Kehtaanko vaihtaa joululahjan?
Mitä tekisitte tilanteessani?
Mieheni on maailman huonoin lahjanostaja. Jo useampana vuotena olen ennen joulua hokenut että ei osteta toisillemme lahjoja, ihan oikeasti. Todellisuudessa mieleni tekisi melkein anella, että mieheni ei ostaisi minulle lahjaa jouluksi.
Miehellä on kummallinen päähänpinttymä, että lahja ei missään nimessä saa olla lahjakortti eikä myöskään sellainen mitä toinen toivoo (tai kuten mies asian ilmaisee: "mitä toinen osaa odottaa"). Alkuvuosina sain lahjaksi mitä kummallisimpia asioita, joilla en tee yhtään mitään, sitten kun asiasta keskusteltiin ja ehdotin että ostetaan itse itsellemme joululahjat, ettei tule mitään turhaketta, mies suostui vastaanottamaan toivevaihtoehtoja.
Mutta niissäkään hän ei kertakaikkiaan voi noudattaa toivetta. Viime vuonna sain kosmetiikkaa jonka merkki oli toivomaani mutta itse tuote sellainen jota en käytä, kävin tuolloin vaihtamassa tuotteen joulun jälkeen ja mies pahoitti siitä mielensä kuukausiksi.
Tänä jouluna olin toivonut asiaa x, esittänyt mitä ominaisuuksia haluaisin ja kertonut myös mitä ominaisuuksia en missään nimessä halua. Noh, paketista paljastui toivomani, jossa ei ollut tietenkään sitä itselleni tärkeintä ominaisuutta vaan sen sijaan joitain joita en ollut hoksannut kieltää....
Kehtaanko käydä vaihtamassa lahjan taas?
Kommentit (9)
Kyllä mä vaihtaisin. Voitko vaihtaa jotenki niin ettei sen lahjan ulkonäkö muutu jos vaikka miehesi ei huomaisi vaihtoa?
No jo oli monimutkainen lahjatoive, ei ihme, että miehesi meni sekaisin. Käy ihmeessä vaihtamassa, mutta älä kerro.
Huoh... Taas yksi lahjasta valittava. Oletettavasti aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Huoh... Taas yksi lahjasta valittava. Oletettavasti aikuinen?
Kyllä. En haluaisi valittaa, mutta en myöskään halua joutua hautaamaan sen jonnekin hyllyn perään ja ostamaan itselleni sellaisen jota oikeasti käytän. En haluaisi pahoittaa jälleen kerran miehen mieltä, uskon että vilpittömästi yrittää parhaansa ja haluaa ilahduttaa, mutta en toisaalta myöskään halua teeskennellä, että lahja osui nappiin kun niin ei ole. Ja sekin, että jos varjelen miehen tyytyväisyyttä, niin sama ongelma toistuu joka ikinen joulu ja synttärit, kun tuo ei tosiaan suostu siihenkään, että ei osteta toisillemme mitään.
Kummaa venkoilua. Miksi ei voi ostaa sitä, mitä tietää toisen haluavan?
Vierailija kirjoitti:
No jo oli monimutkainen lahjatoive, ei ihme, että miehesi meni sekaisin. Käy ihmeessä vaihtamassa, mutta älä kerro.
Lahjatoive oli yksinkertainen ja selkeä esimerkiksi tällainen: musta tai valkoinen lämmin väljä villapaita, ei missään nimessä kuviota.
Ja sitten tulee ruskea ohut neulepaita joka on tyköistuva eikä todellakaan lämmin (joka olisi ollut tässä esimerkissämme se olennaisin asia).
En siis toivonut villapaitaa, tämä oli vastaava esimerkki, eli mies tiesi kyllä mitä toivottiin mutta antaa silti sellaisen "vähän sinne päin", vain koska periatteesta ei halua noudattaa toivetta.
Kuka pahoittaa mielensä kuukausiksi, jos toinen käy vaihtamassa lahjan? 0/5
Mä kävisin vaihtamassa.