Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini ilmeisesti häpeää sairauksiani ?
29.12.2018 |
Todella ärsyttävää. Itse tykkään puhua suoraan enkä koskaan teeskentele, että joku olisi hyvin, jos ei ole. Äitini antaa ymmärtää, että hän häpeää ja ehkä minunkin pitäisi hävetä huonoa terveyttäni. Esimerkiksi kun olen menossa sairaalaan, hän sanoo että "sulla on silloin mahdollisesti tää juttu" vaikka asia on yksinkertaisuudessaan se, että olen menossa leikkaushoitoon, jos olen riittävän terve että pääsen leikkaukseen. Silloin kun harvoin näen sukulaisiani, niin he vaikuttavat järkyttyneeltä mun terveysongelmien määrästä ja tasosta. Äitini tapaa sukua usein, ja ehkä ilmaisee asioita jotenkin pehmitellen, kun ne varmaan välillä kysyy musta.
Mielestäni tuo on noloa ja tosi loukkaavaa mua kohtaan. On väärin yrittää saada vielä häpeämään kohtaloaan, joka on muutenkin jo tarpeeksi haastava. En kumminkaan voi suoraan sanoa, hän kieltäisi tilanteen ja sanoisi mun olevan liian herkkä.
Saatanko olla oikeassa? Ymmärtääkö joku mua, vai ylireagoinko? Haluaisin kovasti ottaa etäisyyttä, jos se vaan olisikin helppoa. Mun äiti ei ole hyvä roolimalli kenellekään esimerkiksi tunteiden käsittelyn ollessa kyseessä, mutta tällä hetkellä on tosi huonosti konkreettista tukea muualta.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt en osaa sanoa onko aloittaja KKÄ vai ei.
Ja sitten äitini myös yrittää aina jotenkin vaivihkaa hillitä mua silloin, kun puhun harrastuksesta joka on todella tärkeä mulle. Olen melko varma, että hänen mielestään se ei ole mun laji eikä mun pitäisi luulla, että olen hyvä siinä. Mutta sitäkään hän ei sano _suoraan_. Silloin kun puhun jostain hyväksytystä aiheesta, hän on kyllä mukana. Joskus tuntuu, että inhoan äitiäni vaan todella paljon ja en tule olemaan yhtään pahoillaan, kun hänestä aikanaan aika jättää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt en osaa sanoa onko aloittaja KKÄ vai ei.
En ole se. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi oikein muuta kuin jatkaa tuota suorapuheista linjaasi. Äitisi hyväksyy sen tai ei, mutta elät omaa elämääsi.
Miksi muuten annat äitisi sanoille niin paljon painoarvoa, sinulla on ne sairaudet mitkä on.
Vierailija kirjoitti:
Et voi oikein muuta kuin jatkaa tuota suorapuheista linjaasi. Äitisi hyväksyy sen tai ei, mutta elät omaa elämääsi.
Miksi muuten annat äitisi sanoille niin paljon painoarvoa, sinulla on ne sairaudet mitkä on.
Oon varmaan niin yksinäinen, että vahingossa puhun vaikka tiedän, että ei kannattaisi. Kyllä mä tiedän että saan olla niinkuin olen, mutta tulee surullinen olo aina tuon takia ja pelkään, että ne sanat ja asenne jää vaikuttamaan pinnan alla. Että ehkä mä itsekin alan epäröidä, että pitäiskö mun hävetä ja olen varmaan vääränlainen. Hirveästi pitää uudelleen psyykata itseäni sitten.
Huomasin eron joskus kun kävin terapiassa ja terapeutti oikeasti kuunteli ja kommentoi, eikä vähätellyt. Ajatella, jos sellainen tuki olisi ollut koko elämän ajan, olisi varmaan voinut kehittyä vähemmän heiveröinen itseluottamus. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä äitisi haluaisi kunnioittaa yksityisyyttäsi eikä siksi kerro terveyshuolistasi muille? Voiko myös olla niin, että häntä pelottaa ja surettaa sairautesi eikä hän oikein haluaisi ajatella tai jatkuvasti puhua niistä?
No vanhemmat ihmiset ovat usein tällaisia, jotka arvostavat yksityisyyttään. Eivät huutele sairauksista, rahatilanteesta, ongelmista tai onnistumisistakaan.
Nuorempi sukupolvi taas on tottunut jakamaan kaiken ihan nettiinkin koko kansan nähtäville. Kaikista elämän pienistäkin asioista pitää kertoa muille.
Bussissakin hölötetään kovaan ääneen omaa terveyshistoriaa puhelimessa, ihan sama ketä kuulee.
Suotakoon siis vanhemmalle polvelle käytös, johon he ovat kasvaneet.
Varmasti heitä ihmetyttää yhtä lailla tämä nykyinen ylenpalttinen avoimuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko keskustellut äitisi kanssa tuntemuksistasi ts. tietääkö hän, miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Oletko keskustellut äitisi kanssa tuntemuksistasi ts. tietääkö hän, miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu?
Olen joskus, eikä se kyllä johtanut mihinkään rakentavaan keskusteluun. No, en voi muuta kuin yrittää olla hiljaa ja mahdollisimman vähän tekemisistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä äitisi haluaisi kunnioittaa yksityisyyttäsi eikä siksi kerro terveyshuolistasi muille? Voiko myös olla niin, että häntä pelottaa ja surettaa sairautesi eikä hän oikein haluaisi ajatella tai jatkuvasti puhua niistä?
Ehkä pelottaa ja surettaa, mutta aika kohtuutonta vaatia, että pitäisi esittää tervettä ihan vaan että muille ei tulisi vaikea olla. Kai mä nyt mieluummin olisin olematta sairas, jos pystyisin. Ap
Itselläni on vähän samanlainen tilanne. Sairauteni on tabu perheelleni.
Ollaanko teillä muuten avoimia? Meillä ei ole koskaan muutenkaan puhuttu mistään vaikeasta ja meidän suvussa salaillaan kaikkea. Meillä perheessä ei näytetä tunteita ja kaikki heikkouden näyttäminen on häpeällistä. Vanhempani eivät mene lääkäriin mistään syystä ja aina pitäisi näytellä vahvaa. Meitä lapsiakaan ei viety helpolla lääkäriin.
Uslon, että sairauteni on tästä syystä vaikea puheenaihe vanhemmilleni. Siitä ei ole saanut kertoa sukukaisille. Haluaisin kertoa serkulleni, mutta en ole vanhempieni takia uskaltanut. Äiti jotenkin loukkaantui siitäkin, kun olin kehdannut kertoa tädilleni olleeni verikokeissa.
Tämä on sukupolvien ketju. Äitini vanhemmat olivat rintamaveteraani ja sotalapsi ja varsinkin mummuni sotalapsiajat ovat olleet kipeä ja vaiettu asia. Meillä on vaiettu monesta asiasta ja uskon tämän vaikenemisen kulttuurin olevan sukupolvien ketju. Vanhempani eivät osaa puhua mistään vaikeasta ja siksi sairaudestani ei puhuta.
Alue: Aihe vapaa
Jotenkin siis noi epämääräiset ilmaukset "kun sulla on.. se..." "kun sä oot menossa sinne..." raivostuttaa.
Siis minne?! Kyllä mä kestän kuulla minne olen menossa, kun kerran joudun itse menemäänkin sinne. Ap