Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko sittenkin paha ihminen kun mulle tapahtuu kaiken aikaa kaikkea ikävää?
30.12.2018 |
Niin, se oleellinen otsikossa. Olen aina luullut olevani ja yrittänyt olla jollakin tapaa hyvä ihminen ja nyt kaiken kokemani jälkeen olen alkanut miettimään olenko sittenkään hyvä. Olenko sittenkin sisimmältäni ikävä kusipää ja leikin vain itsellenikin olevani hyvä, tai jotain vastaavaa. Kun elämässä vaikeudet seuraa toisiaan niin isoissa kuin pienissä asioissa. Koko ajan. Joskus, kun näyttää vähän valoisammalta niin elämä vetää aika äkkiä maton alta. En näe mitään suurempaa yhtäläisyyttä asioille, muuta kuin sen, että objektiivisestikin katsottuna elämäni on ihan huono vitsi. Tänään on taas ollut sellainen neljän ikävän tapahtuman suma ja mietin, että onko tää enää todellista ja mistä mä revin enää myönteisyyttä, kun elämä viskoo vastoinkäymisiä eteen ennenkuin edellisistä on selvitty. Tekis mieli vaan luovuttaa ja jättää elämä niille, jotka täällä saa sitä hyvää kohdalleen.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Jumala testaa ihmisiä joista pitää, koettelemuksilla. Siis hän voi järjestää enemmän ongelmia rakastamilleen ihmisille, jotta tuomiopäivänä näillä ihmisillä on enemmän "ansioita" (joista selvitty säilyttämällä usko Jumalaan). Kaikki tässä elämässä kokema vääryys unohtuu tuonpuoleisessa.
Tottakai myös saatana voi koetella ja aiheuttaa ikävyyksiä jotta joutuisit pahalle tielle, mutta niin kauan kun säilytät uskon ja sydämesi on hyvä, voit olla varma että olet turvassa.
Oletko joku jumalan johdannainen. On pöyristyttävää höpistä tuollaista ihan kuin takanasi olisivat jotkut voimat. Ällöttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsimys ei jalosta eikä paha saa palkkaansa, joten pitää vaan mennä niillä eväillä mitä on. Ei kaikkea tarvi analysoida puhki.
Kukaan ei ole vastuussa toisen teoista, mutta jokainen on vastuussa omistaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En tosiaan tiedä. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka ja hyvillekin ihmisille tapahtuu pahoja asioita.
Nimenomaan hyville ihmisille tapahtuu kaikkea ikävää, kaikki käyttävät hyväksi, kusettavat ja polkevat katuojaan. Kusipäät ja narskut täällä menestyvät vaikeuksia kohtaamatta.
Jos joku osaisi selittää, kärsimyksen ja epäonnen, olisi rikas ihminen. Tärkeintä on sittenkin, että kohdeltiin miten tahansa, käyttäydytään itse hyvin.
Minulla elämä käänsi pyllypuolen esille siinä vaiheessa kun aloin sanoa ei. Ei, jos piti tehdä jotain mitä en halunnut.
Pitäisi kai alkaa elää kuin Yesman-leffassa, ja sanoa kaikkeen kyllä, mutta kun ympärillä on hyväksikäyttäjiä, niin ei huvittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia kokea välillä huonommuutta. Jos ei sellaista tunnetta olisi, että on huono, ei olisi terve.
Joten kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin.
Maailma on paha koska narsistisesti häiriintyneet ei koskaan kykene myöntämään heikkouksiaan ja ovat siten kehityskelvottomia.
Eli vastakohtien kautta, kun näkee oman inhimillisen vajavuutensa, voi oppia ja kehittyä.
Paha saa palkkansa ja ison talon edut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että ennen yritin liikaa ihan luonnostani. Nykyään en enää jaksa pelkästään suorittaa elämääni, mutta lopputulos on kuitenkin sama. Yritän antaa elämän kantaa ja luottaa siihen, mutta ei se tunnu kantavan. Ihmisiin yritän luottaa, mutta ei sekään kanna. Täällä pohjamudissa sitä möyritään kaulaa myöten. Väsyneenä ja vittuuntuneena.
Ap
Ah, siinäpä se. Älä "yritä" luottaa ihmisiin ja elämään. Luota tai älä luota. "Do or do not. There is no try." -Yoda. Päästä mielesikin irti, ei pelkästään käytännön teot. Välttämättä se ei muuta sitä mitä sinulle tapahtuu, mutta se ei vain tunnu enää niin raskaalta. Mutta älä huolehdi, vaikket voisi lakata yrittämästä. Elämä potkii kyllä takuuvarmasti päähän niin kauan, että oikeasti lakkaat yrittämästä. (Ja tämän olis sitten tarkoitus olla humoristisen kannustava viesti, eikä lannistava paskakommentti)
Hyvä näkökulma. En lannistunut. Yritän yrittää vähemmän 😂
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että ennen yritin liikaa ihan luonnostani. Nykyään en enää jaksa pelkästään suorittaa elämääni, mutta lopputulos on kuitenkin sama. Yritän antaa elämän kantaa ja luottaa siihen, mutta ei se tunnu kantavan. Ihmisiin yritän luottaa, mutta ei sekään kanna. Täällä pohjamudissa sitä möyritään kaulaa myöten. Väsyneenä ja vittuuntuneena.
Ap
HYVÄ AP! Luulen, että voin ymmärtää mitä tarkoitat; olen kokenut aika tavalla samansuuntaisia vastoinkäymisiä - mutta siitä huolimatta yritän ajatella seuraavasti ja uskon, että se koskee myös sinua: Vastoinkäymisistä tai epäonnistumisista huolimatta olemme AINA yhtä arvokkaita ihmisiä, jopa rakastettuja, ja meillä on sittenkin toivoa! Tämän sanon vilpittömästi ja toivon, että jaksat katsoa tämän lyhyen videonpätkän, joka voi rohkaista vielä paljon paremmin kuin minä tässä muutamalla sanalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n tekssti kuin suoraan omasta kynästä
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Olen pahoillani tästä kaikesta mitä sinulle on tapahtunut. Mieleeni tuli samantien, että älä vaan luovu tästä elämästä vielä, olet, ja elämäsi on, tärkeä ja arvokas, vaikka siltä ei nyt tuntuisikaan. Saat varmasti apua, kunhan löytyy sopiva hoitotaho tai ainoastaan oikea ihminen sinua auttamaan. Kuulostaa lattealta varmastikin, mutta tarkoitan joka sanaa ja lähetän lämpimiä ajatuksia sinnepäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Surullinen tarina. Mutta jospa silläkin on onnellinen loppu. Mitä jos kokeilisit jättää alkoholin pois ja vain kohdata sen pelon ja surun? Anna sen tulla, vaikka tuntuu pahalta. Tiedosta se ja anna sen myös mennä. Anna sille aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Jos mahdollista, liity mielenterveysyhdistykseen. Meitä on monia elämän kolhimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Surullinen tarina. Mutta jospa silläkin on onnellinen loppu. Mitä jos kokeilisit jättää alkoholin pois ja vain kohdata sen pelon ja surun? Anna sen tulla, vaikka tuntuu pahalta. Tiedosta se ja anna sen myös mennä. Anna sille aikaa.
En ole käyttänyt ns. epänormaalisti alkoholia kunnes vuosi sitten aloin juoda. Siitä tulee riippuvuus ja kyllä alkoholi on katalyytti minun itsemurha yrityksiin. Vaikka joka kerta olen itse soittanut hätänumeroon... En kai halua kuolla? Toisaalta en näe mitään tulevaisuutta, vaikka olen mies en itke naisen perään uli uli... Ihan vaikka mies olisi minun ystävä kysyisi " Hei miten sinulla menee? Lähdetäänkö kahville? " En koe olevani tässä tilanteessa valmis seurustelemaan. Kiitos teille viesteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Olen 38 vuotias mies. Menetin äitini äkillisesti ollessani 30 vuotias. Äitini soitti minulle kertoen hyvästä työpäivästä ja kysyi syömään matkaa meillä n. 40 km. kerroin miten seuraan jääkiekkoa soitellaan. Koitin saada äitiäni kiinni illan mittaan... Seuraavana päivänä poliisit tulivat kertomaan minulle äitini kuolleen. Mukavaa... Äitilläni oli kaksi koiraa joista toiselle sain paikan toiselle en ja en koe miten 8 vuotias rottweiler ikänsä asunut maaseudulla olisi sopeutunut 40 neliön kerrostaloon. Eikä minulla olisi ollut varaa pitää koiraa... Olen saanut kuulla koirantappaja puheita siitä mitä tein. Elämä jatkui jouduin eläkkeelle masennuksen ja pakko-oireisen häiriön takia sekä pitkään seurattu sydänongelma vei minut vuonna 2016 avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen naisystäväni jätti minut. Nyt olen koittanut tai no en vaan varmaan hakenut apua itsemurhayrityksillä. Olen aina ollut kiusattu en loukkaa ketään. Sen tiedän tyhmä en ole seuraava kerta niin lähden pois. Tietenkin elämääni helpottaisi se kun olisi ystäviä/kavereita. Niitä ei ole. Koitan kätkeä kaiken surun sen pelon ja käyttää alkoholia. Mitä siitä seuraa ongelmia taloudellisia ja vaikeuksia olla vahingoittamatta itseään. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvaverkosto tunne siitä miten on tärkeä. Ai niin isäni menehtyy kohta haimasyöpään ja sukulaiset ovat myös kuolleet, viimeksi serkkuni 28 vuotias kuoli vuosi sitten. Joten katkeruus siitä johtuva itsetuhoisuus valintani on.
Jos mahdollista, liity mielenterveysyhdistykseen. Meitä on monia elämän kolhimia.
Ai, niin yksi alueen aktiivinen mielenterveydenyhdistyksen toimija oli tämän koirantappaja mantran takana. Nimetteli minua facebookissa kuin kasvosten oikeassa maailmassa. Joo... menen sinne...
Alue: Aihe vapaa
Toisaalta kukapa ei jossain vaiheessa elämäänsä törmää epäonneen, olipa sitten kusipää tai kuinka kiva ihminen hyvänsä. Jos jotain olen oppinut historiaa lukemalla, niin sen että paha ei usein saa palkkaansa, päinvastoin monet palvotut ja menestyneet ihmiset ovat saavuttaneet menestyksensä aika kovin ottein.