Miksi menestyjät menestyvät yhä enemmän - ja miksi toiset kurjistuvat entisestään?
Luin paikkakunnan uutisen, kuinka eräs menestynyt tyyppi valittiin entistä parempaan paikkaan viisivuotiskaudelle. Valinnassa painotettiin etenkin miehen teknologia- ja dititalisaatio-osaamista.
Miksi toisille annetaan koko ajan niin paljon, menestystä ja sen myötä rahaa, valtaa, jne.? Miksi toiset kaikista ponnisteluistaan huolimatta vain kurjistuvat, heikentyvät, jne.?
Tämä ei ole kateutta, eikä sitä, että "niin niin, menestynyt ihminen on tehnyt paljon työtä menestyksensä eteen". Ihmettelen vain.
Kommentit (43)
Veronalennuksista vielä: totta kai veronalennukset hyödyttävät euromääräisesti rikkaita enemmän, koska alennus lasketaan prosentteina! Esim.1.5 prosenttia 60000 eurosta on enemmän kuin 1.5 prosenttia 21000 eurosta. Monet hallitukset, nykyinen mukaan luettuna, vannoo ansiotulojen veronalennusten nimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin paikkakunnan uutisen, kuinka eräs menestynyt tyyppi valittiin entistä parempaan paikkaan viisivuotiskaudelle. Valinnassa painotettiin etenkin miehen teknologia- ja dititalisaatio-osaamista.
Niihin parempiin paikkoihin edellytetään että on näyttöä siitä että on aiemmin toiminut menestyksekkäästi. Kuka valitsee mihinkään semmoisen joka on sössinyt aiemmat hommansa tai ei ole edes yrittänyt? Näin maailma vain toimii, osaaminen ja sen myötä raha kerääntyy ja kasvaa korkoa korolle.
Näinpä. Olen nykyisessä työpaikassani aloittanut ns.pohjalta, eli määräaikaisessa työsuhteessa vaatimattomalla palkalla. Nyt 10 vuotta myöhemmin vaativissa tehtävissä hyvällä palkalla. On tarvinnut heittäytymistä, eli ensin lähteä satojen kilometrien päähän töihin määräaikaisella sopimuksella, ilman että käteen on juurikaan tukia enempää tullut, sitten rohkeutta hakea vaativimpiin tehtäviin ja jälleen muuttamista uuteen paikkaan jne. Mutta täällähän olemme oppineet että minä olen toiminut typerästi. Ei kannata määräaikaisia duuneja huonolla palkalla ottaa....
Olet olevinasi niin fiksu, muttet kuitenkaan tajua sitä yksinkertaista seikkaa, että huipulle ei voi koskaan päästä kaikki. Siksi se juuri on "huippu", koska siellä on vain vähän väkeä. Pomoja, rikkaita, hyväosaisia yms. on aina vähemmän kuin alaisia, köyhiä ja huono-osaisia. Kaikista näistä ihmisistä muodostuu kolmio, joka seisoo tukevasti leveimmällä sivullaan. Se ei käänny kärjelleen.
Väite, että "kaikki pääsevät huipulle, kun vain yrittävät" ei voi koskaan toimia.
Tällä asenteella ei menesty. Onnistuja uskaltaa yrittää, vaikka tuleva menestys ei ole varmaa, uskaltaa muuttaa toiselle paikkakunnalle, uskaltaa ottaa vastaan määräaikaisen työn, uskaltaa vaihtaa työpaikkaa. Joku aina onnistuu ja se joka ei edes yritä, epäonnistuu varmasti.
Saarijärven salomailla asui maamies Paavo hallanarkaa tilaa, hoiti siellä uurain käsin maitaan, mutta maailmalta hän vartoi kasvun. Vaimon, lasten kanssa hoiti tilaa, otsa hiessä syöden niukkaa leipää, kaivoi ojaa, kynti, kylvi maitaan.
Kevät tuli, pellon nietos suli, puolet oraista sen myötä valui; kesä tuli, puhkes raekuuro, kaatoi puolet tähkäpäistä lakoon, syksy tuli, halla riisti loput.
Paavon vaimo raastoi tukkaa, sanoi:
"Paavo, Paavo, kovan onnen tuttu, tartu sauvaan, elo hylkäs meidät! Kerjuu kurjaa, pahempaa on nälkä."
Paavo tarttui vaimon käteen, sanoi:
"Elo koettaa vaan, ei hylkää meitä. Leivo leipään puolet petäjäistä, minä kaivan ojaa kaksin verroin, mutta maailmalta mä varron kasvun."
Vaimo leipoi puolet petäjäistä, äijä kaivoi ojaa kaksin verroin, lampaat myi ja osti ruista, kylvi.
Kevät tuli, pellon nietos suli, vaan ei oraat valuneet sen myötä, kesä tuli puhkes raekuuro, kaatoi puolet tähkäpäistä lakoon, syksy tuli halla riisti loput.
Vaimo rintaansa löi, sitten huokas:
"Paavo, Paavo, kovan onnen tuttu, kuollaan pois, kun elo hylkäs meidät! Raskaampaa kuin kuolema on elää!"
Paavo tarttui vaimon käteen, tuumi:
"Elo koettaa vaan, ei hylkää meitä, leivo leipään puolet petäjäistä, kahta suuremmiksi mä ojat kaivan, mutta maailmalta mä varron kasvun."
Vaimo leipoi puolet petäjäistä, kahta suuremmat loi ojat äijä, karjan myi ja osti ruista, kylvi.
Kevät tuli pellon nietos suli, vaan ei oraat valuneet sen myötä, kesä tuli, puhkes raekuuro, yhtään tähkää ei se lyönyt lakoon, tuli syys ja halla väisti kaukaa, säästi kultaviljan niittäjälle.
Paavo vaipui polvilleen ja sanoi:
"Elo koettaa vaan, ei hylkää meitä."
Myöskin vaimo polvistui ja sanoi:
"Elo koettaa vaan, ei hylkää meitä."
Mutta miehellensä virkkoi sitten:
"Paavo, Paavo, tartu riemuin sirppiin, vuorossa on meillä ilon päivät, nyt on aika jättää pettuleipä, rukiista me tehdään kunnon leipää."
Paavo tarttui vaimon käteen, tuumi:
"Vaimo, vain se kesti koetuksensa, ken ei jätä lähimmäistä pulaan. Leivo leipään puolet petäjäistä, huurteessa on naapurimme pelto."