaivoja itsellä, että en enää jotenkin vaan jaksanut surra ja angstailla. Totesin vaan että tällaista paskaa tämä elämä nyt on mutta ei se itkemällä parane joten eteenpäin vaan kuin mummo lumessa. 

<3

helppo keissi kirjoitti:

Onnistuu helposti karaistumalla ja kasvattamalla "teflonpintaa", kun ei anna minkään tarttua. Tunnetasolla pitää opetella ottamaan etäisyyttä asioihin ja suhtautua tilanteisiin kylmän realistisesti. Ei saa päästää ihon alle.

Meinaaatno että pitäääis kasvaa tolllaseksi. Sehääään tässdä ketjumeeeiningissssä onkin vaaarallista kuun ihmiselllä ei ole mitäään sidettttä loppujenlopukkksi siiihen vaaan se on ehkäää joss rumaaadti sanotaaan vääähän kuin lailllista ilotalon pitääämistä.

helppo keissi kirjoitti:

Onnistuu helposti karaistumalla ja kasvattamalla "teflonpintaa", kun ei anna minkään tarttua. Tunnetasolla pitää opetella ottamaan etäisyyttä asioihin ja suhtautua tilanteisiin kylmän realistisesti. Ei saa päästää ihon alle.

Meinaaatno että pitäääis kasvaa tolllaseksi. Sehääään tässdä ketjumeeeiningissssä onkin vaaarallista kuun ihmiselllä ei ole mitäään sidettttä loppujenlopukkksi siiihen vaaan se on ehkäää joss rumaaadti sanotaaan vääähän kuin lailllista ilotalon pitääämistä.

Vierailija kirjoitti:

helppo keissi kirjoitti:

Onnistuu helposti karaistumalla ja kasvattamalla "teflonpintaa", kun ei anna minkään tarttua. Tunnetasolla pitää opetella ottamaan etäisyyttä asioihin ja suhtautua tilanteisiin kylmän realistisesti. Ei saa päästää ihon alle.

Meinaaatno että pitäääis kasvaa tolllaseksi. Sehääään tässdä ketjumeeeiningissssä onkin vaaarallista kuun ihmiselllä ei ole mitäään sidettttä loppujenlopukkksi siiihen vaaan se on ehkäää joss rumaaadti sanotaaan vääähän kuin lailllista ilotalon pitääämistä.

Voiisin väitttä jos mullla olisi nutt motivaaaatiota saaada rahaaa ja perustaaa jokiiin kilpaaaaikeva bisness ketjuiille niiin kylllä onnnistuisiin siiinä aiiika helpooosti.

Rahalla, pitää olla fuck off-pääomaa ja kuten joku tuolla mainitsi, en enää ota vastaan sittiä ja kun sitä tarjotaan asetun yläpuolelle ja mietin että ilkeys on tarjoajan ongelma eikä mun, huonostihan se ihminen voi ja sille pitää tarjota sääliä kun se ei voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

helppo keissi kirjoitti:

Onnistuu helposti karaistumalla ja kasvattamalla "teflonpintaa", kun ei anna minkään tarttua. Tunnetasolla pitää opetella ottamaan etäisyyttä asioihin ja suhtautua tilanteisiin kylmän realistisesti. Ei saa päästää ihon alle.

Meinaaatno että pitäääis kasvaa tolllaseksi. Sehääään tässdä ketjumeeeiningissssä onkin vaaarallista kuun ihmiselllä ei ole mitäään sidettttä loppujenlopukkksi siiihen vaaan se on ehkäää joss rumaaadti sanotaaan vääähän kuin lailllista ilotalon pitääämistä.

Hehee! Näköjään varttihulluus auttaa myös. Onko toiminut hyvin? Haluatko ostaa vokaalin? :DD

Ongelmana ei ole niinkään ihmiset kun heitä pääsee karkuun tarvittaessa tai pitää ne henkilöt loitommalla jotka aiheuttaa päänvaivaa. Mutta maailman murheet onkin vaikeampi juttu sitten. Itse olen aina seurannut aikaani ja maailman tapahtumia. Miten pystyisi olemaan niin ettei niitä miettisi ja murehtisi ja vaikka tiedostaa ettei monelle asialle mahda täältä käsin kerta kaikkiaan mitään niin eipä se pidemmän päälle lohduta yhtään. Tieto lisää jatkuvaa tuskaa mutta tiedolta ei viitsi eikä halua eristäytyä koska se olisi elämistä silmälaput silmillä. Toisilta tuokin onnistuu jos elämä pyörii vain oman navan ympärillä mutta itselläni ei onnistu.