Mikä uusi perinne uudenvuoden rakettien tilalle?
Jos raketit jäävät historiaan, mikä olisi uusi, korvaava tapa juhlia uuttavuotta? Jotain näyttävää, yhteisöllistä, elämyksellistä?
Kommentit (171)
Maailma muuttuu koko ajan. Uusia perinteitä tulee ja vanhat muovautuvat hiljalleen. Kaiki tässä elämässä on jatkuvaa muutosta ja jos maailmaa koitetaan muuttaa parempaan suuntaan, on se erittäin hyvä asia.
Lakimuutosta on kannattaneet monet eri järjestöt, ei vain eläinsuojelujärjestöt. Se miksi koira-asiasta paljon pauhataan on juurikin lakiuudistusta vastustavien olkiukko, joka saa laumasielut pauhaamaan mukana. Raketit on kielletty yksityishenkilöiltä (ilman lupia) muun muassa Norjassa ja kieletään ensi vuodesta lähtien myös Ruotsissa.
Perinteiden luomiseen voi käyttää mielikuvitusta, sen sijaan, että vetää mukaan tuohtuneena vegaanimakkarat ja eläinten suojelijat. On vain hienoa, että maailmassa on empaattisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmin, myös toisten näkökulmasta ja ovat valmiita luopumaan perinteestä, joka tuottaa monille kärsimystä.
Olen alalla, jossa tutkitaan eri kulttuureita historiallisesta näkökulmasta ja sitä kautta voin sanoa, että on paljon perinteitä, joita ei enää noudateta, koska maailma muuttuu ja kehittyy. Hyvä niin!
Mun toive uudelle vuodelle on, että ihmiset lukisi enemmän ja opettelisivat näkemään asioita laajemmasta näkökulmasta, sen sijaan että ikuisesti kytätään mitä joku toinen tekee tai ei tee! Ihanaa alkavaa vuotta kaikille :)
Miten voidaan kieltää Ruotsissa kun kuuluu kuitenkin eräiden kulttuuriin ja valikoimissa isompia paukkuja?
Uusi perinne on katsoa vanhoja ilotulituksia videolta ja suomen lätkäfinaali vuodelta 1995. Aina tästä lähtien näytetään suomen mestaruuspeli uudenvuoden aattona. Viihteenä puoluejohtajat kertovat kuinka hyvin menee. Suomalaiset kun rakastaa hyvää valehtelua. Juhlan kruunaa kekkosen hologrammin pitämä puhe joka luo kansalaisiin luottamusta mailman mullerrysten keskellä.
On hyvä, että rakettien ampuminen adressi keräsi sen 50 000 allekirjoitusta. Ja ne jotka ovat toista mieltä niin sitten vaan lisää silmä vammoja. Niin kuin eräs lääkäri kertoi miten ollaan nöyrää kun kyseisestä vammasta ollaan ensiavussa. Viattomat eläimet pelkäävät kun aikuiset ihmiset hulluna juovuksissa sähläävät näiden ilotulitteiden kanssa. Ja mitä niin ihmeellistä tapahtuu kun vuosi 2019 on?
Jos raketit kielletään yksityishenkilöiltä, niin käy täsmälleen samalla tavalla mitä tupakointikiellon kanssa baarien sisätiloissa: vuosi pari porukka jaksaa marttyyrimaisesti itkeä ja huutaa Päivi Räsästä kieltämään kaiken muunkin kivan, mutta sen muutaman vuoden päästä suurin osa on tajunnut, että muutos oli oikeasti hyvä ja järkevä. Kaupungin oma ilotulitus riittäisi aivan hyvin ja olisi kaikin puolin turvallinen. Ja roskat siivottaisiin varmasti pois.
Vierailija kirjoitti:
Mennä nukkumaan. Mulle se on vain yksi ilta muiden joukossa ja parempi syy pysyä kotona, kun kylä on täynnä känniääliöitä. Oma perinteeni on pitkä lenkki uuden vuoden aamuna, kun kaikkialla on hiljaista = kaikki nukkuvat. Suosittelen.
Onneksi olkoon. Vuoden erakkopalkinto myönnetty.
Olisipa tervehenkistä kun kaikki osaisivat elää noin kerrassaan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Raketit on kielletty yksityishenkilöiltä (ilman lupia) muun muassa Norjassa ja kieletään ensi vuodesta lähtien myös Ruotsissa.
Aikoinaan harvojen käytössä ollut nuuska kiellettiin Suomessa, seurauksena käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti. Valvontaan ei ole resursseja. Ehkäpä ilotulitteiden myyntikieltokin elvyttää vanhan perinteen, jossa parhaat paukut rakenneltiin itse. Internet on nykyään täynnä ohjeita ja nettikauppakin pelaa.

Aivan, siinä sitten menisikin naamoja ja käsiä. Nyt sentään valvotaan että raketit ovat oikein käytettyinä turvallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee keksiä jotain muuta mikä on äänekästä ja ärsyttää koiranomistajia. Moottoripyörälle kierroksia, pakoputken paukuttelua jne. Sitä voi onneksi harrastaa myös kesäisin joka yö. Talvella voi antaa moottorille runtua paikallaan, kesällä saa enemmän pahennusta aikaan kun voi ajella ympäriinsä. Kaikuu kivasti varsinkin kerrostalojen keskellä
Tää on ihan normaalia käytöstä nykyäänkin. Ilmiselvästi samat tyypit, jotka nyt vastustaa tätä adressia.
Eiköhän tuossa ollut pointtina se, ettei ne raketit ja uusivuosi ole ainoat äänen aiheuttajat. Naurettavaa vaatia muutaman tunnin takia kieltoa.
Varmasti liikenteessä myös loukkaantuu vuosittain enemmän ihmisiä kuin uudenvuoden yönä. Näin ollen tuon yhden illan ilotulituksen kieltäminen on aika turhaa ja perusteetonta
Liikenne on aika pakollinen ihmisten arjen ja valtion talouden ylläpitämisessä etenkin näinä aikoina, kun töitä ei ole joka kylässä, kaupungissa ja pitäjässä. Jos lakkautamme liikenteen, romahtaa sen myötä valtion talous. Millä kuljetamme elintarvikkeita kauppoihin? Entäs vienti ulkomaille?
Että jos joku vertaa liikennettä ja raketteja toisiinsa, niin kehoitan miettimään vielä toisen kerran. Mitä järkeä on verrata tarpeellisen ja hyödyttömän asian välillä?
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että rakettien ampuminen adressi keräsi sen 50 000 allekirjoitusta. Ja ne jotka ovat toista mieltä niin sitten vaan lisää silmä vammoja. Niin kuin eräs lääkäri kertoi miten ollaan nöyrää kun kyseisestä vammasta ollaan ensiavussa. Viattomat eläimet pelkäävät kun aikuiset ihmiset hulluna juovuksissa sähläävät näiden ilotulitteiden kanssa. Ja mitä niin ihmeellistä tapahtuu kun vuosi 2019 on?
Aivan. Juovuksissa. Se on ainoa tapa jolla suomessa saa juhlia. Pysyköön kotona ne jotka ei kännää!

Niinkö? Minä ainakin tykkään juhlia ulkona (ja ampua raketteja) vaikka en juokaan alkoholia eikä kukaan ole siitä minua vielä vienyt putkaan. Voisitko olla kärjistämättä?
Kokoonnutaan Senaatintorille, kuten aina.
Tasan klo 24.00 päästetään valtaisa yhteispieru. Hernekeittoa ollaan syöty niin monessa perheessä - pitäisi olla helppoa.
Tämä olisi tosi suomalaista, ja taatusti kansainväinen media tulisi paikalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raketit on kielletty yksityishenkilöiltä (ilman lupia) muun muassa Norjassa ja kieletään ensi vuodesta lähtien myös Ruotsissa.
Aikoinaan harvojen käytössä ollut nuuska kiellettiin Suomessa, seurauksena käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti. Valvontaan ei ole resursseja. Ehkäpä ilotulitteiden myyntikieltokin elvyttää vanhan perinteen, jossa parhaat paukut rakenneltiin itse. Internet on nykyään täynnä ohjeita ja nettikauppakin pelaa.
Ilotulituslakien tiukentaminen on jo vähentänyt esimerkiksi silmävammojen syntymistä. Rajoittaminen siis toimii. Lakialoitteen on tarkoituksena onkin rajoittaa käyttöä luvanvaraiseksi, ei poistaa sitä kokonaan. Luitko edes mistä on kyse ennen kukn lähdit kommentoimaan.
Nuuskan käyttäminen on kielletty Suomessa jo 90-luvulla ja sen käyttö on lisääntynyt käsittääkseni vasta lähivuosina (korjaa jos olen väärässä). En ihan siis vetelisi suoria yhtäläisyyksiä kiellon ja käytön välillä, vaan uskon että käyttöön liittyy monia muitakin tekijöitä. Esimerkiksi tupakoinnin vaaroista on enemmän tietoa, kuin nuuskan. Myös tupakoinnin väheneminen vaikuttaa varmasti. Mut jos sulla joitain legittejä tutkimuksia tiedossa, linkkaa tänne ihmeessä!
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu koko ajan. Uusia perinteitä tulee ja vanhat muovautuvat hiljalleen. Kaiki tässä elämässä on jatkuvaa muutosta ja jos maailmaa koitetaan muuttaa parempaan suuntaan, on se erittäin hyvä asia.
On vain hienoa, että maailmassa on empaattisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmin, myös toisten näkökulmasta ja ovat valmiita luopumaan perinteestä, joka tuottaa monille kärsimystä.
Hyvä. Ollaan sitten vain johdonmukaisia, loppuun saakka. Matkailu ja turismi pelkästään huvin vuoksi on järjettömän paljon saastuttavampaa ja tuhoisampaa kuin ilotulitteet kerran vuodessa. Monella perheellä on perinteenä matkustaa jonnekin esimerkiksi vuosittain. Miten saisimme tämän tuhoisan perinteen myös kiellettyä tai kitkettyä mieluummin kokonaan?
Nykyihmiset keskittyvät näpertelemään ja hyvesignaloimaan kaikkien sellaisten kieltojen ympärillä, jotka eivät koske heitä itseään. Hankitaan hyvää omaatuntoa jatkaa pkan tupruttamista muuten niin tuhannen lailla.
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että rakettien ampuminen adressi keräsi sen 50 000 allekirjoitusta. Ja ne jotka ovat toista mieltä niin sitten vaan lisää silmä vammoja. Niin kuin eräs lääkäri kertoi miten ollaan nöyrää kun kyseisestä vammasta ollaan ensiavussa. Viattomat eläimet pelkäävät kun aikuiset ihmiset hulluna juovuksissa sähläävät näiden ilotulitteiden kanssa. Ja mitä niin ihmeellistä tapahtuu kun vuosi 2019 on?
Tässä nyt hyvin kiteytyy tämä. Oletus että kaikki juovuksissa ja sinusta ei tarvitse niin se pitää kieltää muilta. Hyvä hyvä näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu koko ajan. Uusia perinteitä tulee ja vanhat muovautuvat hiljalleen. Kaiki tässä elämässä on jatkuvaa muutosta ja jos maailmaa koitetaan muuttaa parempaan suuntaan, on se erittäin hyvä asia.
On vain hienoa, että maailmassa on empaattisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmin, myös toisten näkökulmasta ja ovat valmiita luopumaan perinteestä, joka tuottaa monille kärsimystä.
Hyvä. Ollaan sitten vain johdonmukaisia, loppuun saakka. Matkailu ja turismi pelkästään huvin vuoksi on järjettömän paljon saastuttavampaa ja tuhoisampaa kuin ilotulitteet kerran vuodessa. Monella perheellä on perinteenä matkustaa jonnekin esimerkiksi vuosittain. Miten saisimme tämän tuhoisan perinteen myös kiellettyä tai kitkettyä mieluummin kokonaan?
Nykyihmiset keskittyvät näpertelemään ja hyvesignaloimaan kaikkien sellaisten kieltojen ympärillä, jotka eivät koske heitä itseään. Hankitaan hyvää omaatuntoa jatkaa pkan tupruttamista muuten niin tuhannen lailla.
Tähän voisi toimia elämysmatkailun lisääminen ja turismi kotimaan kohteisiin! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että muutoksia on tehtävä monella eri elämän osa-alueella. Mut hei, ilmasto oli vaan yksi pointti koko lakimuutoksessa :D 1+monta on jo paljon syitä rajata.
Nakit ja perunasalaatti pitää myös muistaa kieltää🤔 1.1 muuttuu normaaliksi työpäiväksi, joten menette vaan ajoissa nukkumaan edellisenä iltana.
Viinaa me ei teiltä muuten kielletä, koska muuten elätte liian vanhoiksi ja eläkkeisiinne kuluu liikaa rahaa.
Terv. Hallitus
Vierailija kirjoitti:
Nakit ja perunasalaatti pitää myös muistaa kieltää🤔 1.1 muuttuu normaaliksi työpäiväksi, joten menette vaan ajoissa nukkumaan edellisenä iltana.
Viinaa me ei teiltä muuten kielletä, koska muuten elätte liian vanhoiksi ja eläkkeisiinne kuluu liikaa rahaa.Terv. Hallitus
Kuinka hienoo argumetointii. Tottakai ja epäilemättä näin käy. Keep up the good work. 😂
Suolihuuhtelu. Puhtaana uuteen vuoteen.