Lue keskustelun säännöt.
Eikö ole kamalaa, että
13.05.2006 |
jotkut voivat ottaa kannan, että hedelmättömyyshoitoja voitaisiin karsia? Kun toisessa raskaudessani kaaduin ja pelkäsin menettäväni vauvan, lääkäri sanoi viikolla 19, että vaikka jotain olisikin tapahtunut, mitään ei tehtäisi! Osan kylmä mielipide on se, ettei kannata. Minusta se on kamalaa sekä äitinä että keskenmenon kokeneena. Sanoinkin sitten osastolla myöhemmin ollessani yhden päivän verta saamassa, kun siellä oli tyttö Kouvolasta, joka oli käännytetty pois viikolla 23+6 mutta palasi takaisin, että teki oikein. Hän sanoi, että ehkä hänen vauvallaan on sitten jokin vamma ja hänet on tarkoitettu sellaisen vauvan äidiksi tässä elämässä. Häntä ei autettu tuona käännytyspäivänä mitenkään, sanottiin, ettei mitään voi tehdä, mutta seuraavana päivänä saatettiinkin tehdä kummasti, kun tuli 24 täyteen. Hän oli ollut sairaalassa sitten sen jälkeen keskustellessamme jo 2 viikkoa, kalvot olivat muodostuneet takaisin eheiksi ja kaikki oli hyvin. Haluan kertoa teille tämän sen vuoksi, että minua aina satuttaa, kun jotkut sanovat keskenmenovaaroista " ehkä parempikin" tai " ei voida mitään" , kun viikkoja on jotain 19. Myös erityislapsilla on merkitystä! On perheitä, joissa on terveitä ja erityislapsia ja toiset lapset hyväksyvät heidät, he kasvattavat olemuksellaan ja ovat siitä huolimatta ihania, että ovat kehittyneitä toisin kuin me normaalisti kehittyneet. Eivätkä kaikki keskosina syntyneet saa mitään kehitysvammaa, ehkä silmälasit ja alku hankalaa mutta ei välttämättä mitään pysyvää! Joskus keskenmeno johtuu äidistä ihan täysin. Eikä edes sitä, jos vauva syntyy täysiaikaisena, voi pitää varmana merkkinä siitä, että kaikki on o.k vaan voi olla vamma siltikin! Se ihana ihminen siellä osastolla sanoi minulle, että sinnikkäästi, jos tuntuu, että on keskenmeno meneillään, vain sairaalaan, heidän on pakko siellä jotenkin reagoida, jos sitä vain kovasti vaatii.
Olen onnellinen molemmista raskauksistani. Toisestakin pienestäni, jonka jo varhain menetin. Hän teki minut äidiksi, vaikka kuolikin kohtuun, sillä äitiys ei mielestäni ole olemassa vain silloin, kun lapsi on syntynyt.
Suuri halaus teille kaikille! No, taas mä aloin itkeä! Hyvää äitienpäivää teille kaikille, joilla on raskaus! Muistakaa, että olette kaikki äitejä ja ostakaa itsellenne minun puolestanne ruusu ja halatkaa itseänne! Olette ihania, kun olette omia lapsianne rakastaneet! En tahdo syyllistää niitäkään, jotka ajattelevat toisin mutta minä ajattelen näin.
Kommentit (4)
Minä muuten menetin neljännen lapseni raskausviikolla 20+5. lapsivesi meni paria päivää aikaisemmin ja sitten vain odottelin, hoitaako luonto tehtävänsä vai joudunko synnyttämään. Niin, minullekin sanottiin, että mitään ei kuitenkaan vauvalle voisi tehdä.
Tuntui äärettömän julmalta vain odottaa... Lapsi liikkui koko ajan, tuntui kuin se olisi huutanut apua siellä vedettömässä kohdussa. Pari päivää kun odoteltiin, eikä tilanne ollut mennyt " ohi" luonnostaan, synnytys käynnistettiin. Synnytin sen pienen tytön kuolleena. Aamulla kun mentiin sairaalaan tunsin vielä sen liikkeet. Mutta noilla viikoilla vauvasta ei välitetä, minua kyllä hoidettiin hyvin.
Kun se pieni ihminen oli vieressäni siinä sängyllä ajattelin, että parista viikosta kaikki kiinni. Nyt ei edes yritetty pelastaa. Toisaalta, oli vauva vielä niin pieni, että jotenkin järki sanoi, ettei hän kovin tervettä elämää olisi saanut viettää.
Auringon paistetta kaikille äideille, ja niille, jotka haaveilevat äitiydestä. Ja kuten Heinätuuli sanoi, äitiys ei tarkoita sitä, että olisi lapsi sylissä. Kyllä minä ainakin pidän pientä enkeli-vauvaa yhtä lailla lapsenani. Kolme lastani on fyysiesti lähellä, neljäs vähän kauempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun Heinätuuli sanoit, että tuo toinenkin pienokaisesi teki sinut äidiksi, vaikkei hän nyt tänne sitten tullutkaan.
Minusta tuntuu, että olin ihan yhtä paljon äiti viime äitienpäivänä tuon ensimmäisen vauvani menetettyäni, kuin nyt tänä vuonna kun minulla oli onni saada viettää äitienpäivää elävä vauva kainalossani.
Vuosi sitten minua vain ei " kelpuutettu" osalliseksi tuosta päivästä. Tuntuu vieläkin ihan oudolta, miksi minä nyt olen enemmän äiti.
Täytyypä sen verran kommentoida, että pienimmät hengissä selvinneet vauvat ovat mun tietojen mukaan olleet 22-viikkoisia. Juuri sen nuorempana ei pysty elämään kohdun ulkopuolella, ainakaan nykyaikaisin hoitomenetelmin. Vauvan keuhkot kehittyvät raskauden loppupuolella ja jos syntyy kovin ennenaikaisesti mitään ei todellakaan voida tehdä. Yleensä se riippuu sitten syntyneen vauvan kunnosta, että kuinka suuriin toimenpiteisiin ryhdytään. Jos vaikka 23-viikkoinen syntyy hyväkuntoisen näköisenä, häntä varmasti autetaan. Joskus vauva vaan ei elvyttämällä eikä tehohoidollakaan jaksa. Toki voi yrittää ehkäistä ennenaikaista synnytystä vuodelevolla ja auttaa vauvan keuhkojen kypsymistä kortisonipiikein, jos on pelko, että vauva saattaa syntyä ennenaikaisesti. ym.
Vaikka kuinka tehohoidettaisiin, ei alle 22-viikkoisia vauvoja ole jäänyt henkiin. Ajatellaan, että voidaan olla vauvalle (ja vanhemmilekin) armollisia, jos hoidot keskeytetään tai jos niitä ei edes aloiteta ns. toivottomassa tilanteessa. Koska millainen on rankka elämä teho-osastolla? Ehkä parempi joskus antaa vauvan mennä kuin väkisin yrittää pitää hengissä. Kyse ei ole siitä, etteikö vammaisia lapsia hoidettaisi. Samalla tavalla heitäkin hoidetaan, jos voidaan. Ja siltikin niin monet rankan tehohoidon jälkeen menehtyvät selviytymättä koskaan sairaalan ulkopuolelle. Onko se sitten ollut ihmisen arvoinen elämä siellä kaikkine tuskineen ja kipuineen?
Sitä en osaa sanoa, miksi tälle äidille oli sanottu viikolla 23+6, ettei mitään voi tehdä, että mene kotiin. Kuulostaa kylmältä... Onneksi hän tuli takaisin seuraavana päivänä.
Voimia teille kaikille ja aurinkoista kevättä!!
olleet raskaana, tekin olette äitejä ja ansaitsette päivän! Samoin teille toivon, että ostaisitte ruusun ja halaisitte itseänne minun puolestani ja juhlistaisitte sitä, että olette ihania äitejä, vaikka vauvanne ei olekaan mukananne enää!
Tuossa äskeisessä viestissä jäi vähän kesken se aloitus siitä hedelmöittymiishoidoista. Tarkoitin sanoa- mutta pyyhin vahingossa sen pois- että mun mielestäni on kamalaa, että valtiovalta voi puuttua siihen, kuka voi saada lapsen ja kuka ei. Hyviä vanhempia voi varmasti olla monenlaisia. Lapsen paras on mun mielestäni vain se, että hän saa aina rakkautta ja huolenpitoa. Keskenmenon kokeneena en voi kestää ajatusta, että jonkun olisi lain perusteitten perusteelta siedettävä lapsettomuutta vaan adoptio-oikeus ja hedelmöityshoidot olkoot jokaisen ulottuvilla mun mielestäni.