Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
17 vuotias käyttäytyy kuin 14-15 vuotias
28.12.2018 |
Kapinoi vanhempia ja koulua vastaan. Kaikki on yybernoloa ja tilannepelkoa niin ettei halua olla julkisella paikalla yksin ja jos joutuu olemaan, niin reagoi voimakkaasti vatsallaan. Itse olin samanlainen 14 ikävuoden tienoilla. Noi vatsavaivat on tutkittu lääkärillä ja labrakokeilla ja kaikki oli kunnossa.
1.5 vuotta ammattikoulua takana surkealla menestyksellä. Pitää kaverinsa kanssa koko koulusysteemiä pilkkanaan, eikä ressukka tajua että ampuu samalla omaan jalkaansa tällä toiminnalla.
Tässä on ilmeisesti vielä useampi vuosi edessä, ennen kuin nuoren päähän alkaa kasvaa järkeä. Muut ikäisensä ovat henkisesti jo paljon kypsempiä.
onko teillä vastaavia kokemuksia? Myöhäinen persoonan kehitys murrosiässä. Milloin alkoi ja milloin helpotti?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kehittyy niin eri tahtiin,nuoruus ennen aikuistumista voi olla rankkaa aikaa.Lapsesi tarvitsee tukeasi ja hyväksyntääsi,kyllä hän vielä siitä aikuistuu.Itse olin vielä 18-vuotiaana hyvin arka ja mieluiten olisin pysytellyt piilossa,vaikka olin jo työelämässä.Vasta parikymppisenä elämä alkoi asettua aloilleen ja näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu todella että olin aikuinen vasta noin 24 vuotiaana.
Olen hänen tukenaan ja kannustan eteenpäin, mutta turhauttaa katsoa miten heittää hyvän tilaisuuden hukkaan. Haaveilee jo pois muutosta omaan kotiin, mutta ei ymmärrä että yksinasumiseen tarvitaan rahaa ja yhteiskunnan elätiksi en häntä päästä. Olen aina painottanut, että koulut käydään loppuun ja hommataan työpaikka ennen kuin lähtee maailmalle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kehittyy niin eri tahtiin,nuoruus ennen aikuistumista voi olla rankkaa aikaa.Lapsesi tarvitsee tukeasi ja hyväksyntääsi,kyllä hän vielä siitä aikuistuu.Itse olin vielä 18-vuotiaana hyvin arka ja mieluiten olisin pysytellyt piilossa,vaikka olin jo työelämässä.Vasta parikymppisenä elämä alkoi asettua aloilleen ja näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu todella että olin aikuinen vasta noin 24 vuotiaana.
Olen hänen tukenaan ja kannustan eteenpäin, mutta turhauttaa katsoa miten heittää hyvän tilaisuuden hukkaan. Haaveilee jo pois muutosta omaan kotiin, mutta ei ymmärrä että yksinasumiseen tarvitaan rahaa ja yhteiskunnan elätiksi en häntä päästä. Olen aina painottanut, että koulut käydään loppuun ja hommataan työpaikka ennen kuin lähtee maailmalle.
Ap
Kasvatat peräkammarinpoikaa?
Minulla lukion ekaluokkalaiseen iski tänä vuonna se teiniangsti, jonka kuopukseni poti viime vuonna seiskalla. Lapset kehittyy eri aikaan.
Sinähän se olet esimerkin elämästä antanut, joten nuoresta näkee nyt miten kasvatuksesi on mennyt. Se on mennyt ilmeisesti ihan pieleen ja nyt mitataankin sinun arvoasi vanhempana siinä miten saat tilanteen opiskelun ja muiden tärkeiden asioiden kannalta paranemaan. Jos lapsesi elämä menee pieleen, niin se on suoraan sinun vikasi. Muita et voi syyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kehittyy niin eri tahtiin,nuoruus ennen aikuistumista voi olla rankkaa aikaa.Lapsesi tarvitsee tukeasi ja hyväksyntääsi,kyllä hän vielä siitä aikuistuu.Itse olin vielä 18-vuotiaana hyvin arka ja mieluiten olisin pysytellyt piilossa,vaikka olin jo työelämässä.Vasta parikymppisenä elämä alkoi asettua aloilleen ja näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu todella että olin aikuinen vasta noin 24 vuotiaana.
Olen hänen tukenaan ja kannustan eteenpäin, mutta turhauttaa katsoa miten heittää hyvän tilaisuuden hukkaan. Haaveilee jo pois muutosta omaan kotiin, mutta ei ymmärrä että yksinasumiseen tarvitaan rahaa ja yhteiskunnan elätiksi en häntä päästä. Olen aina painottanut, että koulut käydään loppuun ja hommataan työpaikka ennen kuin lähtee maailmalle.
Ap
Yhteiskunnan elätit alapeukuttaa :DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se olet esimerkin elämästä antanut, joten nuoresta näkee nyt miten kasvatuksesi on mennyt. Se on mennyt ilmeisesti ihan pieleen ja nyt mitataankin sinun arvoasi vanhempana siinä miten saat tilanteen opiskelun ja muiden tärkeiden asioiden kannalta paranemaan. Jos lapsesi elämä menee pieleen, niin se on suoraan sinun vikasi. Muita et voi syyttää.
Sä oot kyllä niin kujalla. Eli kaikki mitä lapsi tekee/ei tee on vanhemman vika? Ja sun mielestä tuo pätee ihan jokaiseen ihmiseen tässä maailmassa?
Totuushan on se että lapsi on täysin aikuinen 25 vuotiaana. Niin hullulta kuin kuulostaakin, mutta olen huomannut seitsemän lapsen kanssa, että täysin yksin ilman kyselyjä ja empimisiä uskaltaa kaikessa tehdä omat ratkaisunsa jne. vasta siinä iässä.
Sanoisinko, että 18 vuotiaasta sinne 25 ikäluokan paikkeille ihminen on varhaisaikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä molemmilla lapsilla oli murrosikä vasta 17 v - lukiossa ja minä olin ihan ihmeissäni että näin myöhään kun tuntui että toisten lapset oli jo kypsiä aikuisia tuohon aikaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se olet esimerkin elämästä antanut, joten nuoresta näkee nyt miten kasvatuksesi on mennyt. Se on mennyt ilmeisesti ihan pieleen ja nyt mitataankin sinun arvoasi vanhempana siinä miten saat tilanteen opiskelun ja muiden tärkeiden asioiden kannalta paranemaan. Jos lapsesi elämä menee pieleen, niin se on suoraan sinun vikasi. Muita et voi syyttää.
Sä oot kyllä niin kujalla. Eli kaikki mitä lapsi tekee/ei tee on vanhemman vika? Ja sun mielestä tuo pätee ihan jokaiseen ihmiseen tässä maailmassa?
Pakko olla ironiaa. Ja pointti juuri tuo. Se on niiden oma elämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se olet esimerkin elämästä antanut, joten nuoresta näkee nyt miten kasvatuksesi on mennyt. Se on mennyt ilmeisesti ihan pieleen ja nyt mitataankin sinun arvoasi vanhempana siinä miten saat tilanteen opiskelun ja muiden tärkeiden asioiden kannalta paranemaan. Jos lapsesi elämä menee pieleen, niin se on suoraan sinun vikasi. Muita et voi syyttää.
Onpas suppea näkemys. Me asutaan hiljaisella omakotialueella. Molemmat vanhemmat on aina käyneet töissä. Lapsilla oli mielekkäät harrastukset ja useita kavereita. Kumpikaan vanhemmista ei tupakoi ja hyvin harvoin mitään alkoholia. Perheessämme oli arvot kohdillaan ja opetimme ne myös lapsillemme. Koulut meni hyvin ja kaikki oli hyvin, kunnes poikani kokeili huumeita. Se alkoi pienestä ja nykyään piikittää jo kovempia aineita. Mikä siis kasvatuksessamme meni pieleen? Mitä olisimme voineet tehdä paremmin? Tätä kysyn päivittäin itseltäni, mutta kerro sinä kun tunnut tietävän niin helvetin hyvin!!!
Vierailija kirjoitti:
Minulla lukion ekaluokkalaiseen iski tänä vuonna se teiniangsti, jonka kuopukseni poti viime vuonna seiskalla. Lapset kehittyy eri aikaan.
Kapinoiminen on normaalia aikuistumista, ei teiniangstia niin kuin sinä nolosti siellä naureskelet. Nuorella esimerkiksi koulun vaihtuminen, uudet kaverit ja opettajat ovat isoja asioita, vaikka jotkut vanhemmat eivät niitä sellaisiksi tyhmyydessään tajuakaan.
Jotkut vanhemmat haluavat vain tasapäistää kaikki lapset ja työntää heidät samaan muottiin jo heti pienistä pitäen. Heti kun lapset ovat vauvoja, alkavat jotkut epävarmat mammat vertaamaan heitä muihin lapsiin ja sama homma jatkuu koko lapsen elämän. Jotkut lapset voittavat siinä vertailussa, useammat taas häviävät ja varsinkin nuorilla tämä vanhempien tyytymättömyys heihin on iso asia.
Lapsia ei tulisi vertailla edes sisaruksiinsa, sillä kukapa aikuinenkaan tykkäisi olla jatkuvasti vaikka töissä se "ikävä ja nolo Marjatta" jota verrataan aina "fiksuun ja osaavaan Pirkkoon"? En oikeasti ymmärrä mikä oikeus vanhemmilla on luokitella lapsensa jatkuvasti kotona ja kertoa tästä lapsellekin, onhan hän lapsen Äiti ja Vanhempi.
Itselläni on kolme teiniä ja kaikki ovat omanlaisiaan aivan ihania persoonia, joilla on kotona turvallinen paikka olla oma itsensä. Emme naureskele heille ivallisesti, emme kohdista heihin ikävää arvostelua ja vanhemman ylemmyyttä, vaan kohtelemme heitä niin kuin toivoisimme itseäkin kohdeltavan. Perheemme on onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se olet esimerkin elämästä antanut, joten nuoresta näkee nyt miten kasvatuksesi on mennyt. Se on mennyt ilmeisesti ihan pieleen ja nyt mitataankin sinun arvoasi vanhempana siinä miten saat tilanteen opiskelun ja muiden tärkeiden asioiden kannalta paranemaan. Jos lapsesi elämä menee pieleen, niin se on suoraan sinun vikasi. Muita et voi syyttää.
Onpas suppea näkemys. Me asutaan hiljaisella omakotialueella. Molemmat vanhemmat on aina käyneet töissä. Lapsilla oli mielekkäät harrastukset ja useita kavereita. Kumpikaan vanhemmista ei tupakoi ja hyvin harvoin mitään alkoholia. Perheessämme oli arvot kohdillaan ja opetimme ne myös lapsillemme. Koulut meni hyvin ja kaikki oli hyvin, kunnes poikani kokeili huumeita. Se alkoi pienestä ja nykyään piikittää jo kovempia aineita. Mikä siis kasvatuksessamme meni pieleen? Mitä olisimme voineet tehdä paremmin? Tätä kysyn päivittäin itseltäni, mutta kerro sinä kun tunnut tietävän niin helvetin hyvin!!!
Hyvä kun mietit tekojasi ja vanhemmuuttasi, se ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Oletko jutellut kuitenkaan pojan kanssa ikinä kunnolla? Ovatko lapset vain harrastaneet, käyneet koulua ja olleet kavereiden kanssa ja te vanhemmat olleet töissä arjesta huolehtien, mutta keskustelu onkin unohtunut siinä kokonaan?
Kasvattiko harrastukset, koulu ja kaverit sittenkin lastanne enemmän kuin te vanhemmat? Tunsitko pojastasi sittenkin vain kuoren?
Onko lapsesi ollut vain yksi lapsistasi, poika, joka näyttää hoitavan koulun, harrastuksensa ja kaiken ilman sen ihmeempiä ja koska ne asiat hoituvat, niin sinä olet voinut keskittyä työhösi ja itseesi.
Minä joskus käyttäydyn kuin alle 40 vuotias. Vuodet menneet niin nopeesti että joskus olen vahingossa sanonut että olen kohta 40.
T 42v
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset kehittyy niin eri tahtiin,nuoruus ennen aikuistumista voi olla rankkaa aikaa.Lapsesi tarvitsee tukeasi ja hyväksyntääsi,kyllä hän vielä siitä aikuistuu.Itse olin vielä 18-vuotiaana hyvin arka ja mieluiten olisin pysytellyt piilossa,vaikka olin jo työelämässä.Vasta parikymppisenä elämä alkoi asettua aloilleen ja näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu todella että olin aikuinen vasta noin 24 vuotiaana.