Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (647)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Hyvin on mennyt siitä lähtien kun aikuistui ja sai alkaa päättämään omista rytmeistään. Tänään olen juonut kolme kuppia kahvia ja polttanut muutaman savukkeen. Juuri ajattelin alkaa jotain evästä laittamaan. Vuorokauden tuhdein ateria meneekin sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa. Toimii minulle eikä ollut mikään tietoinen ratkaisu, vaan luonnollinen siirtymä. Sitten jos on aikasin päivällä raskaampaa hommaa tiedossa, niin se nyt menee vaikka jollain leivoksella.
Omalla kohdalla se menee niin, että jos haluaisin perinteisen lounaan syödä (työ)päivän aikana, niin tarvitsisin siestan. Alkaa nimittäin väsyttämään julmetusti.

Mättöaamiaisen tarve on modernin ihmisen keksintöä. Ei luolamies herännyt continental breakfastille. Hän heräsi vatsa tyhjänä ja lähti etsimään ruokaa.

Kun olin Ranskassa töissä meillä oli 2 tunnin siesta päivällä. Useat menivät juurikin kotiin lounaalle. Toiset söivät työpaikan ravintolassa.
Suosittelen "Katkera kuu" elokuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Hyvin on mennyt siitä lähtien kun aikuistui ja sai alkaa päättämään omista rytmeistään. Tänään olen juonut kolme kuppia kahvia ja polttanut muutaman savukkeen. Juuri ajattelin alkaa jotain evästä laittamaan. Vuorokauden tuhdein ateria meneekin sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa. Toimii minulle eikä ollut mikään tietoinen ratkaisu, vaan luonnollinen siirtymä. Sitten jos on aikasin päivällä raskaampaa hommaa tiedossa, niin se nyt menee vaikka jollain leivoksella.
Omalla kohdalla se menee niin, että jos haluaisin perinteisen lounaan syödä (työ)päivän aikana, niin tarvitsisin siestan. Alkaa nimittäin väsyttämään julmetusti.
noh, mites ne mittasi sitten? hoikka edelleen?
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ps. Jäi vielä mainitsematta että pyrin nukkumaan enemmän, 8-9h yö.
Ap.
Hyvin siinä elämän menee nukkuessa, kävellessä ja keittiössä seisoessa jos nukkuu 9h, kävelee 2h ja valmistaa neljä ateriaa päivässä raaka-aineista.
En todellakaan valmista neljää ateriaa päivässä!
Aamiainen, patonkia+vettä+mehua+1-2hedelmää! Lounas, sen valmistan. Iltapäivä, hedelmä, jogurtti tai muu vastaava. Illallinen, keitto+yksi leipä+marjoja/hedelmä. Ruuan laittoon ei mene kuin runsas tunti/päivä.
Ap.Ohis, mutta tulee tuosta ranskalaisesta patongista mieleen Pariisin metrossa näkemäni nainen, jolla oli sylissä ilman kääreitä ja kovasti mutkilla oleva patonki. Varmaan ihan oma arominsa siinä patongissa. ;)
Mä näin Pariisissa sellaisen pariskunnan, joka katseli näyteikkunasta asuntoilmoituksia ja toinen viisaili paljaalla patongilla eri vaihtoehtoja 🤣
Näin myös Pariisissa raitapaitaisen naisen baskeri päässä viilettämässä pelkkä patonki kainalossa.
Ranskassa vaan ei saa mistään patonkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa viisi vuotta asuneena meinaan tikahtua nauruun tästä aloituksesta. Ihme harhaluulo tuntuu olevan, että kaikki ranskalaiset naiset ovat laihoja ja huoliteltuja. Ei lähelläkään totuutta. Ihan samanlaisia kuin monessa muussakin maassa - paitsi vähemmän ripsienpidennyksiä, ja ovat keskimääräisesti rumempia piirteiltään kuin suomalaiset.
Itsellänikin tulee ranskalaisnaisista ensimmäiseksi mieleen Jeanne Moreau ja Simone de Beauvoir - mutta kai niitä kauniitakin ranskattaria on...
Jeanne Moreauhan oli kaunis NAINEN.
Makunsa kullakin. Onneksi et sentään väitä, että Simone de Beauvoir olìsi ollut kaunis. Sartrehan nai hänet vain säälistä - kuten UKK Sylvinsä.
Oisko ollut toisinpäin. Sartrehan oli harvinaisen ruma mies.
Vierailija kirjoitti:
kaks pulloa viiniä ja aski tupakkia päivässä. Ja varo hikoilemasta! Ja älä opiskele. Tiedät jo syntymässä sen mitä tarttee: eli että olet ranskalainen.
Tai pullo Pastista ja pari askia Gitanes sans Filtre.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Hyvin on mennyt siitä lähtien kun aikuistui ja sai alkaa päättämään omista rytmeistään. Tänään olen juonut kolme kuppia kahvia ja polttanut muutaman savukkeen. Juuri ajattelin alkaa jotain evästä laittamaan. Vuorokauden tuhdein ateria meneekin sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa. Toimii minulle eikä ollut mikään tietoinen ratkaisu, vaan luonnollinen siirtymä. Sitten jos on aikasin päivällä raskaampaa hommaa tiedossa, niin se nyt menee vaikka jollain leivoksella.
Omalla kohdalla se menee niin, että jos haluaisin perinteisen lounaan syödä (työ)päivän aikana, niin tarvitsisin siestan. Alkaa nimittäin väsyttämään julmetusti.
Täh, siis laitatko jotain voita kahviisi vai millä juot? Pärjääkö joku muka pyörtymättä koko päivän...

Hoikka edelleen. Sama paino kuin armeijaan mennessä kuusitoista vuotta sitten. Lienee ehkä tarpeellista vielä mainita, että mies olen. Tai koen olevani. Miten se nykyään sanotaankaan.

Mahtaa olla tuhdit ilta- ja yöpala kun kuitenkin hengissä vielä olet!

Niin, yöllä vuorokauden isoin ateria. Yöpala ei ehkä havainnollista sitä ihan oikein. On siinä kuitenkin järkeä jos asiaa pysähtyy miettimään. Moni suomalainen syö pääaterian joskus viideltä päivällä. Se on työpäivän verran aikaisemmin kuin minä syön pääruokani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Mättöaamiaisen tarve on modernin ihmisen keksintöä. Ei luolamies herännyt continental breakfastille. Hän heräsi vatsa tyhjänä ja lähti etsimään ruokaa.
Luolamiesten elinikä taisi olla max 40 vuotta. Varmaan äärimmäisen hoikkia ja puutosta elimistön polttoaineesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Hyvin on mennyt siitä lähtien kun aikuistui ja sai alkaa päättämään omista rytmeistään. Tänään olen juonut kolme kuppia kahvia ja polttanut muutaman savukkeen. Juuri ajattelin alkaa jotain evästä laittamaan. Vuorokauden tuhdein ateria meneekin sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa. Toimii minulle eikä ollut mikään tietoinen ratkaisu, vaan luonnollinen siirtymä. Sitten jos on aikasin päivällä raskaampaa hommaa tiedossa, niin se nyt menee vaikka jollain leivoksella.
Omalla kohdalla se menee niin, että jos haluaisin perinteisen lounaan syödä (työ)päivän aikana, niin tarvitsisin siestan. Alkaa nimittäin väsyttämään julmetusti.
Täh, siis laitatko jotain voita kahviisi vai millä juot? Pärjääkö joku muka pyörtymättä koko päivän...
Punaista maitoa ilman sokeria. Kermaa joskus jos sitä sattuu olemaan. Syön kaikkea mikä mielestäni maistuu hyvältä enkä ole eläessäni katsonut yhdenkään tuotteen kalorimäärää. Hiilareina taitaa tulla suurin osa energiasta. Lisä- ja makeutusaineita vältän minkä pystyn. Hikiliikunta loppui kuutisen vuotta sitten nilkkavammaan.
Kyllä se elimistö moneen sopeutuu ja kaikki olemme yksilöllisiä. En yritä tyrkyttää omaa elämäntyyliäni, vaan tuoda esille sen, että eri ihmisille sopii erilaiset käytännöt.

voisko saada esimerkkiä päivän syömisistä ihan mielenkiinnosta?
Nikotiinin voimalla pää vähän turtana, sillee ne tekee. Ei o nälkä ku vetää tupakkaa. Yöks.
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset naiset ei käytä rintsikoita 👍
Ja niillä on ihanat karvat tallella ja vienot tuhmat aromaattiset pissintuoksut lisää kiimaa. Nuuh! Aahh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
MIten ihmeessä joku selviää koko päivän syömättä, pelkän kahvin voimalla?
Hyvin on mennyt siitä lähtien kun aikuistui ja sai alkaa päättämään omista rytmeistään. Tänään olen juonut kolme kuppia kahvia ja polttanut muutaman savukkeen. Juuri ajattelin alkaa jotain evästä laittamaan. Vuorokauden tuhdein ateria meneekin sitten yöllä ennen nukkumaanmenoa. Toimii minulle eikä ollut mikään tietoinen ratkaisu, vaan luonnollinen siirtymä. Sitten jos on aikasin päivällä raskaampaa hommaa tiedossa, niin se nyt menee vaikka jollain leivoksella.
Omalla kohdalla se menee niin, että jos haluaisin perinteisen lounaan syödä (työ)päivän aikana, niin tarvitsisin siestan. Alkaa nimittäin väsyttämään julmetusti.
Täh, siis laitatko jotain voita kahviisi vai millä juot? Pärjääkö joku muka pyörtymättä koko päivän...
Punaista maitoa ilman sokeria. Kermaa joskus jos sitä sattuu olemaan. Syön kaikkea mikä mielestäni maistuu hyvältä enkä ole eläessäni katsonut yhdenkään tuotteen kalorimäärää. Hiilareina taitaa tulla suurin osa energiasta. Lisä- ja makeutusaineita vältän minkä pystyn. Hikiliikunta loppui kuutisen vuotta sitten nilkkavammaan.
Kyllä se elimistö moneen sopeutuu ja kaikki olemme yksilöllisiä. En yritä tyrkyttää omaa elämäntyyliäni, vaan tuoda esille sen, että eri ihmisille sopii erilaiset käytännöt.
voisko saada esimerkkiä päivän syömisistä ihan mielenkiinnosta?
Heti herättyä kahvinkeitin päälle ja kissoille ruokaa. Höyryävän tummapaahdon kanssa tunnin verran uutisten lukemista. Jossain välissä santsikuppi ja savuke, sekä puolisen litraa omenamehua.
Sitten hommiin. Teen ajattelevaa työtä, joko kotona tai toimistolla. Jälkimmäisessä onneksi harvemmin. Avokonttorit ovat hirveitä. Kotona menee päivän aikana enemmän kahvia, koska se on paljon parempaa. Toimistolla savukkeita, koska se on rasittavampaa. Toimistolla on monesti tarjolla jotain leivoksia, mutta harvemmin niiden pariin päädyn, kun ei small talk yleensä kiinnosta.
Työpäivän jälkeen menee hetki sohvalla seinää tuijotellessa. Kunhan päivän häly tasaantuu, niin alkaa nälkäkin tulemaan. Tässä vaiheessa monesti paistelen patonkeja uunissa ja työntelen väliin jotain fiiliksen mukaan aina lihasta suklaapatukoihin. Jälkimmäisen kanssa saattaa olla lisukkeena kermavaahtoa tai jäätelöä. Puolisen litraa omenamehua siinä ohessa.
Jossain välissä lisää kahvia ja tupakkaa omia juttuja touhutessa. Yöllä sitten kokkaamaan. Se on usein pastaa lihakastikkeella tms. aika perusmättöä. Olen laiska kokki, mutta mausteilla tykkään kikkailla. Liha on sentään lähitilalta ja oikein hyvää. Murkinat naamariin ja jäätelöä päälle. Sitten voikin laittaa jonkin dokkarin pyörimään ja nukahtaa uuteen kierrokseen oravanpyörässä. Unta tarvitsen kuusi tuntia.
Holvikaaren alla?