Mitä mies haluaa
Olen asiallisen näköinen nainen ja työskentelen työyhteisössä jossa on muodolliset, jopa konservatiiviset toimintatavat asioissa kuin ihmistenkin välillä. Miespuolisen työkaverini kanssa teen lähes päivittäin yhdessä töitä yhdessä, juttelemme ja kerromme hankaliakin työtilanteita. Emme tee ihan samaa tehtävää kuitenkaan. Hämmennyin ennen joulua, sillä olin ajatellut työkaverini olevan vain erittäin mukava tyyppi. Hän pyysi minua mukaansa eräästä työyhteisön tapahtumasta omaan työhuoneeseensa, laittoi oven kiinni ja sanoi että haluaa vain antaa joulukortin minulle, hän vakavoitui ja kertoi että hänestä on aivan ihanaa tehdä töitä kanssani, ja että ei olisi selvinnyt syksystä ilman minua, tämän lisäksi hän halasi minua. Hämmennyin tilanteen jälkeen, en tiedä pitäisi miten asiaan suhtautua?
Kommentit (9)
Mies kiitti sinua tuesta syksyn aikana. Eihän tuo mitään sen intiimimpää todennut. Jatkat vaan entiseen malliin työtoveruutta.
Miehet ovat hyvin yksinkertaisia ja niiden toiminnasta on ihan turha etsiä salattuja tai piilomerkityksiä. Jos mies kiittää tuesta syksyn aikana ,hän kiittää tuesta syksyn aikana. Ei enempää eikä vähempää. Pitää sinusta työtoverina arvossa.
mies ei kylläkään ikinä käytä sanaa "ihana" ja halua koskettaa fyysisesti, jos hänellä ei ole muuta mielessä kuin työtoverin kannustus. Mies on ihastunut, teki varovaisen ensimmäisen askeleen ja odottaa että sinä rohkaiset tekemään seuraavan
Mies kyllä on vähitellen alkanut ohi mennen koskettamaan esim. Yläselkään tai olkapäähän, kun alkaa puhua minulle. Lisäksi hän vitsailee kanssani paljon.
Vierailija kirjoitti:
Mies kyllä on vähitellen alkanut ohi mennen koskettamaan esim. Yläselkään tai olkapäähän, kun alkaa puhua minulle. Lisäksi hän vitsailee kanssani paljon.
no niin, selvä peli! Ja aloituksessasi jätit kertomatta olennaista tietoa. eli kyseessä ei ollut yksittäistapaus vaan osa pidempää jatkumoa. tämähän on ihan varma tapaus. mies on kiinnostunut. sydän pamppaillen sulki sut sinne huoneeseen ja odotti ja toivoi.. tee nyt jotain rohkaistaksesi eteenpäin. hyvin hyvin varovasti totta kai, jottei tule yhtäkkistä pelästymistä ja takapakkia. näissä pitää toimia varovasti
Höpöhöpö. Jotkut nyt koskee ihan kaverellisesti olkapäähän tai selkään. Itsellä on yksi kaveri joka suorastaa roikkuu olkapäästä kiinipitäen. Ei tarkoita mitään sen kummempaa. Joillain vaan on tuo tapana kun tuntee paremmin. Harva suomslainen menee ventovieraita koskemaan.
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö. Jotkut nyt koskee ihan kaverellisesti olkapäähän tai selkään. Itsellä on yksi kaveri joka suorastaa roikkuu olkapäästä kiinipitäen. Ei tarkoita mitään sen kummempaa. Joillain vaan on tuo tapana kun tuntee paremmin. Harva suomslainen menee ventovieraita koskemaan.
Näin ajattelinkin ennen tuota halausta, että hän vain on sellainen mukava, joka huomioi. Ei muuta.
Mutta tuo joulukorttiepisodi oli jotenkin niin suurieleistä. Eikö kortin kiitoksineen olisi voinut ilman puheita ja haliakin hoitaa?
Tutustua paremmin. Olla hyvä työkaveri.