Onko minulla sitoutumiskammo?
Olen ollut jo pitkään ihastunut erääseen mieheen, jonka kanssa olen enemmän tai vähemmän tekemisissä päivittäin.
Nyt kyseinen mies on alkanut näyttämään vihreää valoa, flirttailee avoimesti ja hakeutuu seuraani. Aika täydellinen tilanne, vai mitä?
Kuitenkin tämä tilanne ahdistaa. Olen ihastunut mieheen, mutta kun saan vastakaikua niin tekisi mieli juosta karkuun.
Toisaalta, kun mies ei huomioi minua niin paljoa, haluaisin hänen huomiota.
Miksi pitää olla näin lukossa rakkauselämän kanssa? :(
Kommentit (2)
Mulla oli aivan sama koko nuoruuteni. Vaikka kuinka ihana ja "oikea" mies olisi osoittanut huomiota, ahdistuin ja juoksin karkuun.
Lyhyesti syyt omalla kohdallani: kylmät vanhemmat, jotka eivät millään lailla osoittaneet eivätkä antaneet mallia rakkaudesta. Minulla ei ollut mitään kokemusta rakastamisesta ja läheisyydestä, siksi se pelotti vaikka samalla kaipasin sitä kaikkein eniten. Oli kuin hyppy tuntemattomaan. En millään uskaltanut heittäytyä ja luottaa siihen, että mies pysyy ja haluaa olla kanssani.
Toinen oli ajoitus. Vaikka aiemminkin halusin suhdetta, en ollut valmis siihen. Vasta kun sain käsiteltyä lapsuuden traumojani ja ymmärsin itseäni, pääsin siihen pisteeseen, että uskalsin ottaa tuon askeleen tuntemattomaan. Avoimuus miehelle heti alusta lähtien oli myös avainasemassa. Älä yritä esittää, että kaikki tuntuu susta hyvältä ja helpolta, jos näin ei ole. Avoimuus kannattaa ja helpottaa.
Ehkä sulla on jotain samanlaisia kokemuksia taustalla?
Lääkkeet.