Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (647)
Minä olen elänyt näin 30 v . Hämmästyinkin että kuvasit tyylini näin hyvin. Mulle ollaan joskus huudettu autoista: hei ranskalainen nainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Siinähän se suomalaisella naisella jo meni vikaan. Korkeat korot on ranskalaisen naisen must. Se pitää niitä jalassaan vaikka juoksisi maratoonia. Yksiäkään "kävelykenkiä", lenkkareita, converseja, ballerinoja jne. hän ei edes omista.
Ranskalaisen naisen meikkiä ei myöskään voi koskaan kuvata "peruskevyeksi". Jos luomiväri ei löydä silmäkulmaan jopa roskapussia viedessä, niin ranskatarta lienee turha leikkiä.
Ei pidä paikkaansa. Käyn säännöllisesti Pariisissa töiden takia, ja siellä on miltei kaikilla naisilla matalat kengät. Kävelevät nimittäin paljon. (Matala tai koroton ei tietenkään tarkoita ulkoilu- tai urheilukenkiä, kuten usein Suomessa, vaan tyylikkäitä nahkakenkiä.)
Meikki taas näyttää aika luonnolliselta, minusta vähän luomiväri voi ihan hyvin kuulua "peruskevyeen" meikkiin.
Joku täällä kyseli miten ranskalaiset kasvattavat lapsiaan, aiheesta on kirjoitettu sen niminen kirja kuin kuinka kasvattaa bebe. Siitä selviää miksi ranskalainen lapsi ei nirsoile ruokapöydässäkään vaan jo kolme neljävuotiaana osaa hienosti maistaa kaikkia ruokalajeja ja istua rauhassa ruokapöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitää myös halveksia ihmisiä, jotka puhuu jotain muuta kieltä kuin ranskaa, ja hommata miehellesi rakastajatar/ryhtyä jonkun rakastajattareksi.
Tylyys on pakko huomioida ranskalaistumisessa. Tosin itsellä tuli Pariisin seudulla vastaan monia englantia puhuvia, iloisia naisia. Mutta ihan stereotypian vuoksi: ynseä ilme, jos tuntematon ihminen yrittää kysyä neuvoa englannilla tai muulla kielellä.
Katsoin tuon Cherbourgin sateenvarjot leffan joulunpyhinä, naiset olivat niin tyylikkäitä euvätkä olisi tähän päivään siirrettynä näyttäneet mitenkään vanhanaikaisilta, toki koska tämän päivän muoti suosii rajauksia ja kotelomekkoja, etenkin Genevieven äidin mekot olisivat upeita vieläkin.
Muista että sulle pitää olla ok kun paljastuu että miehelläsi on rakastajatar. Voit itsekin hankkia salarakkaan.
Ranskassa asuneena voin antaa lisävinkkejä:
Hiukset: "bed head" hiuksissa tavoittele lookkia, että olet koko yön harrastanut kuumaa seksiä ja hiuksesi ovat yön jäljiltä sotkussa, etkä omista harjaan..
Kengät: Laadukkaimmat, mihin sinulla on varaa ja jätä ne myös täysin hoitamatta. Muista kävellä niillä paljon että saat niihin tyylikästä nuhruisuutta.
Vaatteet: Älä epäröi yhdistämästä huippukallista diorin nuttua miehesi/rakastajasi rumimman ja kulahtaneimman t-paidan kanssa.
Hygienia: USA: lainen mies-kollegani avautui kerran ranskalaisten naisten hygieniasta, tai sen puutteesta: Älä turhaan sheivaa intiimi-paikkojasi. Anna kasvaa napaan ja reisille saakka kunnon tuhero. Myös kainalot ja viiksikarvat saa rehottaa. Eikä siellä suihkussa tarvi alvariinsa rampata.
Ranskalaiset miehet ovat kilttejä ja vähän ressukoita mutta naisena sinulla on etuoikeus olla kitkerä ja v-mäinen bitch. Voit juoruilla ja olla pahansuopa ja katkera naispuolisille kollegoillesi. Kun on paha olo, niin pura se vapaasti kaikkiin.
Joo ja kaikki ranskalaiset naiset Bretagnesta Nizzaan asuinpaikasta riippumatta elää samalla tavalla. Ihan niin kuin Suomessa on sama elämäntapa Utsjoella Hankoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perä levenee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Saksalaisen naisen aamiainen: Kahvi ja pala suklaakakkua. Kahvin voi joskus korvata kaakao.
Hittolainen, pitänee aloittaa saksalaisen naisen elämäntyyli!
Saksalaisen naisen aamiaiseen kuuluu pari sämpylää joiden välissä juustoa, makkaraa tai kinkkua. Maitokahvi tai tee.
Juomana aina omenamehua eivätkä juo hanavettä, pitää
olla mineraalipitoista kuplivaa kivennäisvettä koska muuten keho ei kuulemma saa mineraaleja. Vaikka hanavesi on siellä juotavaa muttei kukaan juo sitä. Siksi Lidl myy siellä ihan sikana sitä kivennäisvettä. Kun minä join hanavettä töissä, niin kaikki olivat kauhistuneita että mistä sinä nyt saat kaikki mineraalit joita sinun keho tarvitsee toimiakseen :D
Hulluja nuo saksalaiset?
Selkein ero ranskalaistumiseen tulee kalorien määrässä. Tätä voi kompensoida marssimusiikilla, ja sen mukaan liikkumisella esim. kotihommia tehdessä.
Siis aamu alkaa saksalaisittain toki niillä tuoreilla sämpylöillä, mutta suolaisen lisäksi täytteeksi siihen samaan sämpylään laitetaan tavallisesti makeaa, kuten hilloa.
"Lapset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa eikä kasvattaminen ole helppoa missään. Mistä siis johtuu, että ranskalainen äiti saa siemailla rauhassa kahviaan lasten leikkiessä keskenään, kun taas yhdysvaltalaisen äidin kaikki aika kuluu hiekkalaatikkonahinoiden selvittelyyn?Kun yhdysvaltalainen Pamela Druckerman alkoi odottaa esikoistaan Pariisissa, hän innostui tutkimaan ranskalaisen kasvatuksen salaisuutta. Miksi ranskalaiset vauvat nukkuvat läpi yön? Miksi pienetkin ranskalaislapset osaavat paitsi syödä monipuolisesti, myös noudattaa hyviä pöytätapoja? Ja vaikka lapset käyttäytyvät hyvin, he eivät vaikuta lainkaan lannistetuilta tai ilottomilta, vaan aivan yhtä luovilta ja eloisilta kuin muuallakin maailmassa.Huippuluokan taloustoimittaja Druckerman alkoi kirjata havaintojaan vaippalaukkuun sullomaansa vihkoon. Hän huomasi, että Ranskassa ei tunneta ajatusta rasittuneesta äidistä, jolla ei ole omaa elämää. Ranskalaiset eivät ajattele, että heidän olisi jatkuvasti palveltava lastaan, eivätkä pode siitä syyllisyyttä. Heillä on lapsiinsa rento ja rauhallinen auktoriteetti, jota voi vain kadehtia. He ovat hyvin tiukkoja joissain asioissa ja hämmästyttävän sallivia toisissa. Etsiessään omaa tapaansa sanoa napakasti non Druckerman huomasi, että lasten (myös hänen omiensa) kyky ymmärtää asioita ja toimia itsenäisesti on suurempi kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella.Kuinka kasvattaa bébé on lämpimän humoristinen ja perusteellisesti taustoitettu kirja siitä, miten ranskalaiset onnistuvat tekemään mahdottoman: kasvattamaan lasta lapsuutta kunnioittaen, mutta ilman että tinkivät omasta aikuisuudestaan. Se antaa lukijalle inspiroivia ja käytännönläheisiä ohjeita siitä, miten vanhemmuutta harjoitetaan Pariisin malliin."
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kuinka-kasvattaa-bebe-9789522341600
Ranskataret eivät ole kovinkaan tarkkoja hygieniasta. Muista jättää pil#lu pesemättä joka toinen päivä. Äläkä sheivaa - ei kainaloita eikä haaroja.
Mä olen ollut täällä jo 20 vuotta enkä ole ikinä tavannut lenkillä käyvää ranskatarta. Toki sunnuntaikävelyä tehdään perheen kanssa. Todella laihat naiset eivät syö , närpivät lasten jämät lounaaksi. Persjalkaisia tukevia naisia on paljon. Lappavat keksiä, suklaatäytteistä kestopullaa ja grillifilettä ostoskärryyn.
Suosittelen elämäntyylin muutosta huoneenlämmön alentamisella. Lämmittäminen on kallista ja kylmä lisää terveellistä harmaata rasvaa. Vettä ei tee mieli. Punaviiniä lasi silloin tällöin.
Muista kasvattaa myös viikset. Täällä Pariisin lähiössä asuvana tulee nähtyä päivittäin ranskalaisia naisia, joilla on aika tumma karvoitus luonnostaan. Toki hiukset, ripset ja kulmat ovat tuuheat, mutta kääntöpuolena kaikki muukin karvoitus on runsasta.
Olen suurella mielenkiinolla lukenut läpi näitä kirjotuksia. Nyt kiinnostaisi tietää käyvätkö äidit töissä,koko päivää? Onko päiväkoteja?Pohjoismaissa kahden palkka must.
Tämä kahvi aamusta, punasen huulipunan laitto, töihin lähtö ei nyt kauaa vie. Suihkussa kun ei kerta tarttenut käydä kun joka toinen päivä.Ajan säästöt.
Paljonko tupakka aski maksaa,täällä ruotsissa 65 kr.Suomessa?Ranskassa? Ehkä on varaa polttaa kun ruoka konttoon ei tartte sinkkuna ainakaan panostaa.Ruotsissa paheksutaan tupakanpolttoa,mutta ei siis Ranskassa? .
Nämä viinien lipitykset lounaalla ihmetyttää, lähetäänkö lounaalta rattiin?Ilmeisesti eri määräykset kun pohjoismaissa.
Lapsia kuritetaan fyysisesti.Täälläkin palstalla herkemmät ihmiset miettivät lapsuuttaan kun just tätä tukistamista,läpsimistä on tapahtunut.
Salarakkaan hyväksyminen. Ok jos sama hyväksyntä koskisi molempia, mutta ei.
Mietityttään jos tämmönen petit cherie ranskatar siirettäis simsalabim suomeen.Aamusta tukka hompsuisena,punanen huulipuna, lievä hienhaju pistäs parffyymin alta, korkkarit jalassa töihin.Kotona ensiksi otettu se pakollinen expresso/cafeaulait ja rööki.Puolelta päivin töistä pitäs päästä sinne ravintolaan ottaa pari lasii viiniä pienen lounaan kanssa.Johan suomessa kiikutettas äkkiä rehabiin petit cherie.Lapsen kanssa hiekkalaatikolla töitten jälkeen, lapsi käyttäytyy huonosti.Mama antaa tukkapöllöä ja läksyttää,suomimammat kauhistelisivat.Lasun paikka.
Illalla kotona miehen kanssa,ukko kotiutuu myöhään salarakkaalta. Olet tietonen sivusuhteesta.Miehillä suvussasi on aina näitä ollut.
Musta vaan ei olis naista tähän elämäntyyliin.
Nuohan ovat ihan hyviä elämäntapaperiaatteita, siis kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Jos ajatus "ranskalaisuudesta" lisää motiivia noudattaa niitä, mikäs sen parempi :)
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minäkin aloin kolme vuotta sitten kutistamaan ruokavaliotani. Karsin kaikkia turhuuksia pois ja aloin syömään max. kolme kertaa päivässä. Sitten kaksi. Sitten yksi. Lopulta se ei ollutkaan niin tarkkaa syödä ihan joka päivä. Nääntyneessä mielessäni näin itsessäni aina vain parantamisen varaa, vaikka oikeasti näytin siltä, että voisin mennä helposti katki.
Voin nyt näin terveenä neuvoa, ettei kannata leikkiä liikaa ruoalla. Vaikka luisena näytinkin varmasti naisten syömisestä kiihkoavien ääliöiden mielestä paljon paremmalta, voin paljon paremmin nyt normaalipainoisena ja muutaman (iik!) vatsamakkaran omaavana.
Tämäkös laihuutta kitiseviä ihmisiä ärsyttää :D
Mulla on jo viikset valmiiksi. Pitäis taas mennä sokerointiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perä levenee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Saksalaisen naisen aamiainen: Kahvi ja pala suklaakakkua. Kahvin voi joskus korvata kaakao.
Hittolainen, pitänee aloittaa saksalaisen naisen elämäntyyli!
Saksalaisen naisen aamiaiseen kuuluu pari sämpylää joiden välissä juustoa, makkaraa tai kinkkua. Maitokahvi tai tee.
Juomana aina omenamehua eivätkä juo hanavettä, pitää
olla mineraalipitoista kuplivaa kivennäisvettä koska muuten keho ei kuulemma saa mineraaleja. Vaikka hanavesi on siellä juotavaa muttei kukaan juo sitä. Siksi Lidl myy siellä ihan sikana sitä kivennäisvettä. Kun minä join hanavettä töissä, niin kaikki olivat kauhistuneita että mistä sinä nyt saat kaikki mineraalit joita sinun keho tarvitsee toimiakseen :D
Hulluja nuo saksalaiset?
Selkein ero ranskalaistumiseen tulee kalorien määrässä. Tätä voi kompensoida marssimusiikilla, ja sen mukaan liikkumisella esim. kotihommia tehdessä.
Siis aamu alkaa saksalaisittain toki niillä tuoreilla sämpylöillä, mutta suolaisen lisäksi täytteeksi siihen samaan sämpylään laitetaan tavallisesti makeaa, kuten hilloa.
Ai jaa. Meillä täällä kaikki kyllä syö aamuisin mysliä. Luomua tietty.
t. se saksalaisen naisen elämän aloittanut
Erityisesti ruuhka aikaan... Kiva lisä työpäivän jälkeen kaupassa käyntiin. Kauppaliikkujat juoksevat hyllyjen ja asiakkaiden välistä pujotellen. Juomapuolelta voi ottaa huikan urheilujuomaa ja taas jaksaa...