Virpi Butt vapaalle jalalle
Parin päivän päästä Virpi Butt (nykyään Lucrecia Butt) vapautuu lusittuaan 15 vuotta, VAIKKA hänen riskinsä syyllistyä uudestaan väkivaltarikokseen on arvioitu korkeaksi. Taitaa olla only in Suomi, että murhaajat täytyy saada yhteiskuntakelpoiseksi väkisin, ihan sama miten vaaralliseksi arvioidaan. En väitä etteikö Virpi voisi olla muuttunut, mutta miksi hän saa uuden mahdollisuuden, mutta hänen uhrinsa ei tule koskaan saamaan.
Sama pätee kaikkiin murhaajiin. Suomessa ei taideta tuntea käsitettä "elinkautinen ilman ehdonalaista" niinkuin jenkeissä. Eihän täällä elinkautinen ole mikään elinkautinen. Taposta tuomittu voi päästä ensikertalaisena puolella. Käytännössä jos jostain henkilöstä haluaisi(n) päästä lopullisesti eroon, ei tule istumaan kuitenkaan loppua elinikää vankilassa joten miksipä ei. Vähän kärjistetty esimerkki eikä missään nimessä kovin harkittava, mutta noinhan se menisi. Onko sitten tässäkin kyse vain verorahoista, kun halutaan päästää vangit takaisin yhteiskuntaan eikä ole vara pitää vankilassa. Silti itse kannattaisin ihan oikeita elinkautisia. Tuntuu että Suomessa henki on halpa ja tärkeintä on saada tekijä takaisin yhteiskuntakelpoiseksi.
Kommentit (3)
Saa nähdä tuleeko Virpille Jammun kohtalo.
Kuinka monta sataa aloitusta tästä aiheesta pitää tehdä?
Täytyisi kyllä olla jokin keino millä pitää vaaralliset ihmiset poissa ihmisten ilmoilta. Kuinka monen täytyy kuolla rikoksenuusijoiden käsiin ennen kuin systeemi muuttuu?
Jenkkilää en pidä lainkaan esimerkillisenä systeeminä, se toki on usein ainoa referenssi kun ei meillä oikein muualta vankiladraamoja telkussa näytetä. En kannata jenkkimäistä moraalipaniikointiin ja kostonhimoon perustuvaa oikeutta.
Oma järjestelmämme on kuitenkin mitä ilmeisimmin liian lepsu eikä toimi tarkoituksenmukaisesti pelotteena rikollisille.