Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joiden perheessä kaikki juhlapäivät ovat arkipäivän veroisia?
25.12.2018 |
Meidän perheessä joulut, juhannukset, syntymäpäivät, hääpäivät yms menee kuten arkipäivät. Mies kulkee autollansa ympäri kaupunkia milloin minnekin tai istuu koneella töitä tehden. Nytkin vaan häipyi sanaakaan sanomatta jonnekin. Jouluna ei osaa nauttia jouluruuasta ja hyvästä viinistä. Istuu tuppisuuna naama norsun v:lla. Lasten synttäreiksi ei koskaan keksi mitään kivaa. On niin hemmetin pihi, ettei raaski edes ravintolaan lähteä. Abc ja Mäkkäri ovat hänelle ok. Hääpäivänä ei ole 19 vuoden aikana muistanut minua kertaakaan. Ikinä ei ole esim kukkia tuonut, yllätyksistä puhumattakaan. Vanhemmilleen kyllä ostaa aina tyämatkoiltaan tuliaisia. Muutenkin viihtyy lähes päivittäin heidän luonaan. Siellä kyllä juttu luistaa ja kaikki lasten asiat kerrotaan siellä, mikä ei teinejä erityisesti ilahduta. Sitten ihmettelee, kun ei seksi kiinnosta minua. Kuka viitsii puhumattomalle äijälle antaa. Oli kyllä viimeinen joulu tuollaisen juntin kanssa. Mielummin vaikka vietän joulua yksin kuin happaman miehen kanssa. Amen.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa raskaalta ja siltä ettei miehesi ole päässyt irtaantumaan vanhemmistaan kuten kuuluu. Suostuisiko pariterapiaan?
Ei suostu, koska hänen mielestään ei ole.mitään ongelmaa. Tämä on todella raskasta. Olen aivan uupunut tilanteeseen. Elämäni tuntuu olevan ohi 44-vuotiaana :(
Kuulostaa todellakin tympeältä ja ilottomalta. Omassa miehessä samoja piirteitä, ärsyttää.
Kuinka vanhoja teidän lapset ovat?
Ja mikä ihme saa sinut pysymään ilmeisen onnettomassa suhteessa vuosikymmeniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti, miksi olet sen kanssa mennyt alunperin yhteen, tehnyt useamman lapsenkin, ja edelleen ollut noin kauan yhdessä? En ymmärrä mitenkään jos noin ankea ukko, mitä hyötyä siitä on ollut sulle koskaan, pelkkää pahaa mieltä sekä sulle että lapsille...
Mies ei välitä perhe-elämästä eikä perheestään ihmeemmin. Vaimo ja lapset ovat pakollinen paha, joka oli pakko ”suorittaa” elämässä, kun ei muutakaan ollut. Ei paljon enää kiinnosta, roikutaan siinä kun ei muutakaan ole tilalle keksinyt. Tältä se aloituksen perusteella kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun otan esim avioeron puheeksi, ovi käy ja mies häipyy. Hän käyttäytyy kuin teini, mutta omasta mielestään hänessä ei ole mitään vikaa eikä hänen tarvitse keskustella kanssani. Olen ajoittain niin täynnä vihaa ja raivoa, että voisin lyödä häntä. Hän vaan katsoo minua sanaakaan sanomatta ja poistuu paikalta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, miksi olet sen kanssa mennyt alunperin yhteen, tehnyt useamman lapsenkin, ja edelleen ollut noin kauan yhdessä? En ymmärrä mitenkään jos noin ankea ukko, mitä hyötyä siitä on ollut sulle koskaan, pelkkää pahaa mieltä sekä sulle että lapsille...
Ollaan menty nuorena naimisiin seurusteltuamme pitkään. Olen itse ollut tyhmä ja lapsellinen, enkä ole asiaa sen tarkemmin miettinyt. Olisi pitänyt olla aikoinaan fiksumpi, mutta se on myöhäistä nyt. Meillä on aina ollut omat taloutemme, ei edes yhteistä tiliä. Mieheni palkka on suuri salaisuus eli ei ole koskaan kertonut sitä minulle. Ja kuten varmaan arvaatte, rahasta ei nyt ainakaan sovi puhua. Mies on sisäänpäin kääntynyt, joka ei uskalla puhua tunteistaan, ei haaveistaan, ei tulevaisuudesta, ei mistään. En tietenkään itsekään mikään syytön ole, mutta uskallan sentään puhua asioista. Suurin syy tähän tilanteeseen on se, että vuosikymmenten saatossa on tullut aivan liian paljon käsittelemättömiä asioita, jotka on mieheni toimesta vain lakaistu maton alle ja niistä on vaiettu.
Minulla oli pitkä työuupumus ja siitä seurannut masennuskausi, mutta koko sairaus meni mieheltä ohi. Ei ole kuulemma huomannut mitään. Eiköhän tuokin jo jostain kerro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta pois ja hae avioeroa. Lähetä paperit postissa. Mitäpä siitä keskustelemaan, jos miestä ei kiinnosta. Tulet olemaan eron jälkeen paljon onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen päivä on liikaa. Miehesi kuulostaa veljeltäni, joka lähtee aina pakoon, kun tilanne menee vaikeaksi. Raivoaa mennessään mutta todellisuudessa selkäranka puuttuu. Vaimo on hänelle kuin vessanpönttö. Siellä käydään tarpeilla, mutta oven sulkeuduttua ei mieti vessanpyttyä. Jos se joku päivä puuttuu, alkaa raivoaminen, jonka jälkeen hankkii uuden pytyn ja se siitä.
Minä oon semmoinen että "juhlapäivät" on normeja päiviä.
Kuulostaa raskaalta ja siltä ettei miehesi ole päässyt irtaantumaan vanhemmistaan kuten kuuluu. Suostuisiko pariterapiaan?