Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (660)
Mielenkiintoista! Tämähän tarkoittaa myös sitä että pihtaaminen loppuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset naiset ei käytä rintsikoita 👍
Lauta rintakehä, missä luut ja ehkä ehkä nahkapussit ei tartte mitää.
Aka Sanna Märin!
Vierailija kirjoitti:
Mä aloitan wt-muijan tyylin. Värjään hiukset sinisiksi ja tatuoidutan koko kroppani. Tupakoin ja intän, että lapsia ei voi tehdä yli kolmekymppisenä.
:D :D :D :D :D
Mä syön nykyään suklaata aamulla leivän kanssa. Vastannee suklaacroissanttia. Sopivan ranskalaista :)
Vierailija kirjoitti:
Aivan ihana idea. Olen mukana muutoksessa. Aloitan heti tänään ja käyn läpi vaatevaraston :)
Tietääkö kukaan, miten ranskalainen nainen kasvattaa lapsensa?
Ma cherie, ranskalainen nainen pitää bebensä kunnon kurissa. Ja muuten, makuuhuoneen ovi lukkoon, sinne ei ole lapsilla mitään asiaa. Makuuhuone on vain sinulle ja miehellesi.
Muista nätit alusvaatteet. Mallia voit katsoa vaikkapa Hechter tai Billet doux. Näitä ei valitettavasti saa Suomesta, elikä mars mars Ranskaan ostoksille.
Luin kirjan ranskarattaren ruokavuosi oli hyviä ohjeita ranskalaisen naisen kevyeen ruokavalioon.
Purjoa kannattaa syödä nyt talvella
Aloitin jo muutama vuosi sitten "italialaisen mummon" elämäntyylin, se sopii minulle!
- 2x viikossa torilta tuoreet hedelmät ja kasvikset, tuoretta lihaa ja kalaa. Omalta pihalta hedelmiä ja kasviksia myös. Kaikki ruoka tehdään itse, vain 3 ateriaa päivässä ilman välipaloja (jäätelöä kerran viikossa)
- Pari kertaa viikossa myös pidempi kävelyreitti upeissa maisemissa vuorilla tai pikkukylissä. Muuten tulee se 7000-10000 askelta ihan kotinurkissa. Pari kahvilassakäyntiä viikon mittaan
- Ulkona suunnilleen 8h päivässä
- Kerran pari kuukaudessa ateria hyvässä ravintolassa, vierailu esim viinitilalla tai lähikaupungissa ja antiikkimarkkinoilla
- Meikkaan vähän ja pukeudun tyylikkäämmin kun lähden kylille
TV:tä ei ole, joskus iltaisin katson sarjaa/leffaa läppäriltä.
Tämä sopii minulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset naiset ei käytä rintsikoita 👍
Lauta rintakehä, missä luut ja ehkä ehkä nahkapussit ei tartte mitää.
Aka Sanna Märin!
Hän voi olla tyytyväinen koska on vielä 60+v:nä hoikka, siro ja nuorekas.
Av valaat on vaan kateellisia:)
Eli et sheivaa ja hygienia vähän niin ja näin (peitettävissä hajusteilla)?
Hyväksyt sitten että miehesi on uskoton ja kehität itsellesikin salaisen rakastajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset naiset ei käytä rintsikoita 👍
Lauta rintakehä, missä luut ja ehkä ehkä nahkapussit ei tartte mitää.
Aka Sanna Märin!
Sanna Märin on ottanut irvokkaat huulitäytteet kirkuvan punaisine huuliväreineen, ei näytä ranskattarelta vaan ihan joltain muulta. Ehkä hänen työpaikallaan täytyy kunnostautua huulissakin.
Ei sinusta ruppanasta tuohon ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
Voi. Suomalainen mies voi vain unelmoida tuollaisesta tyttöystävästä. Sängyssäkin tekee muuta kuin marisee ja puhuu tasa-arvosta, joka on just romahtamaisillaan, koska mies haluaa päälle.
Taas näitä äm.mien ideoita - niin kuin tekovit.tu ehjään pers.eeseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas ajattelin aloittaa suomalaisen naisen elämäntyylin vuodenvaihteessa. Vahvoja piirteita löytyy jo, joten muutos on sinäänsä helppo.
Tämä! - repesin!
Vahvaa lehmääntymistä yms.
Itsepäisyydellä ja hammasta purren kohti seuraavaa lumituiskua. Vaatteilla ei niin väliä kunhan pysyy lämpimänä ja jotain ruokaa saa mätettyä menemään että selviää hengissä :D.
Onnea kuitenkin ap:lle elämänmuutokseen, toivottavasti se onnistuu. Kannattaa kuitenkin muistaa että voi tulla päiviä jolloin ei jaksakaan laittaa tuoretta ruokaa 4 kertaa päivässä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa lopullista epäonnistumista, vain väliaikainen notkahdus. Huomenna on aina uusi päivä :)
Vierailija kirjoitti:
Laitan asuntooni bideen ja opettelen käyttämään sitä aistillisesti.
Joe Bidee oin jo eläkkeellä mutta jospa viraapelitöinään eläkekassaa kartuttaakseen ...
Lauta rintakehä, missä luut ja ehkä ehkä nahkapussit ei tartte mitää.