miestä etsimässä...;)

Kyllä se monesti on niin että jotkut ei avioeron jälkeen löydä yhtään mitään hyvää sanottavaa ex-puolisosta, ja mitä enempi aikaa erosta on kulunut sitä katkerammaksi puheet muuttuu.



Sen joskus niin ah ihanan rakkauden tilalle astuu silkka halveksunta ja viha!



Vaikka puolisoilla ois yhteisiä lapsia ja pitkä yhteinen menneisyys, niin kaikki ne mukavatkin muisto haihtuu ja unohtuu.



Sitten ihmetellään samaa mitä muut ovat ihmetelleet alun pitäenkin, että " mitä ihmettä minä siinä tyypissä oikein näin" ...

Niin, yksi syy mikä voi vaikuttaa on ihan sama mikä on yleisesti ypäri maailmaa. Eli se yleinen elämäntaso, asenne, koulutus jne.

Yleisesti ottaen kaikkialta löytyy roskasakkia kuin myös ulkoisesti hyvinvoivia joilla on sitten sydämensivistys vähemmällä.

Mieheni suku on ns akateemisissa ammateissa kuten myös tututkin. Hengalilijoita ei juuri ole. Koetetaan rakentaa omaa elämää, on tavoitteita eikä vain nautita hetkestä. Eli ehkä myös tämä riippuu piireistä. Jos koettaa rakentaa hyvän elämän itselleen ja lapsilleen, ei monta eri perhettä ole paras ratkaisu. Ihan jo yliopistomaksujen takia;)Ja ehkä se on niin, että joissain piireissä vaan petetään enemmän.



Tosi on, että usein tuntuu Amerikan mustilla (sisältäen myös Karibian) pettäminen olevan yleisempää. Jos joku joka on valmis kuolemaan ihmisoikeuksien ja paremman maailman puolesta, Martin Luther King, ja silti pettää vaimoaan, voi olettaa, että vähemmän altruistisilla se on vielä yleisempää. Olen useaan otteeseen kysynyt mieheltäni, onko se hänen mielestään jäännettä orjuudesta, mutta kuulemma ei (kieltää koko ongelman). Itse ajattelen sen olevan. Myös siinähän tuli lapsia useamman miehen/naisen kanssa jos puoliso yksinkertaisesti myytiin toiselle tilalle.



Suuret tunteet tunnetusti aiheuttaa suuria katkeruuksia. Viha ei ole rakkauden vastakohta, vihassa on jäljellä suuria tunteita toista kohtaan. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.



Parisuhdeideaaleja on monia. Itse valitsin tasaisen ja turvallisen arjen.

Me ollaan toistemme parhaita kavereita, parhaat arkihetket vietämme toistemme seurassa, tiedämme että toiseen voi luottaa ja toinen aina auttaa. JOS joskus tiemme eroaisivat, uskon, ettei katkeruutta kirjan kirjoittamiseen olisi koska ah niin maailmaa kaatavaa suurta ihastusta ei ole. Arkipäivän tekoja, toisesta huolehtimista. Kun katson miestäni tyttäremme kanssa, silloin mun sydän SULAA;)

Mun mielestä se kirja ei ole mitään katkeraa vuodatusta. Se kirjailija vain kuvaa suhteen ongelmallisuutta silloin kun toinen tulee kulttuurista jolla on vahva kolonialistinen historia ja toinen länsimaasta ja kun varsinkin tuolla länsimaasta tulleella (joka on siis nainen) on erittäin idealistinen maailmankatsomus. Eihän se mikään loistava teos ole, mutta ihan mielenkiinnolla minä sitä ainakin luin (niinkuin mitä tahansa ihmisten välisistä suhteista kertovaa kirjaa), ja osittain se oli hyvin todenmukainen ja uskottava, esim. kun kirjailija kuvaa miten naiset ovat valmiita luopumaan omasta identiteetistään kun menevät naimisiin jonkun toisenlaisesta kulttuurista tulevan kanssa. Ei se sisällä mitään väittämiä, se vain kuvaa asioita eri ihmisten näkökulmasta (ja yrittää ymmärtää myös niitä miehiä..).

marietou:

... on varmaankin Marianne Backlenin Karma. Kannattaa lukea, joskaan ei sisällä kovin imartelevaa tekstiä karibialaisista (jamaikalaisista) miehistä eikä kulttuurista. Aika kriittisesti siinä kuvaillaan myös suomalaisia moku-piirejä (mutta toisaalta hyvin tarkkanäköisesti ja varmaan totuudenmukaisesti - mutta eihän se tietty koko totuus ole).

Onko tuo se helsinkiläinen(?) nainen? Ainakin luin joskus lehdestä suomalaisesta naisesta, joka oli naimisissa karibialaisen miehen kanssa ja eron jälkeen kirjoitti aiheesta kirjan. Ja haastattelusta ainakin

kävi ihan selväksi, että kirja oli nimenomaan kirjoitettu pian eron jälkeen ennen kuin tunteet olivat ehtineet viilentyä. Suhtautuisin ainakin itse kirjan väittämiin hieman varauksella, koska mulle jäi sellainen kuva, että nainen oli aika katkeroitunut erosta.